Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2020

60. Kuntien järjestämä sosiaali- ja terveydenhuoltoPDF-versio

40. Valtion rahoitus lääkäri- ja lääkintähelikopteritoiminnan menoihin (siirtomääräraha 3 v)

Momentin perusteluja täydennetään siten, että määrärahaa saa käyttää myös ensihoidon ilmailupalvelun oman tuotannon edellyttämiin yritysjärjestelyihin.

Suostumus

Momentin perusteluja täydennetään siten, että vuoden 2019 ensimmäisessä lisätalousarviossa annetun suostumuksen mukaista FinnHEMS Oy:lle vastikkeetta luovutettavaa enintään 18 500 000 euron arvoista valtion osakevarallisuutta saa käyttää myös ensihoidon ilmailupalvelun oman tuotannon järjestämiseen ja sitä koskevien yritysjärjestelyjen toteuttamiseen.

Selvitysosa:FinnHEMS Oy:n osakekanta on hankittu valtion omistukseen maaliskuussa 2020. Yhtiö voisi lentotoiminnan varmistamiseksi sopia yritysjärjestelystä, jota varten momentin perusteluja on täydennetty.

Momentille ei edellä olevan johdosta ehdoteta lisämäärärahaa.


2020 V lisätalousarvio
2020 talousarvio 28 990 000
2019 tilinpäätös 28 990 000
2018 tilinpäätös 28 990 000