Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2020

61. Vesien- ja ympäristönhoidon edistäminen (siirtomääräraha 3 v)PDF-versio

Momentin perusteluja muutetaan siten, että määrärahaa ja vuodelta 2019 siirtynyttä määrärahaa saa käyttää vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä annetun lain (1299/2004) mukaisten vesien- ja merenhoitosuunnitelmien toimenpiteiden toteuttamisen avustuksiin ja tukiin sekä näiden myöntämisestä aiheutuviin menoihin.

Valtuus

Momentin perusteluja täydennetään siten, että vesiensuojelun tehostamisohjelman KIPSI-hankkeen toteuttamiseksi saa tehdä sopimuksia ja antaa sitoumuksia, joista aiheutuu menoja vuoden 2020 jälkeen yhteensä enintään 10 000 000 euroa.

Selvitysosa:Momentin perustelujen täydennys tarvitaan vesiensuojelun tehostamisohjelmassa toteutettavan kipsikäsittelyn hankinnan ja sen viljelijöille luovuttamisen toteuttamisesta johtuen. Kipsin peltolevityksellä edistetään vesiensuojelua. Hallitus on antanut eduskunnalle lisätalousarvioesitykseen liittyvän esityksen vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä annetun lain muuttamisesta (HE 60/2020 vp).

Valtuuden käyttöön liittyvistä sitoumuksista ja sopimuksista aiheutuvat valtion menot (1 000 euroa)

  2021 2022 2023 Yhteensä vuodesta 2020 lähtien
         
Vuoden 2020 sitoumukset 6 500 2 000 1 500 10 000
Menot yhteensä 6 500 2 000 1 500 10 000

Momentille ei edellä olevan johdosta ehdoteta lisämäärärahaa.


2020 IV lisätalousarvio
2020 talousarvio 18 792 000
2019 tilinpäätös 16 022 000
2018 tilinpäätös 9 052 000