Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2020

02. Liikenne- ja viestintäviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)PDF-versio

Momentille myönnetään lisäystä 2 090 000 euroa.

Selvitysosa:Määrärahan muutoksessa on otettu huomioon lisäyksenä 120 000 euroa lain sähköisen viestinnän palveluista (917/2014) 11 §:n 3 momentin ja 286 §:n 1 momentin nojalla annetun valtioneuvoston asetuksen 26 GHz taajuusalueen huutokaupan järjestämisen menoina, jotka koostuvat huutokaupan edellyttämän järjestelmän hankintakustannuksista ja huutokaupan järjestämiseen liittyvistä henkilöstö- ja muista kuluista. Kustannusten kattamiseksi Liikenne- ja viestintävirasto perii huutokauppaan osallistuvilta osallistumismaksun, josta arvioidaan kertyvän tuloja yhteensä 120 000 euroa. Tulot on otettu huomioon momentilla 11.19.04. Lisäksi määrärahan muutoksessa on otettu huomioon lisäyksenä 3 400 000 euron Eurocontrol:n jäsenmaksu, jonka valtio maksaa koronaviruksesta aiheutuneen lennonvarmistustoiminnan taloustilanteen vaikeutumisen vuoksi vuodelta 2020. Toimenpide tukee Air Navigation Services Finland Oy:n (ANS Finland) lennonvarmistustoiminnan selviytymistä koronaviruksesta aiheutuneesta vaikeutuneesta taloustilanteesta.

Määrärahan muutoksessa on otettu huomioon vähennyksenä 1 430 000 euroa siirtona momentille 31.01.03 perustuen tarkentuneisiin jakosuhteisiin koskien vuoden 2019 alussa toteutettua hallinnonalan virastouudistusta.


2020 IV lisätalousarvio 2 090 000
2020 II lisätalousarvio 300 000
2020 talousarvio 77 569 000
2019 tilinpäätös 79 224 000
2018 tilinpäätös 60 335 000