Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2020

64. MetsähallitusPDF-versio

50. Metsähallituksen eräät julkiset hallintotehtävät (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään lisäystä 3 100 000 euroa.

Selvitysosa:Lisäys on tarkoitettu erityisesti luontomatkailua tukeviin toimenpiteisiin valtion retkeilyalueilla sekä Metsähallituksen monikäyttömetsien virkistysalueiden ja reittien palveluiden ja rakenteiden kehittämiseksi. Toimenpiteet koostuvat etenkin virkistys- ja matkailukäytön reittien ja rakennelmien sekä paikoitusalueiden ja sisääntuloväylien kunnostamisesta, rakennusten energiaremonteista öljylämmityksestä luopumiseksi, maastoliikenneväylästön parantamisesta sekä edellä mainittuja toimenpiteitä varten tarvittavan rakennuttajaorganisaation vahvistamisesta. Toimenpiteet edesauttavat matkailuelinkeinon ja muun elinkeinoelämän elpymistä kohteiden vetovoimaisuuden paranemisen, kävijämäärien lisääntymisen sekä tuotteistusmahdollisuuksien paranemisen myötä.


2020 IV lisätalousarvio 3 100 000
2020 talousarvio 8 692 000
2019 tilinpäätös 7 507 000
2018 tilinpäätös 7 594 000