Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2020

30. Valtionosuus ja -avustus ammatilliseen koulutukseen (arviomääräraha)PDF-versio

Momentille myönnetään lisäystä 46 500 000 euroa.

Momentin perusteluja muutetaan siten, että määrärahaa saa käyttää 932 504 000 euroa opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (1705/2009) mukaisena rahoituksena ammatillisen koulutuksen perus-, suoritus- ja vaikuttavuusrahoitukseen ja edellä mainitun lain 44 §:n 1 momentin mukaisena valtionavustuksena myönnettävään strategiarahoitukseen ammatillisen koulutuksen järjestäjille.

Lisäksi momentin perusteluja muutetaan siten, että ammatillisen koulutuksen tavoitteellinen opiskelijavuosien määrä on enintään 181 200 opiskelijavuotta, mistä työvoimakoulutuksena järjestettävään koulutukseen kohdennettava tavoitteellisten opiskelijavuosien määrä on vähintään 8 350 opiskelijavuotta.

Selvitysosa:Lisäyksestä 16 500 000 euroa aiheutuu koulutuksen käynnistämisestä 5 000 uuden lähihoitajan kouluttamiseksi vuosien 2020—2024 aikana hallituksen antaman henkilöstömitoituksen muutoksesta iäkkäiden henkilöiden tehostetussa palveluasumisessa ja pitkäaikaisessa laitoshoidossa koskevan esityksen mukaisesti ja 30 000 000 euroa koronavirustilanteen johdosta tarvittavista ohjaus- ja tukitoimista opintojen keskeyttämisten ehkäisemiseksi ja valmistumassa olevien opiskelijoiden näyttöjen mahdollistamiseksi.


2020 IV lisätalousarvio 46 500 000
2020 talousarvio 917 598 000
2019 tilinpäätös 825 458 996
2018 tilinpäätös 799 116 282