Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2020

40. Korkeakouluopetus ja tutkimusPDF-versio

Valtuus

Luvun perusteluja muutetaan siten, että Suomen Akatemian momenteilta 29.40.51 ja 29.40.53 rahoitettaviin tutkimushankkeisiin, tutkimusrahoituksen ohjelmisto- ja laitehankintoihin, arviointeihin, tutkimusohjelmien koordinaatioon sekä Akatemian rahoittamaan tutkimuksen edistämiseen saa vuonna 2020 hyväksyä sitoumuksia 357 084 000 euron arvosta.

Selvitysosa:Valtuuden lisäys 10 000 000 eurolla aiheutuu kansallisen COVID-19 rokote- ja lääkekehitystutkimuksen tukemisesta ja uusien koronavirusrokotteiden ja -lääkkeiden tehon, turvallisuuden ja vaikuttavuuden tutkimuksesta.

Valtuuden lisäyksestä arvioidaan valtiolle aiheutuvan menoja 3 000 000 euroa vuonna 2020, 4 000 000 euroa vuonna 2021 ja 3 000 000 euroa vuonna 2022.

51. Suomen Akatemian tutkimusmäärärahat (arviomääräraha)

Momentille myönnetään lisäystä 3 000 000 euroa.

Selvitysosa:Lisäys aiheutuu 10 milj. euron myöntövaltuuden vuoden 2020 määrärahavaikutuksesta kohdennettavaksi kansallisen COVID-19 rokote- ja lääkekehitystutkimuksen tukemiseen ja uusien koronavirusrokotteiden ja -lääkkeiden tehon, turvallisuuden ja vaikuttavuuden tutkimiseen.


2020 III lisätalousarvio 3 000 000
2020 talousarvio 280 104 000
2019 tilinpäätös 251 783 030
2018 tilinpäätös 245 175 193