Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2020

Pääluokka 28

VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALAPDF-versio

Pääluokan perusteluja täydennetään siten, että valtioneuvosto voi myöntää tarvittaessa vastavakuutta vaatimatta valtioneuvoston tai sen määräämissä rajoissa valtiovarainministeriön muutoin päättämin ehdoin valtion takausohjelmasta omavelkaisia takauksia pääomaltaan yhteensä enintään 600 milj. euroa varustamoyhtiöille huoltovarmuuskriittisen rahtiliikenteen liikennöintiin ja ylläpitämiseen koronapandemian aiheuttamassa tilanteessa.

Selvitysosa:Koronakriisin ja siihen liittyvien rajoitusten seurauksena varustamoiden kassavirta on merkittävästi vähentynyt ja toimintaedellytykset ovat vaikeutuneet. Osa aluskannasta on kriisistä johtuen poistettu liikenteestä. Liikennöivien alusten vähäiset henkilömatkustajamäärät ja rahtiliikenne eivät riitä kattamaan toiminnan kustannuksia. Alusten tulorakenteesta normaalisti merkittävän osan muodostaa henkilöliikenne.

Suomen talouden ja huoltovarmuuden kannalta on keskeistä turvata riittävän merikuljetuskapasiteetin toimivuus kaikissa olosuhteissa. Merikuljetusten turvaamiseksi koronakriisin aiheuttamissa erityisolosuhteissa esitetään Suomeen rekisteröityjen varustamoyritysten lainanotolle valtiontakausohjelmaa. Tukiohjelman tavoitteena on varmistaa matkustaja-autolauttojen rahtiliikenne (ml. Ahvenanmaan kuljetukset).

Varustamoyhtiöille kohdistettuun lainaohjelmaan kuuluvia valtiontakauksia voitaisiin myöntää varustamoiden pankkilainojen tai tyel-takaisinlainojen vakuudeksi. Lainaohjelmaan kuuluvien valtiontakauksien enimmäismääräksi esitetään 600 milj. euroa pääoman osalta. Valtiontakaus kattaisi tämän lisäksi lainojen velkakirjaehtojen mukaisen koron, viivästyskoron sekä lainaehtojen mukaiset muut maksut ja perimiskulut. Valtiontakauksen perusteella syntyvä enimmäisvastuu koostuisi näistä eri sitoumuksista ja niiden korkotasoista ja juoksuajoista. Takausohjelma olisi voimassa vuoden 2020 loppuun. Takauksen kesto olisi lähtökohtaisesti enintään 2 vuotta ja tarvittaessa tapauskohtaisin erityisperustein kuitenkin enintään 6 vuotta sen myöntämispäivästä.

Takaukset myönnettäisiin ensisijaisesti markkinaehtoisesti ja takauksista perittäisiin käypä takausmaksu. Jos tämä ei ole mahdollista, takauksia voitaisiin myöntää markkinaehtoja edullisemmin ehdoin, jos se on huoltovarmuuden turvaamiseksi tarpeellista. Valtiontakauksien tulee täyttää EU:n valtiontukisäännöt.

Koronakriisin aiheuttaman poikkeustilanteen ja siihen liittyvien erilaisten rajoitusten ja muiden vaikutusten ajallista kestoaikaa ei voida tarkasti arvioida. Valtiontakauksella pyritään varmistamaan varustamojen toimintakyky poikkeustilanteen yli.

Takauksen myöntäminen olisi harkinnanvaraista ja myöntäminen perustuisi huoltovarmuuden turvaamiseen rahtiliikenteessä koronatilanteessa. Takauksen myöntäminen edellyttäisi Huoltovarmuuskeskuksen antamaa puoltavaa lausuntoa huoltovarmuusvaikutuksista.