Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
              88. Osakehankinnat
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2020

88. Osakehankinnat (siirtomääräraha 2 v)PDF-versio

Talousarvioesitys HE 29/2019 vp (7.10.2019)

Momentille myönnetään 15 700 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää sijoituksiin Pohjolan Rautatiet Oy:n tai suoraan liikenne- ja viestintäministeriön omistukseen perustettavien hankeyhtiöiden osakepääomaan tai sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon. Maksettavaa pääomaa saa käyttää Pohjolan Rautatiet Oy:ssä, sen tytäryhtiöissä tai suoraan liikenne- ja viestintäministeriön omistukseen perustettavissa hankeyhtiössä Turun ja Tampereen suunnan suunnittelukustannusten kattamiseen ja toiminnan organisoinnista syntyviin sekä muihin kustannuksiin. Valtion omistusosuuden suunnitteluyhtiöissä tulee olla vähintään 51 prosenttia. Pääomituksen edellytyksenä on, että kaupungit ja muut mahdolliset hyötyvät julkisyhteisöt sitoutuvat maksamaan syntyviä suunnittelun kokonaiskustannuksia siten, että valtion osuudeksi niistä jää enintään 51 prosenttia. Hankeyhtiöissä voisi olla myös muita osakkaita edellyttäen, että yhtiössä säilyisi julkisomisteinen määräenemmistö. Valtio ei luovuta miltään osin päätösvaltaansa perustettavalle hankeyhtiölle taloudellisesti tai yhteiskunnallisesti merkittävissä asioissa.

Selvitysosa:Valtion omistama Pohjolan Rautatiet Oy perustettiin vuonna 2019 muun muassa suurten raideliikenneinvestointien edistämiseksi. Valtio on pääomittanut yhtiötä osakkein, joiden myyntitulot olivat verojen jälkeen noin 102,7 milj. euroa 1.3.2019. Aiempi pääomitus huomioiden Tampereen suunnan hankeyhtiö Suomi-rataan osoitettaisiin enintään 76,5 milj. euroa ja hankeyhtiö Turun tunnin junaan enintään 38,25 milj. euroa suunnittelukustannusten kattamiseen sekä hankeyhtiöiden toiminnan organisoinnista syntyviin ja muihin kustannuksiin enintään 3,65 milj. euroa. Valtion rahoituksella on tarkoitus kattaa 51 prosenttia infrastruktuurihankkeiden suunnittelun arvioiduista kustannuksista sekä muista yhtiön toiminnan edellyttämistä kustannuksista. Tarkoitus on, että valtio omistaisi hankeyhtiöistä perustamisvaiheessa vähintään 51 prosenttia.

Yhtiöt on tarkoitus perustaa ja pääomittaa vasta sen jälkeen, kun valtio ja kunnat ja mahdollisesti hankkeesta muut hyötyvät julkisyhteisöt ovat päässeet neuvottelutulokseen suunnittelun rahoittamisesta, lähtökohdista hankkeiden suunnittelulle, ja suunnittelun ohjaamisesta koskevasta yhteistyöstä ja hyötyjen selvittämisestä. Lisäksi edellytetään, että osapuolten välillä on yhteinen näkemys valmistelu- ja päätöksentekoaikataulusta suunnitteluvaihetta koskien sekä näkymä hankkeen rakennusinvestoinnin rahoittamiseen esimerkiksi toteutuvien maankäyttö- ja kiinteistökehityshyötyjen ja muiden tulojen avulla. Yhtiöt on tarkoitus perustaa välineiksi erityisesti osapuolten rahoituksen kokoamista ja yhteistyötä varten. Tarkoituksena on, ettei hankkeiden suunnitteluvaiheeseen ja suunnittelun rahoitukseen osallistuminen sido osapuolia hankkeiden rakentamisvaiheeseen tai rakentamisen rahoitukseen. Jatkossa hankeyhtiömallia voitaisiin hyödyntää myös Itäradan nopeuttamisessa.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

Pohjolan Rautatiet Oy:n pääomitus 15 700
Tasomuutos -1 000
Yhteensä 14 700

Momentin määräraha on muutettu kehykseen kuuluvaksi määrärahaksi.

Määräraha on osittain kehyksen ulkopuolinen.

2020 talousarvio 15 700 000
2019 talousarvio 1 000 000
2018 tilinpäätös 2 000 000

Eduskunnan kirjelmä EK 24/2019 vp (20.12.2019)

Momentille myönnetään 15 700 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää sijoituksiin Pohjolan Rautatiet Oy:n tai suoraan liikenne- ja viestintäministeriön omistukseen perustettavien hankeyhtiöiden osakepääomaan tai sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon. Maksettavaa pääomaa saa käyttää Pohjolan Rautatiet Oy:ssä, sen tytäryhtiöissä tai suoraan liikenne- ja viestintäministeriön omistukseen perustettavissa hankeyhtiössä Turun ja Tampereen suunnan suunnittelukustannusten kattamiseen ja toiminnan organisoinnista syntyviin sekä muihin kustannuksiin. Valtion omistusosuuden suunnitteluyhtiöissä tulee olla vähintään 51 prosenttia. Pääomituksen edellytyksenä on, että kaupungit ja muut mahdolliset hyötyvät julkisyhteisöt sitoutuvat maksamaan syntyviä suunnittelun kokonaiskustannuksia siten, että valtion osuudeksi niistä jää enintään 51 prosenttia. Hankeyhtiöissä voisi olla myös muita osakkaita edellyttäen, että yhtiössä säilyisi julkisomisteinen määräenemmistö. Valtio ei luovuta miltään osin päätösvaltaansa perustettavalle hankeyhtiölle taloudellisesti tai yhteiskunnallisesti merkittävissä asioissa.

VII lisätalousarvioesitys HE 192/2020 vp (29.10.2020)

Momentille myönnetään lisäystä 21 671 000 euroa.

Momentin perusteluja muutetaan siten, että määrärahaa saa käyttää valtioneuvoston päätösten mukaisesti sijoituksiin suoraan liikenne- ja viestintäministeriön omistukseen perustettavien hankeyhtiöiden osakepääomaan tai sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon sekä yhtiöiden perustamisesta aiheutuviin kuluihin. Maksettavaa pääomaa saa käyttää suoraan liikenne- ja viestintäministeriön omistukseen perustettavissa hankeyhtiössä Turun ja Tampereen suunnan suunnittelukustannusten kattamiseen ja toiminnan organisoinnista syntyviin sekä muihin kustannuksiin. Valtion omistusosuuden suunnitteluyhtiöissä tulee olla vähintään 51 prosenttia. Pääomituksen edellytyksenä on, että kaupungit ja muut mahdolliset hyötyvät julkisyhteisöt sitoutuvat maksamaan syntyviä suunnittelun kokonaiskustannuksia siten, että valtion osuudeksi niistä jää enintään 51 prosenttia. Hankeyhtiöissä voisi olla myös muita osakkaita edellyttäen, että yhtiössä säilyisi julkisomisteinen määräenemmistö. Valtio ei luovuta miltään osin päätösvaltaansa perustettavalle hankeyhtiölle taloudellisesti tai yhteiskunnallisesti merkittävissä asioissa.

Vuoden 2019 talousarviossa myönnetystä kaksivuotisesta siirtomäärärahasta peruutetaan 671 000 euroa ja vuoden 2019 neljännessä lisätalousarviossa myönnetystä kaksivuotisesta siirtomäärärahasta peruutetaan 102 000 000 euroa.

Momentin määräraha muutetaan kolmevuotiseksi siirtomäärärahaksi.

Selvitysosa:Lisämääräraha on peruutetun määrärahan uudelleenbudjetointia ja aiheutuu siitä, että hankeyhtiöneuvotteluiden etenemisestä ja yhtiöiden perustamisesta johtuen määrärahan käyttö ajoittuu suureksi osaksi vuoden 2020 jälkeisille vuosille. Hankeyhtiöistä aiheutuu jatkovuosille yhteensä 95,324 milj. euron kustannukset.

Määrärahan peruuttaminen on otettu huomioon momentin 12.39.04 tuloarviossa.

2020 VII lisätalousarvio 21 671 000
2020 talousarvio 15 700 000
2019 tilinpäätös 103 000 000
2018 tilinpäätös 2 000 000

Eduskunnan kirjelmä EK 45/2020 vp (27.11.2020)