Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2020

88. Osakehankinnat (siirtomääräraha 3 v)PDF-versio

Talousarvioesitys HE 29/2019 vp (7.10.2019)

Momentille myönnetään 5 700 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) niiden osakkeiden merkintähinnan maksamiseen, joita valtio merkitsee valtioenemmistöisten yhtiöiden tai valtion osakkuusyhtiöiden osakeannissa taikka uusia valtio-omisteisia yhtiöitä perustettaessa

2) muiden omistus- ja yritysjärjestelyistä aiheutuvien menojen sekä valtion osakemyynteihin ja omistajaohjaukseen liittyvien, muiden kuin toimintamenomomentille kuuluvien menojen maksamiseen

3) osakeyhtiölain (624/2006) 10 luvussa tarkoitettujen osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien, kuten vaihtovelkakirjalainojen, merkitsemiseen tai johdannaissopimuksista aiheutuvien välittömien menojen maksamiseen. Jos merkintä perustuu lainaan, osakkeiksi muutettavissa oleva laina saa olla vakuudeton.

Selvitysosa:Omistus- ja yritysjärjestelyistä ja osakemyynneistä aiheutuvia tai niihin liittyviä menoja ovat järjestelyistä ja toimenpiteistä sekä niiden valmistelusta aiheutuvien kustannusten lisäksi sellaiset kauppahinnan osittaiset palautukset, jotka perustuvat kauppakirjassa oleviin hinnantarkistusta tai myyjän maksettavaksi tulevia korvauksia koskeviin sopimusehtoihin. Omistajaohjaukseen liittyviä menoja ovat osakkeiden ja arvo-osuuksien hallinnointikustannukset, valtion tarvitsemien neuvonantaja- ja koulutuspalvelujen kustannukset, hallitusjäsenten rekrytointiin ja koulutukseen liittyvät kustannukset, omistajaohjauksen toimiala- ja yritysjärjestelyosaamisen ylläpitämiseen liittyvät kustannukset sekä omistajaohjauksen kansainväliseen yhteistyöhön ja omistajien keskinäiseen yhteistyöhön liittyvät kustannukset.

Määräraha on kehyksen ulkopuolinen.

2020 talousarvio 5 700 000
2019 I lisätalousarvio
2019 talousarvio 5 700 000
2018 tilinpäätös 5 700 000

Eduskunnan kirjelmä EK 24/2019 vp (20.12.2019)

Momentille myönnetään 5 700 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) niiden osakkeiden merkintähinnan maksamiseen, joita valtio merkitsee valtioenemmistöisten yhtiöiden tai valtion osakkuusyhtiöiden osakeannissa taikka uusia valtio-omisteisia yhtiöitä perustettaessa

2) muiden omistus- ja yritysjärjestelyistä aiheutuvien menojen sekä valtion osakemyynteihin ja omistajaohjaukseen liittyvien, muiden kuin toimintamenomomentille kuuluvien menojen maksamiseen

3) osakeyhtiölain (624/2006) 10 luvussa tarkoitettujen osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien, kuten vaihtovelkakirjalainojen, merkitsemiseen tai johdannaissopimuksista aiheutuvien välittömien menojen maksamiseen. Jos merkintä perustuu lainaan, osakkeiksi muutettavissa oleva laina saa olla vakuudeton.

III lisätalousarvioesitys HE 66/2020 vp (8.5.2020)

Momentille myönnetään lisäystä 700 000 000 euroa.

Lisäksi momentin perusteluja täydennetään siten, että määrärahaa saa käyttää myös osana yhtiöiden rahoitusaseman turvaamista toteutettaviin valtioenemmistöisten yhtiöiden ja valtion osakkuusyhtiöiden omaa pääomaa vahvistaviin järjestelyihin, mukaan lukien IFRS-tilinpäätöksessä oman pääoman ehtoisiksi katsottaviin velkakirjalainoihin sekä pääomalainoihin vakuutta vaatimatta.

Selvitysosa:Lisäys aiheutuu rahoituksesta osakemerkintöihin, joilla valtio merkitsee Finnair Oyj:n järjestämässä osakeannissa osakkeita. Tarvittaessa valtio voi myös osallistua muihin pääomitusjärjestelyihin. Suunniteltu osakeanti ja muut mahdolliset pääomitusratkaisut ovat tarpeellisia yhtiön oman pääoman ja rahoitusaseman vahvistamiseksi.

2020 III lisätalousarvio 700 000 000
2020 talousarvio 5 700 000
2019 tilinpäätös 5 700 000
2018 tilinpäätös 5 700 000

Valtiovarainvaliokunnan mietintö VaVM 6/2020 vp (25.5.2020)

Momentille esitetään myönnettäväksi lisäystä 700 milj. euroa. Finnair Oyj on ilmoittanut hakevansa yhtiökokoukselta valtuuksia noin 500 milj. euron suuruisen merkintäetuoikeusannin toteuttamiseksi. Yhtiö suunnittelee toteuttavansa osakeannin siten, että valtio merkitsee annissa liikkeeseen laskettavista uusista osakkeista nykyistä omistusosuuttaan (55,8 %) vastaavan osuuden, ja valtion omistusosuuden ylittävälle osuudelle (44,2 %) osakkeista on Finnair Oyj:n nimeämien järjestäjäpankkien antama merkintätakaus. Koronakriisistä johtuen osakemarkkinan kehitys voi olla epävakaata, minkä johdosta valtio vastuullisena omistajana haluaa varautua tarvittaessa osallistumaan osakeantiin nykyistä omistusosuuttaan suuremmalla osuudella EU:n valtiontukisäännösten puitteissa. Valtio varautuu myös tarvittaessa osallistumaan mahdollisiin myöhemmin ilmeneviin Finnair Oyj:n omaa pääomaa vahvistaviin rahoitustarpeisiin.

Valiokunta pitää määrärahan myöntämistä Finnair Oyj:n pääomitusjärjestelyihin perusteltuna, koska yhtiön toiminnan turvaaminen on välttämätöntä sen strategisen tärkeyden, kuten esim. huoltovarmuuden vuoksi.

Valiokunta toteaa, että alueellisen saavutettavuuden, elinkeinoelämän ja matkailun turvaaminen edellyttää kattavia kotimaan ja ulkomaan lentoyhteyksiä. Valiokunta pitää siksi tärkeänä, että koronaepidemian vuoksi väliaikaisesti lakkautetut lentoyhteydet palautetaan lentomatkustamisen alkaessa elpyä. Näin edistetään mm. alueiden elinvoimaisuutta ja parannetaan kansainvälisten yritysten toimintaedellytyksiä.

Valiokunta pitää myönteisenä, että Finnair Oyj on julkaissut oman, erittäin kunnianhimoisen vastuullisuussuunnitelman (5.3.2020), jonka perusteella se aikoo puolittaa nettopäästönsä vuoden 2025 loppuun mennessä vuoden 2019 tasosta ja saavuttaa hiilineutraaliuden viimeistään vuonna 2045. Tämä vastaa hyvin valtioneuvoston 8.4.2020 antaman omistajapoliittisen periaatepäätöksen linjauksia, joiden mukaisesti valtio-omisteisten yhtiöiden tulee ottaa huomioon taloudellisten tekijöiden lisäksi mm. sosiaaliset ja ympäristölliset vaikutukset sekä tavoite hiilineutraalista Suomesta ja Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteet. Valiokunta korostaa myös vastuullisen työnantajapolitiikan merkitystä.

Eduskunnan kirjelmä EK 25/2020 vp (25.5.2020)

Momentille myönnetään lisäystä 700 000 000 euroa.

Lisäksi momentin perusteluja täydennetään siten, että määrärahaa saa käyttää myös osana yhtiöiden rahoitusaseman turvaamista toteutettaviin valtioenemmistöisten yhtiöiden ja valtion osakkuusyhtiöiden omaa pääomaa vahvistaviin järjestelyihin, mukaan lukien IFRS-tilinpäätöksessä oman pääoman ehtoisiksi katsottaviin velkakirjalainoihin sekä pääomalainoihin vakuutta vaatimatta.

IV lisätalousarvioesitys HE 88/2020 vp (5.6.2020)

Momentin perusteluja muutetaan siten, että määrärahaa saa käyttää myös valtioenemmistöisten yhtiöiden ja valtion osakkuusyhtiöiden rahoitusaseman turvaamista varten toteutettaviin järjestelyihin lainoilla, joilla ei ole eräpäivää ja joilta ei vaadita vakuutta, mukaan lukien IFRS-tilinpäätöksessä oman pääoman ehtoisiksi katsottavat velkakirjalainat sekä pääomalainat ja muut vastaavat lainajärjestelyt.

Selvitysosa:Perustelujen muutos liittyy siihen, että hallitus on antanut eduskunnalle lisätalousarvioesitykseen liittyvän esityksen valtion lainanannosta sekä valtiontakauksesta ja valtiontakuusta annetun lain (449/1988) 3 §:n ja 4 a §:n muuttamisesta, jonka on tarkoitus tulla voimaan lisätalousarvion voimaantulon yhteydessä.

Momentille ei edellä olevan johdosta ehdoteta lisämäärärahaa.

2020 IV lisätalousarvio
2020 III lisätalousarvio 700 000 000
2020 talousarvio 5 700 000
2019 tilinpäätös 5 700 000
2018 tilinpäätös 5 700 000

Eduskunnan kirjelmä EK 30/2020 vp (26.6.2020)