Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Tuloarviot
     21. Eduskunta
       01. Hallinto ja tutkimus
       40. Luonnonvaratalous
       64. Metsähallitus

Talousarvioesitys 2019

41. Hirvieläinten aiheuttamien vahinkojen korvaaminen (siirtomääräraha 3 v)PDF-versio

Momentille myönnetään 5 375 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää riistanhoitomaksusta ja pyyntilupamaksusta annetun lain (616/1993) 6 §:n mukaisiin menoihin.

Määrärahaa saa käyttää myös edellisiin vuosiin kohdistuvien korvausten ja EU-rahastojen tuella toteutettavien hankkeiden omarahoitusosuutta koskevien menojen maksamiseen ja enintään seitsemää henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamisesta aiheutuvien menojen ja muiden kulutusmenojen maksamiseen.

Määräraha budjetoidaan siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisena.

Selvitysosa:Riistanhoitomaksusta ja pyyntilupamaksusta annetun lain 6 §:n mukaisia menoja ovat riistavahinkolain (105/2009) mukaisten hirvieläinten aiheuttamien vahinkojen ehkäisemisestä ja korvaamisesta aiheutuvat menot sekä riistavahinkorekisteristä ja muista hirvieläinten metsästyksen hallinnointiin liittyvistä tietojärjestelmistä aiheutuvat menot. Lisäksi varoja voidaan käyttää hirvieläinkantojen seurannasta, tutkimuksesta ja hoidosta aiheutuviin menoihin sekä muihin vastaaviin menoihin. Vastaavat tulot on merkitty momentille 12.30.42.

Määrärahan arvioitu käyttö (euroa)

   
Vahinkojen korvaukset 1 600 000
Vahinkojen estämistoimenpiteet 400 000
Hirvieläinkantojen seuranta ja tutkimus 1 050 000
Riistavahinkorekisteri 150 000
Hirvieläinkantojen hoito 2 175 000
Yhteensä 5 375 000

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Hirvieläinten pyyntilupamaksujen maksukertymän kasvu 800
Yhteensä 800

2019 talousarvio 5 375 000
2018 talousarvio 4 575 000
2017 tilinpäätös 3 400 000