Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Tuloarviot
     21. Eduskunta
       01. Hallinto
       02. Valvonta
       20. Työttömyysturva
       30. Sairausvakuutus
       40. Eläkkeet

Talousarvioesitys 2019

01. HallintoPDF-versio

Selvitysosa:Luvun menot koostuvat sosiaali- ja terveysministeriön, sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunnan sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen alaisten valtion mielisairaaloiden, lastensuojeluyksiköiden ja vankiterveydenhuollon yksikön toimintamenoista sekä eräistä muista menoista.

Pääluokkaperusteluissa on esitetty sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan toimintapoliittiset tavoitteet. Lähtökohtana on poliittisen tason ohjaus, joka on linjattu hallitusohjelmassa.

Sosiaali- ja terveysministeriö johtaa ja ohjaa sosiaaliturvan ja sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen kehittämistä sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä. Ministeriö määrittelee sosiaali- ja terveyspolitiikan suuntaviivat, valmistelee keskeiset uudistukset ja ohjaa niiden toteuttamista ja yhteensovittamista. Sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunnan tavoitteena on tuottaa asiakkailleen kohtuullisessa ajassa oikeat, perustellut ja yhdenmukaiset päätökset. Valtion mielisairaalat tuottavat valtakunnallisia oikeuspsykiatrian erikoisalan hoito- ja tutkimuspalveluja. Valtion lastensuojeluyksiköiden tehtävänä on lastensuojelulain mukainen avo-, sijais- ja jälkihuolto. Vankiterveydenhuollon yksikön tehtävänä on vastaavasti vankien terveydenhuollon järjestäminen.

01. Sosiaali- ja terveysministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 31 673 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös:

1) Kansallisen veteraanipäivän pääjuhlan järjestämiseen

2) lääkinnällisen pelastustoimen ja poikkeusolojen valmiudesta sekä näihin liittyvien laitteiden ja kalusteiden hankkimisesta aiheutuvien menojen maksamiseen

3) sosiaali- ja terveysministeriön hyväksymien tutkimus- ja kehittämishankkeiden rahoittamiseen

4) tasa-arvon tietopalvelun ylläpitoon liittyviin kustannuksiin.

Selvitysosa:Sosiaali- ja terveysministeriö toimeenpanee hallitusohjelman ja ministeriön strategisten linjausten tavoitteet käyttäen apuna virastojen ja laitosten asiantuntemusta tulossopimuksissa sovittujen tavoitteiden mukaisesti.

Sosiaali- ja terveysministeriö on asettanut toiminnalleen seuraavat alustavat tulostavoitteet vuodelle 2019:

Toiminnallinen tehokkuus
  • — jatkokehitetään laskentatointa, kustannuslaskentaa ja muuta seurantaa Kieku-tietojärjestelmän puitteissa yhteistyössä muiden hallinnonalojen kanssa
  • — maksullisen toiminnan, joka on suhteellisen vähäistä, tavoitteena on julkisoikeudellisten suoritteiden kustannusvastaavuus ja liiketaloudellisten suoritteiden osalta kannattavuus.
Tuotokset ja laadunhallinta
  • — toteutetaan ja seurataan ministeriön vastuulla olevia hallitusohjelman kärkihankkeita ja muita hankkeita, kuten mm. Kansallisten sähköisten tietojärjestelmien kehittämishankkeita (Kanta ja Kansa)
  • — valmistellaan ja toimeenpannaan sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen järjestämistä, rahoitusta, kehittämistä ja valvontaa koskevaa uudistusta
  • — lisätään tutkimus- ja kehittämislaitosten yhteistyötä
  • — jatketaan tasa-arvon valtavirtaistamista
  • — vahvistetaan lainsäädännön vaikutusten arviointia.
Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittäminen
  • — sosiaali- ja terveysministeriön henkilöstön ja henkilöstörakenteen kehittämistä jatketaan ministeriön tuottavuuden kehittämiselle asetetut tavoitteet ja toimintamenojen supistuminen huomioon ottaen siten, että ministeriön ydintehtävissä tarvittavat voimavarat ja osaaminen varmistetaan.

Viraston tulosalueittaiset menot (1 000 euroa)

  2017
toteutuma
2018
varsinainen
talousarvio
2019
esitys
       
Ministeriön johto 665 668 693
Johdon tuki 4 562 2 428 2 030
Kansainvälisten asioiden yksikkö   2 155 2 235
Viestintä 1 390 1 397 1 449
Hallinto 2 826 2 839 2 945
Sosiaali- ja terveydenhuollon ohjausosasto 1 714 1 722 1 786
Sosiaaliturva- ja vakuutusosasto 3 155 3 168 3 287
Hyvinvointi- ja palveluosasto 11 833 11 886 12 330
Työ- ja tasa-arvo-osasto 4 720 4 741 4 918
Yhteensä 30 865 31 004 31 673

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)

  2017
toteutuma
2018
varsinainen
talousarvio
2019
esitys
       
Bruttomenot 37 559 37 704 38 223
Bruttotulot 6 694 6 700 6 550
Nettomenot 30 865 31 004 31 673
       
Siirtyvät erät      
— siirtynyt edelliseltä vuodelta 8 474    
— siirtynyt seuraavalle vuodelle 8 809    

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Palkkaliukumasäästön VNHY-osuuden tarkistus (siirto momentille 23.01.01) -8
Raamisopimuksen koulutusmäärärahojen poistamisen palautus 90
STEA:n siirtymisen STM:ään menojen tarkentuminen -225
Säästöjen VNHY-osuuden palautus momentilta 23.01.01 52
Valtion lupa- ja valvontaviraston ylimmän johdon rekrytoinnit 100
Hankinnasta maksuun -säästö (HO 2015) -21
Kirjanpidon keskittäminen (HO 2015) -11
Palkkausten tarkistukset 721
Sairausvakuutusmaksun alentaminen (Kiky) -7
Toimintamenojen tuottavuussäästö -194
Toimintamenosäästö (HO 2015) -40
Työnantajan eläkemaksun alentaminen (Kiky) -71
VaEL-maksun väliaikainen alentaminen 244
Tasomuutos 39
Yhteensä 669

2019 talousarvio 31 673 000
2018 I lisätalousarvio -108 000
2018 talousarvio 31 004 000
2017 tilinpäätös 31 200 000

04. Valtion mielisairaaloiden toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 547 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) tieteellisestä tutkimustyöstä ja yliopisto-opetuksesta aiheutuneiden menojen sekä muiden toimintamenojen maksamiseen

2) vaarallisten ja vaikeahoitoisten lasten ja nuorten psykiatrisen hoitoyksikön palvelujen kysynnän vaihtelusta aiheutuvien menojen maksamiseen

3) maatalousavustuksia vastaavien menojen maksamiseen

4) sairaaloiden yleishallinnosta ja ohjauksesta Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle aiheutuviin kustannuksiin.

Selvitysosa:Valtion mielisairaaloiden menot katetaan pääasiassa kuntien maksamilla korvauksilla. Kunnilta perittävät korvaukset hinnoitellaan valtion maksuperustelain (150/1992) nojalla sosiaali- ja terveysministeriön määräämien liiketaloudellisten perusteiden mukaisesti. Asiakasmaksut peritään sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain (734/1992) mukaisesti.

Valtion mielisairaaloille asetettavat tulostavoitteet määritellään Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja mielisairaaloiden välisissä tulossopimuksissa vuodelle 2019.

Toiminnallinen tuloksellisuus

Sairaaloiden toiminnassa painottuu oikeuspsykiatrinen erityisosaaminen ja hoitotoimintaa tukevaa tieteellistä tutkimustyötä tehdään ja hyödynnetään jatkuvasti. Hoidon laatuun ja hoidon tulosten seurantaan kiinnitetään edelleen huomiota terapeuttisia valmiuksia lisäämällä. Hoitoa kehitetään siten, että pakkotoimia tarvittaisiin mahdollisimman vähän. Lisäksi parannetaan toiminnan mittausmenetelmiä ja seurantajärjestelmiä.

Toiminnan tuottavuutta parannetaan kehittämällä muun muassa erityistason psykiatrisen sairaanhoidon vaatimuksia vastaavaa moniammatillista työskentelyä sekä työnjohtoa. Valtion mielisairaalat toimivat tehokkaasti ja taloudellisesti huolehtien samalla toimintansa laadun kehittämisestä. Maksullisen toiminnan tuotoilla katetaan kustannukset.

Valtion mielisairaaloiden rahoitusrakenne (1 000 euroa) ja henkilötyövuodet

  2017
toteutuma
htv 2018
arvio
htv 2019
arvio
htv
             
Toimintamenomääräraha 595 - 550 - 547 -
Liiketaloudelliset suoritteet 56 268 805 59 030 802 61 087 822
Ulkopuolinen rahoitus yhteensä 423 10 430 9 430 5
Yhteensä 57 286 815 60 010 811 62 064 827

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)

  2017
toteutuma
2018
varsinainen
talousarvio
2019
esitys
       
Bruttomenot 57 286 60 010 62 064
Bruttotulot 56 691 59 460 61 517
Nettomenot 595 550 547
       
Siirtyvät erät      
— siirtynyt edelliseltä vuodelta 541    
— siirtynyt seuraavalle vuodelle 509    

Mielisairaaloiden tuottavuuden (laskutettujen hoito- ja mielentilatutkimuspäivien määrä/henkilötyövuodet) kehitys

  2017
toteutuma
2018
arvio
2019
arvio
       
Niuvanniemen aikuisosastot 195,39 196,02 196,02
Niuvanniemen alaikäisten hoitoyksikkö 107,36 95,86 95,86
Vanhan Vaasan aikuisosastot 187,50 182,11 182,11

Mielisairaaloiden taloudellisuuden (kokonaiskustannukset/laskutetut hoito- ja mielentilatutkimuspäivät) arvioitu kehitys

  2017
toteutuma
2018
arvio
2019
arvio
       
Niuvanniemen aikuisosastot 350,58 359,88 359,88
Niuvanniemen alaikäisten hoitoyksikkö 827,32 881,15 881,15
Vanhan Vaasan aikuisosastot 377,90 396,03 396,03

Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma (liiketaloudelliset suoritteet, 1 000 euroa)

  2017
toteutuma
2018
varsinainen
talousarvio
2019
esitys
       
Maksullisen toiminnan tuotot      
— suoritteiden myyntituotot 55 204 58 567 60 556
— muut tuotot 1 487 893 961
Tuotot yhteensä 56 691 59 460 61 517
       
Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset      
— erilliskustannukset 56 965 59 709 61 766
— osuus yhteiskustannuksista 321 301 298
Kustannukset yhteensä 57 286 60 010 62 064
       
Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset) -595 -550 -547
Kustannusvastaavuus, % 99 99 99

Mielisairaaloiden arvioidaan tuottavan asiakkailleen mm. seuraavat suoritteet

  2017
toteutuma
2018
arvio
2019
arvio
       
Hoitopotilaiden hoitovuorokausia (aik.os) 142 602 143 455 143 455
Mielentilatutkimushoitovuorokausia (aik.os.) 3 729 4 079 4 079
Mielentilatutkimuksia (aik.os.) 56 68 68
Alaikäisten hoitoyksikön hoitopäiviä 4 647 4 563 4 563
Alaikäisten hoitoyksikön mielentilatutkimusvuorokausia 56 110 110
Alaikäisten hoitoyksikön mielentilatutkimuksia 1 2 2
Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittäminen

Henkilöstön uudistumista ja työkykyä tuetaan kehittämällä muun muassa erityistason psykiatrisen sairaanhoidon vaatimuksiin entistä paremmin sopivia hoitomenettelyjä sekä tehostamalla työnohjausjärjestelmää ja työhyvinvointiohjelmia. Tavoitteena on vähentää sairauspäiviä ja parantaa työterveysindeksiä. Henkilöstön kehittämisessä voimavaroja suunnataan henkilöstö- ja koulutussuunnitelmaan perustuvaan ammatilliseen täydennyskoulutukseen, jonka keskeisiä teemoja ovat muun muassa psykologisten valmiuksien koulutukset, biologiset ja farmakologiset koulutukset sekä pakkokeinojen vähentämiseen tähtäävä koulutus. Koulutuksen rahoitus tulee pääosin maksullisen toiminnan tuotoista.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Toimintamenojen tuottavuussäästö -3
Yhteensä -3

2019 talousarvio 547 000
2018 talousarvio 550 000
2017 tilinpäätös 563 000

05. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen alaisten lastensuojeluyksiköiden toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 601 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös:

1) koulukotien sekä vankilan perheosaston sisällölliseen kehittämiseen, toiminnan tukemiseen ja toimintaympäristön kehittämiseen

2) oppilashoitopaikka- ja koulupaikkakysynnän sekä vankilan perheosaston paikkakysynnän vuosittaisen vaihtelun tasaamiseen

3) alueellisten ja kansainvälisten yhteistyöverkostojen kehittämiseen

4) koulukotien ja vankilan perheosaston yleishallinnosta ja ohjauksesta Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle aiheutuvien kustannusten maksamiseen

5) koulukotioppilaille tarkoitetun kuukausirahan ja heidän vanhemmilleen tarkoitetun ateriakorvauksen maksamiseen

6) koulukotien toimitilojen kehittämiseen.

Selvitysosa:Valtion koulukotien menot katetaan pääasiassa kuntien maksamilla korvauksilla. Koulukodeissa annettavan perusopetuksen ja muun opetustoimen piiriin kuuluvan toiminnan rahoitukseen sovelletaan kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain (1704/2009) säädöksiä. Rahoitusjärjestelmä perustuu laskennallisiin yksikköhintoihin, jotka opetus- ja kulttuuriministeriö määrää ja valtioneuvosto vahvistaa ennalta seuraavaa vuotta varten. Oppilaille ja heidän vanhemmilleen maksettavat korvaukset perustuvat lastensuojelulakiin (417/2007) ja sosiaalihuoltolakiin (1301/2014).

Kunnilta perittävät korvaukset hinnoitellaan valtion maksuperustelain (150/1992) nojalla sosiaali- ja terveysministeriön määräämin liiketaloudellisin perustein.

Valtion koulukodeille asetettavat tavoitteet määritellään Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja koulukotien välisissä tulossopimuksissa vuodelle 2019.

Vaikuttavuus

Valtion koulukotitoiminnan vaikuttavuutta lisätään hallinnollisen rakenteen konserninomaisuutta kehittämällä sekä uudistamalla palvelujen tuottamisen toiminnallisia ja fyysisiä rakenteita. Päihdeongelmista sekä mielenterveyden häiriöistä kärsivien lasten ja nuorten auttamiseen kiinnitetään entistä enemmän huomiota koulukotitoiminnan kehittämisessä, mm. henkilöstön koulutuksen avulla. Koulukotien tutkimus- ja kehittämistyö ohjaa ja todentaa toiminnan vaikuttavuuden arviointia. Tutkimus- ja kehittämishankkeista saaduilla tiedoilla vaikutetaan lastensuojelun kehittämiseen niin kansallisella kuin kansainväliselläkin tasolla. Toiminnan laatua ja laatuajattelua kehitetään hyödyntäen sähköistä laadunhallintajärjestelmää sekä asiakasjärjestelmään sisältyvää vaikuttavuusmittaria. Vankilan perheosastolla turvataan sijoitettujen lasten mahdollisuus turvallisiin varhaisen vuorovaikutuksen kokemuksiin sekä hyvään hoitoon ja huolenpitoon. Perheosaston työn vaikuttavuutta seurataan ja toimintaa kehitetään palvelujen ostajien eli kuntien muuttuvia tarpeita vastaavaksi.

Toiminnallinen tuloksellisuus

Koulukodit toimivat tehokkaasti, taloudellisesti ja asiakassuuntautuneesti ja niiden laatu ja kustannusvaikuttavuus paranevat. Maksullisen toiminnan tuotoilla katetaan kustannukset.

Valtion koulukotien rahoitusrakenne (1 000 euroa) ja henkilötyövuodet

  2017
toteutuma
htv 2018
varsinainen
talousarvio
htv 2019
esitys
htv
             
Toimintamenomääräraha -602 - 1 106 - 601 -
Liiketaloudelliset suoritteet (sisältää opetushallituksen rahoitusosuuden) 20 581 307 20 210 296 20 210 296
Yhteensä 19 979 307 21 316 296 20 811 296

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)

  2017
toteutuma
2018
varsinainen
talousarvio
2019
esitys
       
Bruttomenot 19 979 21 316 20 811
Bruttotulot 20 581 20 210 20 210
Nettomenot -602 1 106 601
       
Siirtyvät erät      
— siirtynyt edelliseltä vuodelta 630    
— siirtynyt seuraavalle vuodelle 1 011    

Määrärahan mitoituksessa on otettu huomioon ulkopuolisena rahoituksena saatavat maatalousavustukset.

Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma (liiketaloudelliset suoritteet, 1 000 euroa)

  2017
toteutuma
2018
varsinainen
talousarvio
2019
esitys
       
Maksullisen toiminnan tuotot      
— suoritteiden myyntituotot 19 446 18 901 18 901
— muut tuotot 2 475 2 676 2 676
Tuotot yhteensä 21 921 21 577 21 577
— tästä toimintamenomomentille nettouttamattomat tuotot 1 340 1 367 1 367
       
Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset      
— erilliskustannukset 18 579 19 940 19 435
— osuus yhteiskustannuksista 1 400 1 376 1 376
Kustannukset yhteensä 19 979 21 316 20 811
       
Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset) 1 942 261 766
Kustannusvastaavuus, % 110 101 104

Koulukotien maksullisen toiminnan tuotoilla katetaan 100 % niiden kustannuksista. Koulukotien arvioidaan tuottavan maksullisina palveluina muun muassa seuraavat palvelut asiakkailleen:

Eräitä koulukotien maksullisen toiminnan asiakassuoritteita

  2017
toteutuma
2018
arvio
2019
arvio
       
Hoitovuorokausi 34 870 34 431 34 431
Hoitovuorokausi erityisessä huolenpidossa 6 320 7 654 7 654
Koulupäivä 20 490 21 689 21 689
Jälkihuoltovuorokausi 6 298 2 920 2 920
Vankilan perheosasto 2 254 2 254 2 254
Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittäminen

Henkilöstön jaksamista vahvistetaan säännöllisellä työnohjauksella ja tukemalla koulutukseen hakeutumista.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Valtion koulukotien toimitilojen kehittämisen määrärahan (2015-2018) päättyminen -500
Toimintamenojen tuottavuussäästö -5
Yhteensä -505

2019 talousarvio 601 000
2018 talousarvio 1 106 000
2017 tilinpäätös -220 525

06. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen alaisen vankiterveydenhuollon yksikön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 18 290 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös:

1) vankiterveydenhuollon palvelujen kysynnän vaihtelusta aiheutuvien menojen maksamiseen

2) ostopalveluna hankittavien vankien terveydenhoidon palvelujen maksamiseen

3) vankiterveydenhuollon yleishallinnosta (sisältäen talous-, henkilöstö- ja tietohallinto sekä tukipalvelut) ja ohjauksesta Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle aiheutuvien kustannusten maksamiseen

4) vankiterveydenhuollon ja sen toimintaympäristön kehittämiseen

5) tieteellisestä tutkimustyöstä aiheutuneiden menojen maksamiseen

6) alueellisten ja kansainvälisten yhteistyöverkostojen kehittämiseen.

Selvitysosa:Vankiterveydenhuollon yksikkö on siirtynyt 1.1.2016 lukien sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalle. Rikosseuraamuslaitos säilyy hallinnonalasiirron jälkeen vankiterveydenhuollon tilojen vuokralaisena ja vastaa myös jatkossa niiden kustannuksista. Vankiterveydenhuollon yksikön tuloina otetaan huomioon sen maksullisesta palvelutoiminnasta saatavat tulot sekä yhteistoiminnasta virastojen, laitosten ja talousarvion ulkopuolisten osapuolien kanssa saatavat tulot.

Vaikuttavuus

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on käynnistänyt hallinnon siirron jälkeen vankiterveydenhuollon kehittämisohjelman, jolla mm. pyritään lisäämään entisestään vankien saamien terveyspalvelujen vaikuttavuutta ja laatua, tiivistämään yhteistyötä vankiloiden psykologien, sosiaali- ja päihdetyön tekijöiden kanssa sekä varmistamaan hoidon jatkuvuus vangin vapautumisen jälkeen.

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)

  2017
toteutuma
2018
varsinainen
talousarvio
2019
esitys
       
Bruttomenot 16 772 17 077 18 489
Bruttotulot 167 199 199
Nettomenot 16 605 16 878 18 290
       
Siirtyvät erät      
— siirtynyt edelliseltä vuodelta -    
— siirtynyt seuraavalle vuodelle -    

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Hankinnasta maksuun -säästö (HO 2015) (kohdennuksen siirto momentilta 25.40.01) -14
Kirjanpidon keskittäminen -säästö (HO 2015) (kohdennuksen siirto momentilta 25.40.01) -7
Ulkopuolisten terveyspalveluiden, lääkkeiden ja hoitotarvikkeiden kasvaneet kustannukset 1 000
Palkkausten tarkistukset 371
Sairausvakuutusmaksun alentaminen (Kiky) -3
Työnantajan eläkemaksun alentaminen (Kiky) -34
VaEL-maksun väliaikainen alentaminen 137
Tasomuutos -38
Yhteensä 1 412

2019 talousarvio 18 290 000
2018 I lisätalousarvio 1 613 000
2018 talousarvio 16 878 000
2017 tilinpäätös 16 605 000

07. Sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunnan toimintamenot (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 8 293 000 euroa.

Selvitysosa:

Vaikuttavuus

Sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunta on sosiaalivakuutuksen erikoistuomioistuimeen rinnastettava muutoksenhakuelin, joka toimii toimialansa ensimmäisenä muutoksenhakuasteena kaikissa kansaneläkeasioissa ja Kansaneläkelaitoksen käsittelemissä kuntoutusasioissa ja yleistä asumistukea, eläkkeen saajan asumistukea, lapsilisiä, lasten kotihoidon tukea ja yksityisen hoidon tukea, elatustukea, sotilasavustusta, äitiysavustusta, sairausvakuutusta, takuueläkettä, vammaisten tulkkauspalvelua, ansiopäivärahaa, peruspäivärahaa, työmarkkinatukea, vuorottelukorvausta, työttömyyskassan jäsenyyttä, aikuiskoulutustukea, ammattitutkintostipendiä, palkkaturvaa, työnantajan omavastuumaksua ja työttömyysvakuutusmaksun perintää koskevissa asioissa. Lisäksi muutoksenhakulautakunnassa käsitellään lainvoimaisten päätösten poistamista koskevat hakemukset samoissa asiaryhmissä.

Toiminnallinen tuloksellisuus

  2019
arvio
   
Tuottavuus ja taloudellisuus  
Päätöksen hinta (euroa/ratkaisu) 200
Työn tuottavuus (ratkaisu/htv) 404
   
Tulokset ja laadunhallinta  
Vireille tulleet valitusasiat 40 000
Ratkaistut asiat 42 000
Valitusten käsittelyaika (kk) 8,0

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Kohtuullisen käsittelyajan turvaaminen 500
Käsittelymäärien kasvun oikaisu aikaisemmilta vuosilta -313
Palkkausten tarkistukset 188
Sairausvakuutusmaksun alentaminen (Kiky) -2
Toimintamenojen tuottavuussäästö -33
Toimintamenosäästö (HO 2015) -70
Työnantajan eläkemaksun alentaminen (Kiky) -19
VaEL-maksun väliaikainen alentaminen 50
Vuokramenojen indeksikorotus 6
Vuokramenojen indeksikorotusta vastaava säästö -6
Yhteensä 301

2019 talousarvio 8 293 000
2018 I lisätalousarvio 196 000
2018 talousarvio 7 992 000
2017 tilinpäätös 8 818 000

25. Sosiaali- ja terveydenhuollon kansalliset sähköiset asiakastietojärjestelmät (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 7 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisten sähköisten tietojärjestelmien (Kanta, sisältäen sosiaali- ja terveydenhuollon kansalliset sähköiset asiakastietojärjestelmät) strategiseen suunnitteluun sekä operatiiviseen suunnitteluun ja ohjaukseen (STM, THL)

2) Kantaan liittyvien kansallisten määrittelyjen tekemiseen ja ylläpitoon (THL, Kela)

3) korvauksen maksamiseen Kansaneläkelaitokselle sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä käsittelystä annetun lain (159/2007) ja sähköisestä lääkemääräyksestä annetun lain (61/2007) mukaisesti Kanta-palvelujen (kansallinen potilastietojen sähköinen arkistointipalvelu, reseptikeskus, kansallinen sosiaalihuollon arkistointipalvelu sekä kansalaisen omien sähköisten resepti- ja asiakastietojen katselu- ja asiointipalvelu, potilaan tiedonhallintapalvelu, lääkemääräysten kirjoituspalvelu ja kansalaisille suunnattujen sähköisten palvelujen ja tietovarannon) kehittämiseen (Kela)

4) valtionavustusten myöntämiseen sosiaali- ja terveydenhuollon paikallisen ja alueellisen tietojärjestelmäinfrastruktuurin tehostamiseksi (STM, THL)

5) sähköisten palvelujen ja tietojärjestelmien kehittämisyhteistyön, ohjauksen, käyttöönoton ja levittämisen koordinointiin (STM, THL)

6) Sote-digi -muutosohjelman strategiseen suunnitteluun ja ohjaukseen sekä operatiiviseen suunnitteluun ja ohjaukseen (STM, THL)

7) enintään 35 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstömäärän palkkaamiseen vuodessa sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen valmisteluun, kansallisten sähköisten asiakastietojärjestelmien strategista ja operatiivista suunnittelua ja ohjausta, kansallisten määrittelyjen tekemistä ja ylläpitoa ja sähköisten palvelujen ja tietojärjestelmien kehittämistä sekä käyttöönottoa varten (STM, THL).

Selvitysosa:Sosiaali- ja terveysministeriö vastaa sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen valmistelusta ja siihen liittyvästä tietohallinnon ja ICT-palvelujen ml. kansallisten sähköisten asiakastietojärjestelmien ja sähköisten palvelujen strategisesta suunnittelusta ja ohjauksesta. Kansaneläkelaitoksen tehtävänä on sähköisen asiakastietoarkiston ja siihen liittyvien sähköisten palvelujen rakentaminen sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä käsittelystä annetun lain (159/2007) ja sähköisestä lääkemääräyksestä annetun lain (61/2007) mukaisesti.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen operatiivinen yksikkö koordinoi sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisten sähköisten asiakastietojärjestelmien kansallisen määrittelytyön, operatiivisen ohjauksen, toimeenpanon ja kehittämisen, vastaavan työn sosiaalihuollon alueella sekä EU-tason yhteistyön. Rahoituksen pääpaino on sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen valmistelussa, sosiaalihuollon sähköisen asiakastietojärjestelmän ja sähköisten kansalaispalvelujen rakentamisessa tulevan lainsäädännön mukaisesti. Määrärahaa on tarkoitus käyttää myös valtionavun maksamiseen kunnille ja kuntayhtymille sekä tarvittaessa muille tahoille sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmäkokonaisuuden paikallisen ja alueellisen infrastruktuurin selkiyttämiseen ja tehostamiseen.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Määrärahatason tarkistus -8 000
Määrärahatason tarkistus (kertaluonteinen) 4 000
Yhteensä -4 000

2019 talousarvio 7 000 000
2018 talousarvio 11 000 000
2017 tilinpäätös 13 330 000

29. Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 18 929 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös lähialueyhteistyöhön käytettyjen ja kotimaasta hankittujen palvelujen ostoihin sisältyvien arvonlisäveromenojen maksamiseen.

Selvitysosa:

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Tarvearvion muutos 200
Yhteensä 200

Määräraha on kehyksen ulkopuolinen.


2019 talousarvio 18 929 000
2018 talousarvio 18 729 000
2017 tilinpäätös 17 790 434

66. Kansainväliset jäsenmaksut ja maksuosuudet (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 3 945 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää kansainvälisten järjestöjen ja laitosten jäsenmaksujen, maksuosuuksien ja erityisohjelmien tukemisesta aiheutuvien menojen maksamiseen.

Selvitysosa:Sosiaali- ja terveysministeriö vastaa muun muassa Suomen jäsenmaksusta WHO:lle, jonka rahoituksesta 25 % katetaan jäsenmaksuilla ja loppu jäsenmaiden vapaaehtoisrahoituksella. WHO:lta on edellytetty vahvempia toimia maiden taloutta ja turvallisuutta horjuttavien pandemioiden ja kriisien yhteydessä. Suomen rooli vaikuttaa järjestössä meneillään oleviin uudistuksiin korostuu vuosina 2018—2020 hallintoneuvostojäsenyyden myötä.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Kansainvälisten jäsenmaksujen ja maksuosuuksien tarkentuminen 70
Yhteensä 70

2019 talousarvio 3 945 000
2018 talousarvio 3 875 000
2017 tilinpäätös 3 707 000