Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         01. Ulkoasiainhallinto
              74. Talonrakennukset
         10. Kriisinhallinta
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2019

01. UlkoasiainhallintoPDF-versio

Selvitysosa:Ulkoasiainhallinto palvelee koko valtionhallintoa, yksityishenkilöitä, yrityksiä, järjestöjä, mediaa ja muita yhteistyökumppaneita. Ulkoasiainhallinnon toiminta nojaa kattavaan edustustoverkkoon. Nopeasti muuttuva ympäristö vaatii ulkoasiainhallinnolta tehokasta ennakointia, viestintää, seurantaa, analyysiä, tiedon jakamista ja resurssien joustavaa käyttöä. Monipuolinen osaaminen mahdollistaa Suomen tavoitteiden edistämisen ja paremman riskien hallinnan, osana kokonaisturvallisuutta, nopeastikin muuttuvissa oloissa. Keskeisellä sijalla on Suomen ja ulkoasiainhallinnon oman kriisinkestävyyden vahvistaminen. Toimintaa ohjaavat ulkoasiainhallinnon arvot: yhteistyö, luovuus ja tuloksellisuus.

Toiminnallinen tuloksellisuus

Ulkoasiainhallinto asettaa vuodelle 2019 seuraavat alustavat tulostavoitteet, jotka tukevat pääluokan perusteluissa asetettuja yhteiskunnallisia vaikuttavuustavoitteita:

  • — Ulkoasiainhallinnon tavoitteena on yhtenäinen, vahva ja toimintakykyinen EU, joka keskittyy kasvuun ja turvallisuuteen; konkreettisia tuloksia tavoitellaan erityisesti sisämarkkinoita syventämällä, monenvälistä sääntöpohjaista kauppaa edistämällä, EU:n ulkoista toimintaa ja puolustusyhteistyötä vahvistamalla sekä muuttoliikkeen hallinnalla. Ulkoasiainhallinto hyödyntää täysimääräisesti Suomen EU-puheenjohtajakauden 2019 suomat mahdollisuudet EU:n toimintakyvyn ja globaalin painoarvon vahvistamiseksi
  • — Ulkoasiainhallinto edistää Itämeren alueen vakautta, turvallisuutta ja hyvinvointia. Ulkoasiainhallinto syventää yhteistyötä erityisesti Ruotsin kanssa
  • — Ulkoasiainhallinto kehittää laaja-alaisesti Suomen ja Naton yhteistyötä
  • — Ulkoasiainhallinto edistää poliittista ja taloudellista yhteistyötä Yhdysvaltojen kanssa ja panostaa erityisesti vaikuttamistyöhön
  • — Arktisen alueen vakautta ja taloudellista potentiaalia edistetään yhteistyössä alueen valtioiden kanssa; Arktisen neuvoston puheenjohtajuutta 2017—2019 hyödynnetään niin neuvoston aseman vakiinnuttamisessa kuin Suomen kansallisten intressien eteenpäinviemisessä
  • — Ulkoasiainhallinto jatkaa aktiivista vaikuttamista EU:n yhteiseen Venäjä- ja laajemmin itäpolitiikan muovautumiseen. Venäjään kohdistuvista rajoittavista toimista pidetään kiinni, kunnes edellytykset niiden poistamiseen täyttyvät. Samaan aikaan ulkoasiainhallinto pitää yllä vuoropuhelua Venäjän kanssa yhteisten etujen pohjalta, Suomen ja EU:n turvallisuutta vahvistaen
  • — Ulkoasiainhallinto vahvistaa rauhanvälitystä ja dialogeja ulko- ja turvallisuuspolitiikan painopisteinä ja osallistuu työhön konfliktien ratkaisemiseksi ja yhteiskuntien jälleenrakentamiseksi kriisinhallinnan, rauhanrakentamisen ja kehitysyhteistyön keinoin
  • — Ulkoasiainhallinto osallistuu kansainväliseen yhteistyöhön terrorismin torjumiseksi ja ääriliikkeiden kasvualustan heikentämiseksi. Ulkoasiainhallinto työskentelee hybridi- ja kyberuhkien torjumiseksi sekä edistää vakautta, turvallisuutta ja vapaata kanssakäymistä digitaalisessa ympäristössä
  • — Ulkoasiainhallinto edistää sopimuksiin perustuvaa kansainvälistä järjestelmää, johon Suomen turvallisuus ja suomalaisen yhteiskunnan, ml. yritysten, toimintaedellytykset perustuvat. Suomi toimii kansainvälisen oikeuden ja ihmisoikeusnormiston puolustamiseksi ja edelleen kehittämiseksi. Ulkoasiainhallinto tehostaa työtä tyttöjen ja naisten aseman ja oikeuksien vahvistamiseksi. Suomen painopisteenä Euroopan neuvoston puheenjohtajuuskaudella 2018—2019 on eurooppalaisen ihmisoikeus- ja oikeusvaltiojärjestelmän vahvistaminen
  • — Ulkoasiainhallinto tukee toimia, joilla vahvistetaan EU:n talouskasvua ja työllisyyttä solmimalla ja toimeenpanemalla kauppasopimuksia. Ulkoasiainhallinto edistää Suomen vientiä vaikuttamalla liiketoimintaympäristöihin sekä tukemalla suomalaisyritysten osallistumista kansainvälisiin arvoketjuihin ja innovatiiviseen osaamiseen perustuvia kumppanuuksia. Team Finland -toimijoiden yhteistä viestintää ja käytännön vienninedistämisen osaamista ulkoasiainhallinnossa kehitetään yhteistoiminnassa Busines Finland -organisaation kanssa, ml. edustustojen päälliköiden rooli Team Finland -toiminnan maajohtajina
  • — Ulkoasiainhallinto myötävaikuttaa siihen, että Suomen ulkopolitiikka edistää kestävää kestävää kehitystä YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden mukaisesti ja vahvistaa toiminnan johdonmukaisuutta ja koordinaatiota; ulkoasiainhallinto edistää ilmastosopimuksen toimeenpanoa ja osallistuu kansainväliseen yhteistyöhön, jolla rajoitetaan ilmastonmuutosta ja edistetään siihen sopeutumista
  • — Ulkoasiainhallinnon tarjoamia konsulipalveluita kehitetään ottamalla huomioon uudistettava konsulipalvelulaki ja edustustojen tarpeet samalla varmistaen että ulkoasiainhallinnon tehtäviin kuuluvat palvelut ovat myönteinen tekijä kilpailtaessa kansainvälisistä osaajista.

01. Ulkoasiainhallinnon toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 224 836 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös:

1) ulkoasiainhallinnon toimialaan liittyvien tutkimusapurahojen maksamiseen

2) Suomeen suuntautuvien ministerivierailujen menojen ja niihin liittyvän tilapäisen työvoiman palkkioiden ja työnantajamaksujen maksamiseen.

Selvitysosa:

Ulkoasiainhallinnon toimintamenot vuonna 2019 (euroa)

   
Ministeriö 74 663 000
Toimintamenot 14 100 000
Henkilöstömenot 60 563 000
   
Edustustot, 89 toimipistettä1) 135 823 000
Toimintamenot 66 480 000
Henkilöstömenot 69 343 000
   
Hallinnonalan toimialavastaavat menot 14 350 000
Tietohallinto 12 000 000
Kiinteistöhallinto 550 000
Turvallisuus 1 800 000
Yhteensä 224 836 000

1) Toimipisteiden lukumäärä alueittain: Eurooppa 30, Itä 7, Aasia ja Amerikka 27, Afrikka ja Lähi-itä 20 ja pysyvät ja erityisedustustot 5 toimipistettä.

Edustustojen henkilöstömenoissa on esitetty lähetetyn henkilökunnan peruspalkkojen lisäksi seuraavat ulkomaan edustautumisen korvaukset: paikallis-, puoliso- ja lapsikorvaus, olosuhdekorvaus, lasten koulutuskorvaukset, hautajais-, kotiloma- ja tapaamismatkat, lähetetyn henkilöstön terveydenhuoltoon liittyvät korvaukset, varustaumiskorvaus, päivähoitokorvaus sekä muuttokorvaus. Paikalta palkatun henkilöstön henkilöstömenot sisältyvät edustustojen toimintamenoihin.

Hallinnonalan yhteisillä menoilla katetaan vuoden mittaan ko. toimialojen menoja sekä ministeriössä että edustustoissa.

Hallinnonalan julkisoikeudellisista suoritteista saamat tulot kertyvät pääasiassa edustustoista saatavista passi- ja oleskelulupatuloista ja ne esitetään osana edustustojen nettobudjetoituja toimintamenoja.

Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittäminen

  2017
toteutuma
2018
ennakoitu
2019
tavoite
       
Henkilötyövuodet 2 341 2 349 2 417
— Ulkoministeriö 869 881 873
— Ulkomaanedustus 535 551 610
— Paikallisesti palkatut 937 917 934
Työtyytyväisyysindeksi 3,6 3,7 3,7
Eläköitymisikä 65,3 65,6 66
Sairauspoissaolot, pv/htv 5,8 5,0 5,0

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)

  2017
toteutuma
2018
varsinainen
talousarvio
2019
esitys
       
Bruttomenot 235 431 232 959 237 144
Bruttotulot 11 771 13 471 12 308
Nettomenot 223 660 219 488 224 836
       
Siirtyvät erät      
— siirtynyt edelliseltä vuodelta 30 303    
— siirtynyt seuraavalle vuodelle 27 403    

Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma, julkisoikeudelliset suoritteet (1 000 euroa)

  2017
toteutuma
2018
varsinainen
talousarvio
2019
esitys
       
Maksullisen toiminnan tuotot      
— suoritteiden myyntituotot 6 137 7 656 6 334
— suoritteiden myyntituotot mom. 12.24.99 (viisumien käsittelymaksut) 28 814 26 500 27 249
Tuotot yhteensä 34 951 34 156 33 583
       
Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset      
— erilliskustannukset 10 130 10 055 10 933
— osuus yhteiskustannuksista 14 911 11 982 14 972
Kustannukset yhteensä 25 041 22 037 25 905
       
Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset) 9 910 12 119 7 678
Kustannusvastaavuus, % 140 155 130

Määrärahan mitoituksessa on otettu huomioon nettobudjetoitavina tuloina ulkoasiainhallinnon suoritteiden maksuista annetun asetuksen (377/2014) mukaiset tulot sekä edustustojen pankkitilien korkotulot. Vuodesta 2015 lähtien viisumien käsittelymaksut on bruttobudjetoitu momentille 12.24.99.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Edustuston uudelleen avaaminen Bagdadiin 1 200
Elintarvikealan erityisasiantuntija Suomen suurlähetystössä Pekingissä (siirto momentille 30.20.47) -26
Elintarvikeviennin erityisasiantuntijat edustustoverkossa (3 htv) 1 000
Erityisasiantuntija Suomen Moskovan suurlähetystössä (siirto momentille 26.01.01) -176
ILO:n hallintoneuvoston jäsenyys; erityisasiantuntija Suomen pysyvässä edustustossa Genevessä (siirto momentilta 32.01.01) 4
Kiinan paikkariippumaton viisumikäsittelypilotin lisäresurssointi; viisumikäsittelijät 200
Kiinan paikkariippumattoman viisumikäsittelypilotonnin lisäresurssointi; LAMA-asiantuntija (1 htv) 72
Konsulipalvelujen asiakaspalvelutehtävien tuottaminen Hätäkeskuslaitoksessa (siirto momentille 26.30.02) -694
Lisääntyneestä turvapaikanhakijamäärästä aiheutuvat menot (erityisesti perheenyhdistämiset) 140
Opetussektorin erityisasiantuntija Suomen suurlähetystössä Kiovassa (siirto momentilta 24.30.66) 204
Palkkaliukumasäästön VNHY-osuuden tarkistus (siirto momentille 23.01.01) -19
Pelastus- ja kriisivalmiusasioiden erityisasiantuntija Suomen pysyvässä edustustossa EU:ssa (siirto momentilta 26.30.01) 192
Radikalisoitumisen ja terrorismin vastainen viestintä -150
Rahoitusattasea Suomen pysyvässä edustustossa EU:ssa (siirto momentilta 28.01.01) 202
Siirto momentilta 24.01.74 500
Säästöjen VNHY-osuuden palautus (siirto momentilta 23.01.01) 171
Team Finland Knowledge -asiantuntijat Suomen suurlähetystöissa Washingtonissa, Singaporessa, Buenos Airesissa, Pretoriassa, New Delhissä ja Moskovassa (siirto momenteilta 29.40.20, 29.40.50 ja 29.40.55) 1 239
Team Finland -verkoston vahvistaminen kaupallistaloudellisilla asiantuntijoilla 1
Vienninedistäminen -1 500
Vientilupahakemusten käsittelyn lisäresurssointi (1 htv) 82
Eläkemaksurakenteen muutos 585
Hankinnasta maksuun -säästö (HO 2015) -48
Kirjanpidon keskittäminen (HO 2015) -24
Palkkausten tarkistukset 3 451
Sairausvakuutusmaksun alentaminen (Kiky) -31
Toimintamenojen tuottavuussäästö -1 172
Toimintamenosäästö (HO 2015) -730
Työnantajan eläkemaksun alentaminen (Kiky) -314
VaEL-maksun väliaikainen alentaminen 989
Yhteensä 5 348

2019 talousarvio 224 836 000
2018 I lisätalousarvio 2 001 000
2018 talousarvio 219 488 000
2017 tilinpäätös 220 760 000

20. Tiede- ja kulttuuri-instituuttikiinteistöjen menot (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 952 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) ulkomailla sijaitsevien tiede- ja kulttuuri-instituuttikiinteistöjen ylläpitomenojen maksamiseen

2) ulkomailla sijaitsevien tiede- ja kulttuuri-instituuttikiinteistöjen investointimenojen maksamiseen rakennus- ja korjaushankkeissa.

Momentilta voidaan maksaa myös ennakkomaksuja. Niiden osalta määräraha budjetoidaan maksuperusteisena.

Selvitysosa:Ulkomailla sijaitsevat valtion omistamat tiede- ja kulttuuri-instituuttikiinteistöt ovat Villa Lante ja asunto Roomassa, Suomen Ranskan instituutti Pariisissa, Pohjoismaiden paviljonki (kolmasosa) ja Suomen Aalto-paviljonki Venetsian biennaalialueella sekä Suomen Ateenan instituutti asuntoloineen. Kiinteistöt on vuokrattu suomalaisille tiede- ja kulttuurisäätiöille niiden toimintaan ulkomailla.

Instituuttikiinteistöistä saatavat vuokratulot on budjetoitu momentille 12.24.20.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Tasomuutos -30
Yhteensä -30

2019 talousarvio 952 000
2018 talousarvio 982 000
2017 tilinpäätös 2 282 000

21. Ulkoministeriön hallinnonalan tuottavuusmääräraha (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 1 155 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää ministeriön hallinnonalan tuottavuuden edistämiseen tähtäävien investointien, selvitysten sekä koulutus- ja muiden palvelujen hankkimiseen.

Selvitysosa:Momentille on koottu hallinnonalan tuottavuustoimenpiteistä aiheutuneita säästöjä vastaavat määrärahat.

Momentin nimike on muutettu.


2019 talousarvio 1 155 000
2018 talousarvio 1 155 000
2017 tilinpäätös 1 155 000

29. Ulkoministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 16 059 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös kehitysyhteistyöhön käytettyjen ja kotimaasta hankittujen palvelujen ostoihin sisältyvien arvonlisäveromenojen maksamiseen.

Selvitysosa:Arvonlisäverolain mukaan ministeriöiden kehitysyhteistyötä varten kotimaasta ostamat palvelut ovat arvonlisäverollisia. Jotta arvonlisäverolla ei rasiteta Suomen kehitysyhteistyötä, arvonlisäveromenot budjetoidaan erikseen.

Momentin nimike on muutettu.

Määräraha on kehyksen ulkopuolinen.


2019 talousarvio 16 059 000
2018 talousarvio 16 059 000
2017 tilinpäätös 12 494 320

74. Talonrakennukset (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 6 270 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) ulkoasiainhallinnon toimitilojen rakennus- ja korjaushankkeiden menojen maksamiseen

2) valtiolle vuokrattujen tilojen peruskorjausluonteisten korjaus- ja muutostöiden maksamiseen.

Momentilta voidaan maksaa myös ennakkomaksuja. Niiden osalta määräraha budjetoidaan maksuperusteisena.

Selvitysosa:

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
New Delhin kiinteistön peruskorjaus -50
New Yorkin kanslioiden muutosta aiheutuvat kustannukset -1 960
Siirto momentille 24.01.01 -500
Siirto momentille 24.90.66 -500
Suomen Euroopan unionin pysyvän edustuston virka-asunnon kunnostaminen -460
Välttämättömät korjaustarpeet 1 270
Tasomuutos 1 000
Yhteensä -1 200

2019 talousarvio 6 270 000
2018 I lisätalousarvio 5 100 000
2018 talousarvio 7 470 000
2017 tilinpäätös 7 860 000