Siirry sisältöön
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
   Tuloarviot
       80. Taide ja kulttuuri

Talousarvioesitys 2019

20. Ammatillinen koulutusPDF-versio

21. Ammatillisen koulutuksen yhteiset menot (siirtomääräraha 3 v)

Momentin perusteluja muutetaan siten, että määrärahaa saa käyttää enintään kahdeksaa henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamisesta aiheutuvien menojen maksamiseen.

Selvitysosa:Henkilötyövuosien muutos aiheutuu reformin toimeenpanoon liittyvien tehtävien hoitamisesta.

Momentille ei edellä olevan johdosta ehdoteta lisämäärärahaa.


2019 II lisätalousarvio
2019 talousarvio 26 579 000
2018 tilinpäätös 26 737 000
2017 tilinpäätös 10 511 000

30. Valtionosuus ja -avustus ammatilliseen koulutukseen (arviomääräraha)

Momentille myönnetään lisäystä 20 000 000 euroa.

Momentin perusteluja muutetaan siten, että määrärahaa saa käyttää 797 224 000 euroa opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (1705/2009) mukaisena rahoituksena ammatillisen koulutuksen perus- ja suoritusrahoitukseen ja edellä mainitun lain 44 §:n 1 momentin mukaisena valtionavustuksena myönnettävään strategiarahoitukseen ammatillisen koulutuksen järjestäjille.

Lisäksi momentin perusteluja täydennetään siten, että määrärahaa saa käyttää enintään 824 000 euroa uudistettavan opetusmetsiä koskevan sopimusmallin pilotointia koskeviin menoihin ja avustuksiin.

Selvitysosa:Lisäys aiheutuu perusrahoituksen lisäämisestä ammatillisen koulutuksen järjestäjille opettajien ja ohjaajien palkkaamiseen.

Perustelujen täydennys aiheutuu opetusmetsämallin pilotointia koskevan määrärahan käytön mahdollistamisesta.


2019 II lisätalousarvio 20 000 000
2019 talousarvio 806 191 000
2018 tilinpäätös 799 116 282
2017 tilinpäätös 716 534 669