Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2019

YLEISPERUSTELUTPDF-versio

Eduskunnalle annetaan hallituksen esitys vuoden 2019 lisätalousarvioksi.

Sosiaali- ja terveydenhuollon sekä varhaiskasvatuksen valvonta

Vanhusten ja vammaisten palvelujen ohjauksen ja valvonnan voimavarojen vahvistamiseen ehdotetaan yhteensä 720 000 euron lisämäärärahaa aluehallintovirastolle, Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastolle (Valvira) sekä sosiaali- ja terveysministeriölle.

Varhaiskasvatuksen valvontaresurssien vahvistamiseen ehdotetaan aluehallintovirastolle ja Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastolle (Valvira) yhteensä 350 000 euron määrärahalisäystä.

Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslian toimintamenoihin ehdotetaan 350 000 euron lisäystä vanhusten oikeuksien valvonnan voimavarojen lisäämiseksi.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle (THL) ehdotetaan 250 000 euron lisäystä vanhuspalvelujen tila -tutkimuksen (VanPal) kehittämiseen ja toteutukseen.

Turvallisuus ja maahanmuutto

Lasten ja nuorten internetissä tapahtuvaan seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyvä ongelma on laaja ja kasvava sekä verkostoituva. Poliisin henkilöstö- ja laiteresursseja ehdotetaan vahvistettavaksi 1,6 milj. eurolla seksuaalirikosten torjumiseksi internetissä ja ennalta estävän työn tehostamiseksi (ns. nettipoliisi).

Tuomioistuimille, oikeusapuun ja syyttäjälaitokselle ehdotetaan yhteensä 374 000 euroa lisämäärärahaa liittyen poliisin rikostorjunnan laajenemiseen.

Lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten selvittämisen ja ehkäisemisen edistämiseksi Helsingissä ja Oulussa otetaan käyttöön Lastenasiaintalo-toimintamalli. Lastenasiaintalo-toimintamallien käynnistämistä tukevaan ohjaukseen ja kehittämiseen sekä käynnistämistä tukeviin avustuksiin ehdotetaan yhteensä 813 000 euroa vuodelle 2019.

Oulun kaupungille ehdotetaan 500 000 euron avustusta käytettäväksi Oulun kaupungin pilottiprojektiin, joka tähtää alaikäisiin kohdistuvien seksuaalirikosten ehkäisemiseen.

Opetus- ja kulttuuriministeriölle, Opetushallitukselle sekä nuorten työpajatoimintaan ja etsivään nuorisotyöhön ehdotetaan yhteensä 1,8 milj. euron lisämäärärahaa, jota voitaisiin käyttää lasten ja nuorten houkuttelun ja hyväksikäytön (grooming) vastaisiin toimenpiteisiin.

Turvapaikka- ja maahanmuuttoasioiden käsittelyiden laatutason parantamiseen ja käsittelyaikojen nopeuttamiseksi ehdotetaan Maahanmuuttoviraston määrärahoihin lisäystä 2,212 milj. euroa.

Oulun vastanottokeskuksen tiloja muutetaan v. 2019 ulkomaalaisten säilöönottoyksikön tiloiksi. Muutostöihin ja säilöönottoyksikön perustamiseen ehdotetaan 2,601 milj. euroa.

Suomalaisen yhteiskunnan peruskurssin koepilotointiin valtion vastaanottokeskuksissa ehdotetaan 250 000 euroa.

Maahanmuuttajien kotouttamisen määrärahoihin ehdotetaan 250 000 euron lisäystä. Lisäys aiheutuu omakielisen orientaatiokoulutuksen järjestämisestä sekä valtakunnallisen koulutusmateriaalin tuottamisesta maahanmuuttajien yhteiskuntatietoisuuden lisäämiseksi.

Tuloarviot

Joulukuussa julkistetun VM:n makroennusteen mukaan talouskasvu jää hieman aiemmin arvioitua hitaammaksi. Tähän vaikuttaa niin viennin kuin kotimaisen kysynnänkin kehitys. Verotuloarviota ehdotetaan alenettavaksi yhteensä 150 milj. eurolla. Arvonlisäveroennustetta ehdotetaan alennettavaksi 196 milj. eurolla mm. yksityistä kulutusta koskevien ennusteiden päivittymisen perusteella. Lisäksi ansio- ja pääomatuloveron tuottoa ehdotetaan kasvatettavaksi 156 milj. eurolla ja yhteisöveron tuottoa alennettavaksi 110 milj. eurolla.

Rautatietoimialan kokonaisvaltaiseksi kehittämiseksi ja suurten raideliikenneinvestointien edistämiseksi hallitus on päättänyt siirrettäväksi perustettavan Oy Suomen Rata Ab:n taseeseen 100 milj. euron arvosta valtion omistamia osakkeita. Yhtiön maksettavaksi tulevat varainsiirtovero ja osakkeiden realisoinnista aiheutuvat kustannukset ovat noin 7 milj. euroa, minkä lisäksi tuloarviota alentaa osakesiirrosta aiheutuva osinkojen väheneminen noin 3 milj. eurolla. Näitä vastaavasti ehdotetaan vähennettäväksi osakemyynti- ja osinkotuloutuksia yhteensä 110 milj. eurolla. Lisätalousarvion kattamiseksi ehdotetaan lisättäväksi vastaavasti tuloutuksia Huoltovarmuusrahastolta (37 milj. euroa) ja Valtion asuntorahastolta (73 milj. euroa).

Tasapaino ja valtionvelka

Varsinaisten tulojen 144 milj. euron vähennys ja määrärahojen 81 milj. euron lisäys huomioon ottaen vuoden 2019 lisätalousarvioesitys lisää valtion nettolainanoton tarvetta 225 milj. eurolla. Valtion nettolainanotoksi vuonna 2019 arvioidaan noin 1,9 mrd. euroa. Valtionvelan määrän vuoden 2019 lopussa arvioidaan olevan n. 107 mrd. euroa, mikä on n. 44 % suhteessa bruttokansantuotteeseen.

Budjettitalouden tuloarviot, määrärahat ja tasapaino, milj. euroa

  2017
Tilinpäätös
2018
Hyväksytty
talousarvio
(TA+LTA:t)
2019
Hyväksytty
talousarvio
2019
Hallituksen
esitys
2019
Yhteensä
           
Määrärahat yhteensä
(pl. valtionvelan vähentäminen)
55 042 56 192 55 495 81 55 576
— Valtionvelan korot (pääluokka 36) 1 331 1 172 1 180 - 1 180
           
Tuloarviot yhteensä
(pl. nettolainanotto ja velanhallinta)
51 341 54 942 53 840 -144 53 696
— Verotulot 43 197 44 417 45 816 -150 45 666
— Muut tulot 8 144 10 525 8 024 6 8 030
Nettolainanotto ja velanhallinta
(mom. 15.03.01)
3 084 1 250 1 655 225 1 880
— Nettolainanotto 3 061 1 300 1 705 225 1 930
— Velanhallinta 23 -50 -50 - -50

Vaalikauden kehys

Kehykseen luettavia menoja ehdotetaan lisättäväksi n. 42 milj. eurolla. Vuoden 2019 kehysmenojen taso olisi 44 152 milj. euroa.

Menokehys vuodelle 2019 oli varsinaisen talousarvion jälkeen 44 420 milj. euroa.

Kehyksen hinta- ja rakennekorjaukset huomioon ottaen vuoden 2019 kehystaso on 44 413 milj. euroa. Jakamattomaksi varaukseksi jää 262 milj. euroa.

Kehyksen hinta- ja rakennemuutokset, milj. euroa

Momentti Asia 2019
     
  Puolustusvoimien menojen indeksikorjauksen tarkistus vuoden 2018 toteutuneen hintakehityksen mukaiseksi (sopimusperusteinen hintakorjaus) -7,0

Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonala

Työ- ja elinkeinoministeriön arvonlisäveromenoihin ehdotetaan 21 milj. euron lisäystä määräraha-arvion nousun vuoksi.

Maksatusarvioiden tarkentumisen vuoksi teollisuuden uudistumisen ja yritysvetoisten liiketoimintaekosysteemien (ns. kasvumoottorit) kehittämiseen tarkoitettujen pääomalainojen arviomäärärahaa ehdotetaan korotettavaksi 18 milj. eurolla. Myöhempien vuosien määräraha-arvio vähenee vastaavasti.

Työvoima- ja yrityspalvelujen uusien palvelumallien pilotointiin ehdotetaan 3 milj. euron siirtoa TE-toimistojen toimintamenoihin julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden määrärahasta.

Ehdotetaan, että Huoltovarmuuskeskus oikeutetaan luovuttamaan Kiinteistö Oy Hekan koko osakekanta 10,75 milj. euron arvosta apporttiomaisuutena Suomen Huoltovarmuusdata Oy:lle.

Enontekiön Sähkö Oy:n nykyisen vastuualueen sähköverkon korvausinvestointien tukemiseen ehdotetaan 7 milj. euron valtuutta.

Yritysten kehittämishankkeisiin ehdotetaan 2 milj. euron lisävaltuutta käytettäväksi työllisyysvaikutuksiltaan merkittäviin uuden teknologian investointihankkeisiin Varsinais-Suomessa.

Alueellisen pääomasijoitustoiminnan käynnistämiseen ehdotetaan siirrettäväksi 8,4 milj. euroa työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan muista määrärahoista.

Muita tarkistuksia

Suomen EU-puheenjohtajuuskaudella uudistetaan kokousjärjestelykäytäntöjä vieraiden muistamisessa kestävän kehityksen periaatteiden mukaisiksi. Suomi kannustaa Eurooppaa edelläkävijyyteen ilmastotoimissa. Lisätalousarviomuutoksella fyysisten lahjaesineiden sijasta kokousmuistamisia vastaava summa ehdotetaan voitavan käyttää lentopäästöjen hyvittämiseksi tehtäviin käyttötarkoituksiin. Lisäksi ehdotetaan, että myös valtiovarainministeriön toimintamenojen määrärahaa saa käyttää vähäisiä lahjoja korvaavien, lentopäästöjä kompensoivien järjestelyjen aiheuttamien menojen maksamiseen.

Museoviraston toimintaedellytysten varmistamiseksi ehdotetaan 1 milj. euron lisäystä toimintamenomäärärahan alijäämän kattamiseen.

Opetus- ja kulttuuriministeriölle ehdotetaan suostumusta, jonka mukaan Suomen Olympiakomitean yhteydessä toimivalle olympiarahastolle saa luovuttaa vastikkeetta valtion omistamaa osakevarallisuutta enintään 20 milj. euron arvosta edellyttäen, että vastaava yksityinen rahoitus on ennen luovutusta toteutunut.

Aikuisten perusopetuksen arviomäärärahaa ehdotetaan korotettavan toteumatietojen tarkentumisen ja tehtyjen oikaisujen perusteella 6,0 milj. eurolla.

Liikenne- ja viestintävirastolle ehdotetaan 1,65 milj. euron lisämäärärahaa maanpäällisen GNSS-älyverkon perustamiseen.

Vaasan kaupungille ehdotetaan osoitettavan joukkoliikenteen palvelujen ostoihin ja kehittämiseen 5 milj. euron lisämääräraha. Lisäys aiheutuu Merenkurkun laivaliikenteen investointiohjelmasta.

Korkeakouluopiskelijoiden terveys- ja hyvinvointierojen kaventamiseksi hyvin toimivien yhdenvertaisten palvelujen turvaamiseksi on ehdotettu, että vuodesta 2021 lähtien Kela toimisi korkeakouluopiskelijoiden opiskeluterveydenhuollon palvelujen järjestäjänä ja YTHS palveluiden tuottajana. Uudistuksen valmisteluun YTHS:lle ehdotetaan yhteensä 3,0 milj. euroa vuosille 2019 ja 2020.

FinnHEMS Oy:lle ehdotetaan luovutettavan vastikkeetta enintään 18,5 milj. euron arvosta valtion omistamaa osakevarallisuutta lääkärihelikopteritukikohtien rakentamiseen.

Sosiaali- ja terveydenhuollon tietojen käyttöä hallinnoivan uuden lupaviranomaisen toiminnan käynnistämiseen ehdotetaan yhteensä 2,5 milj. euron määrärahaa.

Ehdotetaan, että Senaatti-kiinteistöt oikeutetaan luovuttamaan Vantaan Tikkurilan kaupunginosassa sijaitsevan kiinteistön Peab Oy:lle ja A-Kruunu Oy:lle yhteensä noin 19,5 milj. euron kauppahinnalla.

Senaatin investointivaltuuden tasoa ehdotetaan korotettavan 300 milj. euroon välittömien sisäolosuhdelähtöisten investointien mahdollistamiseksi sekä usean keskeisen pitkään siirtyneen investointihankkeen toteuttamiseen.

Eduskunnan vuodelle 2019 hyväksymät määrärahat ja nyt ehdotettavat määrärahojen muutokset pääluokittain, euroa

  Pääluokka Hyväksytty
talousarvio
Hallituksen
esitys
Yhteensä
         
21. Eduskunta 124 589 000 350 000 124 939 000
22. Tasavallan presidentti 20 076 000 - 20 076 000
23. Valtioneuvoston kanslia 268 343 000 - 268 343 000
24. Ulkoministeriön hallinnonala 1 135 595 000 - 1 135 595 000
25. Oikeusministeriön hallinnonala 978 493 000 374 000 978 867 000
26. Sisäministeriön hallinnonala 1 496 845 000 7 873 000 1 504 718 000
27. Puolustusministeriön hallinnonala 3 138 172 000 1 456 000 3 139 628 000
28. Valtiovarainministeriön hallinnonala 17 494 367 000 8 182 000 17 502 549 000
29. Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonala 6 422 555 000 9 590 000 6 432 145 000
30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 2 621 316 000 - 2 621 316 000
31. Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonala 2 873 776 000 6 650 000 2 880 426 000
32. Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonala 2 500 599 000 39 250 000 2 539 849 000
33. Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonala 15 035 949 000 7 503 000 15 043 452 000
35. Ympäristöministeriön hallinnonala 204 384 000 - 204 384 000
36. Valtionvelan korot 1 180 410 000 - 1 180 410 000
Yhteensä 55 495 469 000 81 228 000 55 576 697 000

Eduskunnan vuodelle 2019 hyväksymät tuloarviot ja nyt ehdotettavat tuloarvioiden muutokset osastoittain, euroa

  Osasto Hyväksytty
talousarvio
Hallituksen
esitys
Yhteensä
         
11. Verot ja veronluonteiset tulot 45 816 025 000 -150 000 000 45 666 025 000
12. Sekalaiset tulot 5 745 939 000 115 840 000 5 861 779 000
13. Korkotulot, osakkeiden myyntitulot ja voiton tuloutukset 2 213 367 000 -110 000 000 2 103 367 000
15. Lainat (pl. nettolainanotto ja velanhallinta) 65 114 000 - 65 114 000
Yhteensä (pl. nettolainanotto ja velanhallinta) 53 840 445 000 -144 160 000 53 696 285 000
       
15.03.01 Nettolainanotto ja velanhallinta 1 655 024 000 225 388 000 1 880 412 000
Yhteensä 55 495 469 000 81 228 000 55 576 697 000