Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2019

20. Siirto valtion asuntorahastostaPDF-versio

Talousarvioesitys HE 123/2018 vp (14.9.2018)

Momentille siirretään 5 250 000 euroa.

Selvitysosa:Rahastosta tehdään valtion lainanoton korkokustannuksiin ja rahaston omapääomaeriin perustuva tuloutus valtion talousarvioon. Korollisen pääoman pohjana käytetään vuoden 2017 vahvistetun tilinpäätöksen mukaista omaa pääomaa, josta on vähennetty ne summat, yhteensä noin 1,35 mrd. euroa, jotka valtion talousarviosta on vuosina 1990—1993 siirretty rahastoon. Valtion lainanoton korkokustannuksena käytetään vuoden 2017 valtion euromääräisen pitkäaikaisen lainanoton efektiivistä, nimellistä korkokustannusta (0,0 %) siten, että sen muutoksesta on otettu huomioon puolet. Jälleenrahoituskoron lähtötaso on 0,29 %. Näin jälleenrahoituskorko vuodelle 2019 on 0,15 %. Rahastosta tehtävää tuloutusta vähentää rahaston yhdystilin saldolle samoin perustein laskettu korko, joka on noin 2,2 milj. euroa.


2019 talousarvio 5 250 000
2018 talousarvio 12 000 000
2017 tilinpäätös 26 500 000

 

Eduskunnan kirjelmä EK 31/2018 vp (21.12.2018)

Momentille siirretään 5 250 000 euroa.

 

I lisätalousarvioesitys HE 323/2018 vp (22.2.2019)

Momentille siirretään lisäystä 73 000 000 euroa.

Selvitysosa:Tuloutuksen lisäys liittyy momentilla 13.03.01 kuvattuun järjestelyyn.


2019 I lisätalousarvio 73 000 000
2019 talousarvio 5 250 000
2018 talousarvio 12 000 000
2017 tilinpäätös 26 500 000

 

Eduskunnan kirjelmä EK 50/2018 vp (13.3.2019)

Momentille siirretään lisäystä 73 000 000 euroa.