Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2018

60. Siirto rahoitusvakausrahastoon (siirtomääräraha 3 v)PDF-versio

Momentille myönnetään 18 493 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää varojen siirtoon rahoitusvakausviranomaisesta annetun lain mukaiseen rahastoon siirrettäväksi edelleen vakausmaksuna EU:n yhteiseen kriisinratkaisurahastoon.

Määräraha budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena.

Selvitysosa:Momentti lisätään talousarvioesitykseen.

Rahoitusvakausviranomaisesta annetun lain (1195/2014) 8 luvun 2 §:n 9 mom. mukaan Rahoitusvakausvirasto ottaa huomioon vakausmaksuja määritettäessä väliaikaisesta pankkiverosta annetun lain (986/2012) nojalla sen voimassaoloaikana kerätyn rahoitusvakausrahastoon siirretyn pankkiveron siten, että maksuvelvollisten vakausmaksua pienennetään vuodesta 2015. Pankkivero luetaan verovelvollisten laitosten hyväksi vuodesta 2015 lukien vakausmaksua määritettäessä samassa suhteessa kuin ne ovat suorittaneet pankkiveroa niin kauan kuin varat riittävät.

Vuoden 2015 talousarviossa myönnettyä kolmevuotista siirtomäärärahaa jää käyttämättä 18 493 000 euroa, joka uudelleenbudjetoidaan aiempaa vastaavaan tarkoitukseen.


2018 talousarvio 18 493 000