Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Tuloarviot
     21. Eduskunta
       01. Hallinto
       02. Valvonta
       20. Työttömyysturva
       30. Sairausvakuutus
       40. Eläkkeet

Talousarvioesitys 2018

60. Valtion osuus sairausvakuutuslaista johtuvista menoista (arviomääräraha)PDF-versio

Momentille myönnetään 2 084 700 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) sairausvakuutuslain (1224/2004) sekä Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetun lain (566/2005) mukaisten valtion osuuksien maksamiseen

2) maatalousyrittäjien työterveyshuollon eräiden kustannusten korvaamisesta valtion varoista annetun lain (859/1984) mukaisen valtion osuuden maksamiseen

3) rajat ylittävästä terveydenhuollosta annetun lain (1201/2013) mukaisten korvausten maksamiseen

4) perustulon maksamiseen siten kuin laissa perustulokokeilusta säädetään.

Kansaneläkelaitos saa käyttää Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetun lain mukaiseen harkinnanvaraiseen yksilökohtaiseen kuntoutukseen enintään 52 800 000 euroa ja saman lain mukaisen yksilökohtaisen kuntoutuksen kehittämishankkeisiin, sairauksien ehkäisemiseen sekä kuntoutusta, sairauksien ehkäisyä ja sairausvakuutusta koskeviin tutkimus- ja kehittämishankkeisiin enintään 7 200 000 euroa.

Määräraha budjetoidaan harkinnanvaraisen kuntoutuksen yksilökohtaisen kuntoutuksen osalta suoriteperusteisena.

Selvitysosa:Sairausvakuutus on jaettu sairaanhoitovakuutukseen ja työtulovakuutukseen. Valtio rahoittaa sairaanhoitovakuutuksen menoista EU-maihin maksettavat sairaanhoitokorvaukset, ulkomailla asuvien sairaanhoidosta kunnille aiheutuvat kustannukset ja osan Kansaneläkelaitoksen toimintakuluista. Muutoin sairaanhoitovakuutuksen menoista valtio rahoittaa 44,9 % ja vakuutetut 55,1 %. Työtulovakuutus rahoitetaan työnantajien, palkansaajien, yrittäjien ja valtion osuuksilla. Valtio rahoittaa työtulovakuutuksen menoista vähimmäismääräiset sairaus- ja vanhempainpäivärahat sekä vähimmäismääräiset kuntoutusrahat. Lisäksi valtio rahoittaa 3,4 %-osuuden vanhempainpäivärahamenoista sekä osuuden yrittäjien ja maatalousyrittäjien työterveyshuollon menoista. Valtio rahoittaa lisäksi kilpailukykysopimuksessa sovitun työnantajan sairausvakuutusmaksun alennuksen. Lisäksi valtio turvaa sairausvakuutusrahaston maksuvalmiuden.

Vuonna 2018 sairaanhoitovakuutuksen rahoittamiseksi sairaanhoitomaksuna peritään eläke- ja etuustuloista 1,53 %. Palkkatulosta tai yrittäjän tulosta sairaanhoitomaksua ei peritä. Työtulovakuutuksen rahoittamiseksi vähintään 14 000 euron vuositulon osalta peritään sairausvakuutuksen päivärahamaksua palkansaajilta 1,58 % ja yrittäjiltä 1,90 %. Alle 14 000 euroa alittavan vuositulon osalta palkansaajien päivärahamaksua ei peritä ja yrittäjiltä peritään päivärahamaksua 0,32 %. Työnantajien sairausvakuutusmaksu on 0,98 %.

Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen laiksi sairausvakuutuslain muuttamisesta siten, että matkakustannusten korvaamista ja matkojen yhdistelytoimintaa uudistetaan.

Erityiskorvattavien lääkkeiden luetteloon tehtävistä muutoksista aiheutuva kustannusten lisäys on vuositasolla enintään 8 400 000 euroa.

Hallituksen esitykset huomioon ottaen sairausvakuutuksen menot ja valtionosuudet vuonna 2018 ovat arviolta seuraavat (milj. euroa)

   
Menot  
Työtulovakuutus  
Sairauspäivärahat 777
Vanhempainpäivärahat 1 054
Kertakorvaus 75
Mata-päivärahat 6
Kuntoutusrahat 124
Työterveyshuolto 360
Yrittäjien lisäpäivät 15
Rahaston 8 %:n osuus 3
Yhteensä 2 414
   
Sairaanhoitovakuutus  
Lääkekorvaukset 1 375
Matkat 294
Sairaanhoitokorvaukset EU-maihin 62
Lääkäripalkkiot 62
Hammaslääkärinpalkkiot 60
Muut sairaanhoitokorvaukset 70
Kuntoutuspalvelut 376
Rahaston 8 %:n osuus 6
Yhteensä 2 305
Menot yhteensä 4 719
   
Tulot  
Työtulovakuutuksen tuotot  
Vakuutettujen maksut 1 268
Työnantajamaksut 792
Yrittäjien lisäpäivät 14
Valtion rahoitusosuus 193
Vuoden 2017 yli-/alijäämä 130
Yhteensä 2 397
   
Sairaanhoitovakuutuksen tuotot  
Palkansaajien ja yrittäjien maksut -
Etuudensaajien maksut 358
Valtion rahoitusosuus 1 892
Ulkomailta maksetut EU-korvaukset 9
Vuoden 2017 yli-/alijäämä 15
Yhteensä 2 274
Tulot yhteensä 4 671
   
Valtion osuudet yhteensä 2 085
Työtulovakuutus  
Vanhempainpäivärahat 33
Vähimmäispäivärahat 148
Osuus yrittäjien ja maatalousyrittäjien työterveyshuollosta 2
Sairaanhoitovakuutus  
Osuus sairaanhoidosta 1 849
Sairaanhoitokorvaukset EU-maihin 53

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Nuorten kuntoutusrahan korotus 800
Pienituloisten kompensaatio (Kiky) 13 000
Tarvearvion muutos 7 900
Työnantajan sairausvakuutusmaksun alennus (Kiky) 112 000
Yhteensä 133 700

2018 talousarvio 2 084 700 000
2017 I lisätalousarvio -7 500 000
2017 talousarvio 1 951 000 000
2016 tilinpäätös 1 150 092 347