Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Tuloarviot
     21. Eduskunta
       01. Hallinto
       02. Valvonta
       20. Työttömyysturva
       30. Sairausvakuutus
       40. Eläkkeet

Talousarvioesitys 2018

50. Valtionosuus ansiopäivärahasta (arviomääräraha)PDF-versio

Momentille myönnetään 1 041 300 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) työttömyysturvalain (1290/2002) mukaisen ansiopäivärahan rahoittamiseen siten kuin työttömyysetuuksien rahoittamisesta annetussa laissa (555/1998) ja työttömyyskassalaissa (603/1984) on säädetty valtion osuudesta

2) julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa (916/2012) tarkoitettujen kulukorvausten rahoittamiseen työttömyysturvalain mukaisesti

3) työttömyyskassojen hallintokuluosuuden maksamiseen työttömyyskassalain (603/1984) mukaisesti

4) perustulon maksamiseen siten kuin laissa perustulokokeilusta säädetään.

Määrärahaa saa käyttää julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain perusteella valtiolle työllistämisen, työnantajalle maksettavan palkkatuen ja yrittäjäksi ryhtyvälle maksettavan starttirahan työttömyyspäivärahan valtionosuutta vastaavan osuuden maksamiseen.

Siirtomenoista palkkatuki ja starttiraha budjetoidaan maksuperusteisena.

Selvitysosa:Ansiopäivärahaa maksetaan sekä työttömyyden että työllistymistä edistävien palvelujen ajalta. Ansiopäivärahan rahoittavat Työttömyysvakuutusrahasto, työttömyyskassat ja valtio. Palkansaajien päivärahoista työttömyyskassojen osuus on pääsääntöisesti 5,5 % kuitenkin siten, että ansioturvan korotusosat ja muutosturvalisät Työttömyysvakuutusrahasto rahoittaa kokonaan. Valtio rahoittaa peruspäivärahaa vastaavan osuuden ja rahasto loppuosan. Valtio ei osallistu lomautusajalta eikä ns. lisäpäiviltä maksettavien päivärahojen eikä myöskään lapsikorotusten rahoitukseen. Yrittäjien päivärahoista valtio rahoittaa peruspäivärahaa vastaavan osuuden ja lapsikorotukset, yrittäjäkassat rahoittavat loppuosan. Valtio rahoittaa työllistymistä edistävien palvelujen ajalta maksettavat kulukorvaukset.

Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen työttömyysturvalain muuttamisesta työttömyysturvan aktiivimallin käyttöönottamiseksi sekä omavastuuajan lyhentämiseksi kahdella päivällä. Koskee myös momentteja 33.10.54, 33.10.57, 33.20.51 ja 33.20.52.

Luovan ja edistyksellisen työn työssäoloehdon täyttymisen ehtoja tarkistetaan. Vaikutus etuusmenoon on vähäinen.

Määrärahan arvioitu käyttö (euroa)

 
Valtionosuus maksetuista päivärahoista  
— työttömyysajalta 830 200 000
— työllistymistä edeltävien palvelujen ajalta 105 000 000
Palkkatuet ja starttirahat 59 600 000
Kulukorvaukset 36 500 000
Valtionosuus hallintokuluihin 10 000 000
Yhteensä 1 041 300 000

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Aktiivimalli omavastuupäivin -16 000
Omavastuuajan lyhentäminen kahdella päivällä 14 000
Palkkatuen arvioitu käyttö 3 400
Tarvearvion muutos -46 100
Yhteensä -44 700

Määräraha on kehyksen ulkopuolinen.


2018 talousarvio 1 041 300 000
2017 I lisätalousarvio
2017 talousarvio 1 086 000 000
2016 tilinpäätös 1 096 597 001