Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2018

52. Rahapelitoiminnan voittovarat taiteen edistämiseen (arviomääräraha)PDF-versio

Momentin perusteluja muutetaan siten, että määrärahaa saa käyttää:

6) opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain ja yleisistä kirjastoista annetun lain (1492/2016) 18 §:n mukaisten valtionavustusten maksamiseen kirjastoille ja yleisten kirjastojen valtion aluehallinnolle kirjastotoimen alueelliseen ja muuhun kehittämiseen sekä menoihin, jotka aiheutuvat vähälevikkisen laatukirjallisuuden ja vähälevikkisten kulttuurilehtien hankinnoista yleisiin kirjastoihin

11) valtionavustuksena käyttökustannuksiin Suomen Kansallisoopperalle ja -baletille enintään 37 997 000 euroa, Suomen Kansallisteatterille enintään 11 391 000 euroa ja Kansallisgallerialle enintään 13 117 000 euroa.

Lisäksi momentin perusteluja täydennetään siten, että määrärahaa saa käyttää enintään kahta henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamisesta aiheutuvien menojen maksamiseen kansainvälisten kulttuuriperintösopimusten toimeenpanon määräaikaisiin tehtäviin.

Selvitysosa:Momentin päätösosan kohdan 6) muutos aiheutuu kirjastojen ostokäytänteistä, jonka mukaisesti kirjastot ostavat kirjat ja tilaavat lehdet kirja- ja lehtivälittäjiltä. Kirjojen ostotuki- ja kulttuurilehtien tilaustuki maksetaan kirjavälittäjälle ja lehtivälittäjälle.

Momentin päätösosan kohdan 11) muutos aiheutuu muuttuneesta toimintatavasta kulttuurilaitosten rahoituksessa.

Momentin määrärahan käytön laajennus henkilöstön palkkaamiseen aiheutuu tarpeesta kohdistaa määrärahoja Unescon kansainvälisten sopimusten toimeenpanoon ja osallisuuden edistämiseen osana Kulttuuriperinnön eurooppalaisen teemavuoden 2018 toimeenpanoa.

Momentille ei edellä olevan johdosta ehdoteta lisämäärärahaa.


2018 II lisätalousarvio
2018 I lisätalousarvio 600 000
2018 talousarvio 238 294 000
2017 tilinpäätös 233 369 046
2016 tilinpäätös 233 260 678