Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Tuloarviot
     21. Eduskunta
       01. Kansanedustajat
       10. Eduskunnan kanslia
            29. Arvonlisäveromenot

Talousarvioesitys 2017

51. Avustajatuki eduskuntaryhmille (arviomääräraha)PDF-versio

Momentille myönnetään 2 790 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää kansliatoimikunnan ns. ryhmäkansliamallia koskevan päätöksen (4.3.2015 § 3) mukaisen tuen maksamiseen niille eduskuntaryhmille, joiden kansanedustajien avustajat ovat siirtyneet ryhmäkanslioiden palvelukseen.

Kansliatoimikunta antaa tarvittaessa tarkentavia ohjeita ryhmäkansliamalliin liittyvän tuen suuruudesta, siirtymisen ehdoista ja ajankohdista sekä muista malliin liittyvistä periaatteista.

Selvitysosa:Ryhmäkansliamallin tukisummaa tarkistetaan vuosittain siihen sisältyvien palkkaus- ja henkilöstösivukulujen, ateriaedun verotusarvon, matkakustannusten ja hallintokulujen muutosten mukaisesti. Tarkistukset tehdään virkatyönä hallinto- ja palveluosastolla. 1.4.2016 tarkistuksesta lukien tukisumma on edelleen sama kuin vuoden 2016 eli 3 469,25 euroa edustajaa kohden kuukaudessa, ja se on voimassa vuoden 2017 loppuun asti. Avustajatukea maksetaan 67 kansanedustajan mukaan.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Avustajamenot (siirto momentille 21.10.01) -1 374
Yhteensä -1 374

2017 talousarvio 2 790 000
2016 talousarvio 4 164 000