Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Tuloarviot
     21. Eduskunta
       60. Energiapolitiikka
       70. Kotouttaminen

Talousarvioesitys 2017

80. Lainat Suomen Vientiluotto Oy:n jälleenrahoitustoimintaan (arviomääräraha)PDF-versio

Momentille myönnetään 82 462 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää vuosina 2009—2015 myönnettyjen jälleenrahoituslainojen korko- ja valuuttariskien suojauksesta Valtiokonttorille aiheutuvien kustannusten maksamiseen.

Selvitysosa:Viennin jälleenrahoitusmalli oli käytössä vuosina 2009—2015, jonka jälkeen valtiolle koituu luottojen kuolettamiseen saakka suojaustuloja/-menoja arviolta vuoteen 2023 saakka.

Vientihankkeiden jälleenrahoitusmallissa Suomen Vientiluotto Oy jälleenrahoitti koti- tai ulkomaisen luotto- tai rahoituslaitoksen suomalaiseen pääomatavaravientiin järjestämiä ostajaluottoja OECD-ehdoin. Jälleenrahoitus toteutettiin Suomen Vientiluotto Oy:lle myönnetyillä lainoilla.

Lainan takaisinmaksu luottolaitokselle tapahtuu samassa aikataulussa Suomen Vientiluotto Oy:n jälleenrahoituksen takaisinmaksun kanssa. Suomen Vientiluotto Oy:n rahoitusosuuden enimmäismäärä on OECD-ehtoisen vientiluoton määrä edellyttäen, että Finnvera Oyj on antanut Suomen Vientiluotto Oy:n myöntämälle luotolle täyden takuun. Lisäksi edellytetään, että jälleenrahoituksen saava pankki täyttää riittävät vakavaraisuutta ja taloudellista toimintakykyä koskevat vaatimukset.

Tilapäinen viennin jälleenrahoitusjärjestelmä on korvattu luottomuotoisella viennin rahoitusjärjestelmällä.

Toimintaa kuvaavia tunnuslukuja

  2015
toteutuma
2016
arvio
2017
arvio
       
Lainojen nostot, milj. euroa 385,3 - -

Jälleenrahoitustoiminnasta valtiolle aiheutuvat menot (1 000 euroa)

  2017 2018 2019 2020 Yhteensä
           
Suojausmenot 82 462 73 217 67 332 60 094 283 105
Yhteensä 82 462 73 217 67 332 60 094 283 105

Jälleenrahoitustoimintaan käytettävät varat ovat takaisinmaksettavia lainoja, joista valtio saa tuloja takaisinmaksettavien pääomien ja korkojen muodossa. Jälleenrahoitustoiminnasta valtiolle voi kertyä suojaustuloja tai aiheutua suojausmenoja. Talousarviovuoden aikana toteutuneiden suojaustulojen ja suojausmenojen yhteenlaskettu nettomäärä kirjataan vuoden päättyessä joko suojaustulona momentille 12.32.99 tai suojausmenona momentille 32.20.80. Vuonna 2015 suojaustuloja kirjattiin 892 202 euroa momentille 12.32.99.

Jälleenrahoitustoiminnan lainojen lyhennykset ja kurssierot lainoista ja johdannaisista tuloutuvat momentille 15.01.04 ja korkotulot lainoista ja johdannaisista momentille 13.01.05. Vuonna 2015 lainojen lyhennykset olivat 402,2 milj. euroa ja korkotulot 76,3 milj. euroa.

Jälleenrahoituksen arvioidut lainan lyhennykset, korkotulot ja suojaustulot ovat yhteensä 406,7 milj. euroa vuonna 2016 ja 383,9 milj. euroa vuonna 2017.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Muutokset suojauskustannuksissa -8 188
Valuuttakurssi- ja korkotasomuutokset -15 754
Yhteensä -23 942

Määräraha on kehyksen ulkopuolinen.


2017 talousarvio 82 462 000
2016 talousarvio 106 404 000
2015 tilinpäätös 505 067 841