Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         01. Hallinto
         02. Valvonta
         20. Työttömyysturva
         30. Sairausvakuutus
         40. Eläkkeet
         50. Veteraanien tukeminen
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2017

53. Valtion korvaus lapsen hoidon ja opiskelun ajalta kertyvästä eläkkeestä (arviomääräraha)PDF-versio

Momentille myönnetään 12 200 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää valtion varoista suoritettavasta eläkkeen korvaamisesta alle kolmevuotiaan lapsen hoidon tai opiskelun ajalta annetun lain (644/2003) 8 §:n mukaiseen valtion korvaukseen.

Selvitysosa:Alle kolmevuotiaan lapsen hoidon tai opiskelun ajalta myönnetyn eläkkeen aiheuttamat kustannukset korvataan kokonaan valtion varoista.

Valtion korvaus on maksettu vuoden viiveellä. Vuonna 2017 siirrytään menettelyyn, jossa valtio maksaa osuutensa ennakkona kuluvan vuoden aikana. Tämän johdosta vuoden 2017 talousarvioon varattava määräraha koskee sekä vuoden 2016 että vuoden 2017 korvauksia.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Tarvearvion muutos 2 500
Valtion osuuden maksamisen muutos ennakkomenettelyksi 4 200
Yhteensä 6 700

2017 talousarvio 12 200 000
2016 talousarvio 5 500 000
2015 tilinpäätös 2 417 514