Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         01. Hallinto ja tutkimus
         10. Maaseudun kehittäminen
         20. Maa- ja elintarviketalous
         40. Luonnonvaratalous
            (63.) Metsähallitus
         64. Metsähallitus
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2017

51. Kalatalouden edistäminen (siirtomääräraha 2 v)PDF-versio

Momentille myönnetään 8 700 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää kalastuslain (379/2015) 82 §:n mukaisista käyttötarkoituksista aiheutuviin menoihin.

Määrärahaa saa käyttää myös enintään viittä henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamisesta aiheutuvien menojen ja muiden kulutusmenojen maksamiseen sekä EU-rahastojen tuella toteutettavien hankkeiden omarahoitusosuutta koskevien menojen maksamiseen.

Määräraha budjetoidaan siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisena.

Selvitysosa: Uusi kalastuslaki (379/2015) tuli voimaan 1.1.2016. Lain 133 §:n 3 momentin mukaisesti kahdessa ensimmäisessä lain voimaantulon jälkeen laadittavassa valtion talousarviossa 82 §:ssä mainittuihin tarkoituksiin on otettava määräraha, joka perustuu arvioon siitä, miten paljon varoja kalastonhoitomaksuina kertyy sitä vuotta edeltävänä vuonna, jota varten talousarviota laaditaan.

Vuonna 2016 kalastonhoitomaksuina arvioidaan kertyvän tuloja 8 700 000 euroa. Vastaava summa osoitetaan kalastuslain 82 §:n mukaisen toiminnan rahoitukseen vuodelle 2017.

Kalastuslain (379/2015) 82 §:n mukaisen toiminnan rahoitukseen arvioidaan käytettävän 8 700 000 euroa. Vuonna 2017 kalastonhoitomaksuina kertyvät tulot on merkitty momentille 12.30.44.

Määrärahan arvioitu käyttö (euroa)

   
Kalastuslain 82 §:n 1—3 kohtien mukaiset käyttötarkoitukset 5 400 000
Kalastuslain 82 §:n 5 kohdan mukaisesta kalastonhoitomaksukannosta aiheutuvat menot 700 000
Kalastuslain 82 §:n 4 kohdan mukaiset korvaukset vesialueiden omistajille 2 600 000
Yhteensä 8 700 000

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Kalastonhoitomaksujen tulokertymän lasku -1 700
Kertaluonteisen lisäyksen poisto (EK) -150
Yhteensä -1 850

2017 talousarvio 8 700 000
2016 talousarvio 10 550 000
2015 tilinpäätös 9 734 000