Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2017

08. JäteveroPDF-versio

Momentille arvioidaan kertyvän 22 000 000 euroa.

Selvitysosa:Vero perustuu jäteverolakiin (1126/2010). Lakia uudistettiin vuoden 2011 alusta alkaen, jolloin jätevero korotettiin 30 eurosta 40 euroon jätetonnilta ja veron veropohjaa laajennettiin koskemaan yleisten kaatopaikkojen lisäksi myös yksityisiä kaatopaikkoja. Samassa yhteydessä päätettiin jäteveron korottamisesta 50 euroon jätetonnilta vuonna 2013. Vuonna 2015 jäteveroa korotettiin 50 eurosta 55 euroon ja vuonna 2016 70 euroon jätetonnilta. Jäteveron veropohja on kutistunut vuoden 2011 veromuutoksen jälkeen alle puoleen ja sen arvioidaan puolittuvan edelleen vuoden 2016 aikana orgaanisen jätteen kaatopaikkasijoittamisen kiellon myötä.


2017 talousarvio 22 000 000
2016 talousarvio 25 000 000
2015 tilinpäätös 32 363 376