Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2017

03. AutoveroPDF-versio

Momentille arvioidaan kertyvän 853 000 000 euroa.

Selvitysosa:Vero perustuu autoverolakiin (1482/1994). Vuoden 2008 alusta sekä uusien että käytettyjen henkilöautojen autovero on määräytynyt hiilidioksidipäästön perusteella. Vero määräytyy yleisestä kuluttajahinnasta ja sen osuus vaihtelee 4,4—50 prosentin välillä hiilidioksidipäästöstä riippuen. Pakettiautojen verotus vastaa henkilöautojen verotusta, mutta kookkaiden pakettiautojen veroa alennetaan kokonaismassan perusteella.

Autoverotusta kevennetään hallituskaudella yhteensä n. 182 milj. euroa. Ensimmäinen veronkevennys tuli voimaan vuoden 2016 alusta ja seuraavat kevennykset tulevat voimaan asteittain vuosien 2017, 2018 ja 2019 alussa. Veronkevennyksen asteittaisella voimaantulolla pyritään hillitsemään käyttäytymisvaikutuksia sekä välttämään kertaluonteisen suuren veromuutoksen aiheuttamia autokaupan markkinahäiriöitä ja varastoarvojen äkillistä alenemista sekä kuluttajien kannalta epäoikeudenmukaisia vaikutuksia.

Suomessa määräaikaisesti käytettävien leasing- ja vuokra-autojen verotusmenettelyä muutettaan vuoden 2017 alusta lähtien siten, että ensirekisteröinnin yhteydessä on mahdollista hakea ennakkoon ajoneuvojen viennistä ulkomaille maksettavaa palautusta. Samalla vientipalautuksen saamisen edellytykset lievenevät. Muutoksen vaikutuksen autoveron tuottoon arvioidaan olevan vähäinen.

Autoveron tuoton kehitys riippuu sekä verotettavien ajoneuvojen määrän että keskimääräisen veron kehityksestä. Autoveron tuoton kannalta uusien henkilöautojen myynnin kehityksellä on suurin merkitys. Uusia henkilöautoja ennakoidaan verotettavan n. 112 000 kpl vuonna 2016. Vuonna 2017 uusien autojen hankinnan oletetaan kasvavan muutamalla tuhannella kappaleella vuodesta 2016.

Autoveron veropohjan keskeisten erien arvioitu kehitys

  2015 2016 ennuste 2017 ennuste
  kpl keskim.
vero, euroa
kpl keskim.
vero, euroa
kpl keskim.
vero, euroa
             
Uudet henkilöautot 105 700 6 900 112 000 6 400 116 000 5 700
Uudet pakettiautot 11 200 5 500 12 000 5 300 12 000 5 100

Uusien henkilöautojen keskimääräinen hiilidioksidipäästö vuonna 2015 oli 124 g/km. Uusien henkilöautojen hiilidioksidipäästöt ovat laskeneet tasaisesti vuodesta 2008 lähtien. Laskun odotetaan edelleen kiihtyvän autoverotuksessa tehtävien kevennysten johdosta. Keskimääräisten päästöjen lasku pienentää verokertymää veroprosentin määräytyessä päästöjen perusteella. Käytettynä maahantuotujen autojen autoveroon liittyvien palautusten arvioidaan vaikuttavan verotuottoihin lähivuosina.

Autoveron arvioitu kertymä eri ajoneuvoryhmistä (milj. euroa)

  2015
tilinpäätös
2016
talousarvio
2017
ennuste
       
Henkilöautot 817 766 779
Pakettiautot 66 68 67
Moottoripyörät 11 15 12
Muut ajoneuvot 5 8 5
Autoveron palautukset -15 -18 -10
Yhteensä 884 839 853

Merkittävin autoveroennusteen riski liittyy verotettaviksi tulevien ajoneuvojen kysyntään. Uusien henkilöautojen kysynnän poikkeaminen ennustetusta 10 000 kappaleella vaikuttaisi verotuottoon n. 60 milj. euroa.

Autoveron verotukien yhteismääräksi arvioidaan n. 87 milj. euroa vuonna 2017.

Autoveron arvioitu verotuki (milj. euroa)

  2015
tilinpäätös
2016
ennuste
2017
ennuste
       
Muuttoautojen verotuki 12 8 8
Taksien verotuki 12 12 12
Invalidien autoverotuki 4 4 4
Pelastusautojen, sairasautojen, invataksien, matkailuautojen sekä muiden ajoneuvojen verotuet 63 63 63
Yhteensä 91 87 87

2017 talousarvio 853 000 000
2016 talousarvio 839 000 000
2015 tilinpäätös 884 127 174