Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2017

46. Laivanrakennuksen innovaatiotuki (siirtomääräraha 3 v)PDF-versio

Momentille myönnetään 30 860 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää laivanrakennuksen innovaatioihin myönnettävästä valtionavustuksesta annetun valtioneuvoston asetuksen (364/2015) mukaisiin avustuksiin.

Määräraha budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena.

Vuoden 2015 ensimmäisessä lisätalousarviossa myönnetystä 20 000 000 euron kolmevuotisesta siirtomäärärahasta peruutetaan 6 510 000 euroa.

Selvitysosa:Määrärahaa on tarkoitus myöntää rekisteröidyille laivanrakennusyrityksille, laivankorjausyrityksille tai laivakonversioyrityksille uuden alustyypin kehittämiseen ja suunnitteluun, aluksen innovatiivisiin osiin, jotka voidaan erottaa aluksesta erillisinä osina sekä innovatiivisiin tuotanto-, suunnittelu- ja logistiikkamenetelmien kehittämiseen ja toteuttamiseen.

Innovaatiotuen viimeinen osa maksetaan alushankkeen valmistuttua, joten vuoden 2015 määräraha ei ole enää käytettävissä, kun viimeiset tukea saaneet alushankkeet valmistuvat vuosina 2018—2019.

Määrärahan peruuttaminen on otettu huomioon momentin 12.39.04 tuloarviossa.


2017 III lisätalousarvio 30 860 000
2015 tilinpäätös 20 000 000