Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         01. Hallinto
         10. Poliisitoimi
         20. Rajavartiolaitos
         40. Maahanmuutto
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2017

21. KEJO-hankkeen yhteiset toimintamenot (siirtomääräraha 3 v)PDF-versio

Talousarvioesitys HE 134/2016 vp (15.9.2016)

Momentille myönnetään 4 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää enintään 10 henkilötyövuotta vastaavan projektihenkilöstön, myös virkaan nimitettyjen virkamiesten, palkkausmenoihin.

Momentille nettobudjetoidaan hankkeen saama EU:n sisäisen turvallisuuden rahastosta myönnetty tukiosuus.

Valtuus

Mikäli vuoden 2013 talousarviossa tai vuoden 2014 kolmannessa lisätalousarviossa kenttäjohtojärjestelmän hankintaan tarkoitettua valtuutta on jäänyt käyttämättä vuonna 2016, saa käyttämättä jääneestä osasta tehdä sitoumuksia vuonna 2017.

Selvitysosa:Poliisin, pelastustoimen, sosiaali- ja terveystoimen, Rajavartiolaitoksen, puolustusvoimien sekä Tullin yhteisen kenttäjohtojärjestelmähankkeen (KEJO) tavoitteena on hankkeeseen osallistuvien keskeisten turvallisuusviranomaisten yhteisen kenttäjohtojärjestelmän käyttöönotto ja sovittaminen osaksi viranomaisten yhteistä sähköistä tapahtumankäsittelykokonaisuutta ja verkottunutta hätäkeskusmallia.

Tarve palkkausmenojen maksamiseen johtuu Hallinnon tietotekniikkakeskuksen lakkauttamisesta vuonna 2016 ja tehtävien siirtymisestä poliisin omaksi työksi.

Viranomaisten yhteisen kenttäjohtojärjestelmän keskeisimpiä tavoitteita ovat viranomaisten toiminnan ja viranomaisyhteistyön tehostuminen, viranomaisten yhteisen tilannekuvan mahdollistaminen, uusien työprosessien käyttöönotto kenttäolosuhteissa, kenttäjohtamisen ja viranomaisten välisen reaaliaikaisen tiedonvaihdon ja viestinnän tehostuminen sekä viranomaisten yhteisen kenttäjärjestelmäratkaisun myötä saavutettava kustannustehokkuus. Hanke ajoittuu vuosille 2013—2017 ja sen kokonaiskustannukset ovat n. 21,610 milj. euroa. Valtiovarainministeriö rahoittaa hanketta yhteensä 15 milj. eurolla tuottavuuden edistämiseen tarkoitetulla määrärahalla vuosina 2013—2017 erikseen laaditun KEJO-hankkeeseen osallistuvien ministeriöiden (sisäministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö, puolustusministeriö ja valtiovarainministeriö) välisen yhteistyöpöytäkirjan mukaisesti. Hankkeelle myönnettiin vuoden 2014 kolmannessa lisätalousarviossa 5,0 milj. euron lisävaltuus hankkeen investointiosuuden menojen maksamista varten. Lisävaltuudesta aiheutuvista menoista osa katetaan sisäasioiden EU-rahaston määrärahalla.

Valtuuden käyttöön liittyvistä sitoumuksista ja sopimuksista aiheutuvat valtion menot (1 000 euroa)

  2017 Yhteensä
vuodesta 2017
lähtien
     
Turvallisuusviranomaisten yhteinen kenttäjohtojärjestelmä    
Ennen vuotta 2017 tehdyt sitoumukset 4 000 4 000
Menot yhteensä 4 000 4 000

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

Viranomaisen kenttäjohtamisjärjestelmä (v. 2016 rahoitus) (siirto momentille 28.70.20) -3 000
Tasomuutos -5 922
Yhteensä -8 922

2017 talousarvio 4 000 000
2016 talousarvio 12 922 000
2015 tilinpäätös

Eduskunnan kirjelmä EK 28/2016 vp (21.12.2016)

Momentille myönnetään 4 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää enintään 10 henkilötyövuotta vastaavan projektihenkilöstön, myös virkaan nimitettyjen virkamiesten, palkkausmenoihin.

Momentille nettobudjetoidaan hankkeen saama EU:n sisäisen turvallisuuden rahastosta myönnetty tukiosuus.

Valtuus

Mikäli vuoden 2013 talousarviossa tai vuoden 2014 kolmannessa lisätalousarviossa kenttäjohtojärjestelmän hankintaan tarkoitettua valtuutta on jäänyt käyttämättä vuonna 2016, saa käyttämättä jääneestä osasta tehdä sitoumuksia vuonna 2017.

I lisätalousarvioesitys HE 60/2017 vp (24.5.2017)

Valtuus

Momentin perusteluja täydennetään siten, että viranomaisten yhteisen kenttäjohtamisjärjestelmähankkeen (KEJO) osalta voidaan tehdä sitoumuksia siten, että niistä aiheutuu valtiolle menoja, mukaanlukien aiemmista sitoumuksista aiheutuvat menot, yhteensä enintään 21 500 000 euroa.

Selvitysosa:Vuoden 2014 kolmannessa lisätalousarviossa hankkeelle myönnettiin 5,0 milj. euron lisävaltuus aiemman 15 milj. euron valtuuden lisäksi. Lisävaltuudesta 1,5 milj. euroa ennakoitiin rahoitettavan myöhemmässä vaiheessa haettavalla EU:n sisäisen turvallisuuden rahaston (ISF-P) määrärahalla, jolloin kansallisen määrärahan tarve momentilla olisi pienentynyt 5,0 milj. eurosta 3,5 milj. euroon. Vuoden 2017 alussa allekirjoitetun muutossopimuksen myötä ovat hankkeen aikataulu ja kustannusarvio muuttuneet ja hankkeelle 30.6.2016 myönnetty EU-rahoitus jätetään lisäämään hankkeen kokonaisrahoitusta. Valtuutta lisätään sen mukaisesti 1,5 milj. eurolla.

Momentille ei edellä olevan johdosta ehdoteta lisämäärärahaa.

2017 I lisätalousarvio
2017 talousarvio 4 000 000
2016 tilinpäätös 12 922 000
2015 tilinpäätös

Eduskunnan kirjelmä EK 24/2017 vp (30.6.2017)

Valtuus

Momentin perusteluja täydennetään siten, että viranomaisten yhteisen kenttäjohtamisjärjestelmähankkeen (KEJO) osalta voidaan tehdä sitoumuksia siten, että niistä aiheutuu valtiolle menoja, mukaanlukien aiemmista sitoumuksista aiheutuvat menot, yhteensä enintään 21 500 000 euroa.

III lisätalousarvioesitys HE 142/2017 vp (19.10.2017)

Momentille myönnetään lisäystä 1 792 000 euroa.

Vuoden 2016 talousarviossa myönnetystä 12 922 000 euron kolmevuotisesta siirtomäärärahasta peruutetaan 1 792 000 euroa.

Valtuus

Momentin perusteluja täydennetään siten, että vuonna 2017 saa tehdä kenttäjohtojärjestelmän hankintaan tarkoitettuja lisäsitoumuksia, joista saa aiheutua valtiolle menoja enintään 1 792 000 euroa.

Selvitysosa:Lisäys aiheutuu aiemmin budjetoidun määrärahan uudelleenbudjetoinnista.

Lisävaltuus aiheutuu vuoden 2015 valtuuteen perustuvien sitoumusten jäämisestä arvioitua pienemmiksi siten, että vuoden 2016 menojen maksamiseen varattuja määrärahoja jää käyttämättä yhteensä 1 792 000 euroa.

Määrärahan peruuttaminen on otettu huomioon momentin 12.39.04 tuloarviossa.

2017 III lisätalousarvio 1 792 000
2017 I lisätalousarvio
2017 talousarvio 4 000 000
2016 tilinpäätös 12 922 000
2015 tilinpäätös

Eduskunnan kirjelmä EK 32/2017 vp (24.11.2017)