Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Tuloarviot
     21. Eduskunta
       30. Aikuiskoulutus
       70. Opintotuki
            50. Eräät avustukset
            (70.) Kaluston hankinta
       90. Liikuntatoimi
       91. Nuorisotyö

Talousarvioesitys 2016

32. Valtionosuudet ja -avustukset museoille (arviomääräraha)PDF-versio

Momentille myönnetään 14 611 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (1705/2009) mukaisten museoiden valtionosuuksien maksamiseen.

Valtionosuuden laskennallisena perusteena käytettävä henkilötyövuosien määrä on enintään 1 183.

Selvitysosa:Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta siten, että museoiden yksikköhintoja alennetaan menosäästön toteuttamiseksi pysyvällä tavalla vuodesta 2016 lukien ja että museoille vuosina 2012—2015 kohdistettujen säästöjen ml. indeksijäädytysten pysyvä säästövaikutus varmistetaan.

Valtionosuuden perusteena käytettävä keskimääräinen arvonlisäveroton yksikköhinta on xx xxx euroa henkilötyövuotta kohden.

Lakisääteisiin valtionosuuksiin on lisäksi myönnetty 19 380 000 euroa momentilla 29.80.52.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Menosäästö -960
Muutokset arviomäärärahan määräytymistekijöissä -117
Yksikköhintojen tason tarkistus 4 737
Tasomuutos -5 460
Yhteensä -1 800

2016 talousarvio 14 611 000
2015 talousarvio 16 411 000
2014 tilinpäätös 17 431 000