Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2016

01. UlkoasiainhallintoPDF-versio

Selvitysosa:

Tuotokset ja laadunhallinta
  • — Hallinnonalan johtamisen kehittämistä jatketaan tavoitteena toiminnan vaikuttavuuden ja tuloksellisuuden entistä järjestelmällisempi ohjaaminen ja arviointi. Voimavarat ohjataan hallinnonalan strategisten painopistealueiden mukaisesti. Hallinnonalan sisäisiä prosesseja keskitetään ja kevennetään niin kotimaassa kuin edustustoverkossakin.
  • — Oma edustustoverkko on Suomelle tärkeä. Ulkoasiainhallinnon voimavaroja painotetaan niihin maihin, joiden poliittinen ja taloudellinen merkitys Suomen kannalta kasvaa. Suomen ulkoisen edustautumisen rakenteen ja toimintatapojen kehittämistä jatketaan Suomen edustautumisen tavat ja mallit (TAMA) -hankkeen linjausten pohjalta. Kehittämistyössä otetaan huomioon muun muassa pohjoismainen yhteistyö, EU:n ulkosuhdehallinnon kehittyminen ja Team Finland -toimintamalli.
  • — Ulkoasiainhallinnon tarjoamia kansalaispalveluita kehitetään ottamalla huomioon uudistettu konsulipalvelulaki ja hyödyntämällä uusia digitaalisia ratkaisuja. Maahantulopalveluiden järjestämisessä, laittoman maahantulon ja ihmiskaupan torjunnan tehostamisessa sekä kriisiasioissa hyödynnetään viranomaisten välistä yhteistyötä sekä pohjoismaisen ja EU-yhteistyön tuomia mahdollisuuksia.
  • — Ulkoasiainministeriön ympäristöstrategia ja -ohjelman toimeenpanon seurantaa ja tavoitteiden tarkistusmekanismia kehitetään osana ministeriön sitoutumista kestävän kehityksen edistämiseen.
  • — Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan painopisteiden, kansainvälisten vahvuuksien sekä ulkoasiainhallinnon ja sen palveluiden tunnettuutta, näkyvyyttä ja vaikuttavuutta lisätään viestinnän keinoin. Maakuvatyöllä tuetaan Suomen poliittisia ja kaupallis-taloudellisia tavoitteita, keskeisenä keinona Finland Promotion Boardin toiminnan kehittäminen ja Team Finland -yhteistyö.
  • — Vuoden 2016 aikana valmistaudutaan sekä Suomen itsenäisyyden että ulkoasiainministeriön 100-vuotisjuhlavuosiin.
  • — Suomi toimii vuonna 2016 puheenjohtajana Pohjoismaiden ministerineuvostossa ja valmistautuu Arktisen neuvoston puheenjohtajuuteen vuosina 2017—2019.
Toiminnallinen tehokkuus
  • — Osana ministeriön suunnittelujärjestelmää jatketaan toiminnan tuloksellisuuden ja tuottavuuden mittaamisen, ml. toimintolaskenta, kehittämistä. Vuonna 2016 otetaan käyttöön valtionhallinnon Kieku-järjestelmän henkilöstöhallinto-osuus, mikä osaltaan edistää mm. toimintolaskennan kehittämistä.
  • — Ulkoasiainhallinnon toimialariippuvia tietojärjestelmiä kehitetään vastaamaan hallinnonalan tehtäväkenttää, tavoitteena käyttäjäystävällisyys ja korkeatasoinen tietoturva. Tietoturvallisuuden kehittämistä jatketaan kansainvälisten velvoitteiden asettamien reunaehtojen mukaisesti. Muita kehittämiskohteita ovat edelleen asiakirjallisen tiedon hallinnan välineet, ulkoasiainhallinnon tiedon läpinäkyvyyttä ja käytettävyyttä lisäävä tietovarastohanke sekä viisumitoimintojen tietojärjestelmien kehittäminen.
  • — Osana uudistettua valmius- ja tilannekuvaorganisaatiota jatketaan ulkoasiainhallinnon keskitetyn päivystyskeskusjärjestelyn pilotointia. Johtopäätöksen järjestelyn toimivuudesta tehdään vuonna 2017.
  • — Ulkoasiainministeriö hallinnoi kirjanpitoarvoltaan n. 246 milj. euron kiinteistöomaisuutta ulkomailla. Hallinnonalan kiinteistöstrategian mukaisesti tavoitteena on entistä parempi taloudellisuus, tuottavuus ja tarkoituksenmukaisuus kiinteistöjen hallinnassa. Ministeriön kuntokartoitusohjelmaa jatketaan ulkomailla sijaitsevien kiinteistöjen kunnon ja arvon tarkentamiseksi.
  • — Viisumitoimintojen kehittäminen jatkuu VIISKE-hankkeessa muun muassa digitalisaatiota hyödyntäen. Tavoitteena on erityisesti Venäjän toimintoihin liittyvän Kouvolan viisumipalvelukeskuksen toiminnan ja resurssoinnin kehittäminen ottaen huomioon viisumikysynnän vaihtelut.
  • — Osana valtionhallinnon säästötoimia jatketaan ydintoimintojen läpikäyntiä ja priorisointia sekä tukitoimintojen kehittämistä. Vuonna 2016 hallinnonalalta vähennetään 60 tehtävää, joista 32 uusia vähennyksiä kehitysyhteistyötehtävistä liittyen hallitusohjelman mukaiseen 300 milj. euron vähennykseen kehitysyhteistyömenoista.
Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittäminen
  • — Hyvä henkilöstöpolitiikka ja -hallinto edistää ulkoasiainhallinnon työn tuloksellisuutta. Tehtäväkuvien ja osaamisen kehittäminen, sujuva tehtäväkierto, johdonmukainen urakehitys ja työhyvinvointi ovat keskeisiä tuloksellisuuden osatekijöitä. Henkilöstövoimavarat, ml. rekrytointi, kohdennetaan entistä paremmin hallinnonalan painopistealueille kokonaisvaltaisen resurssisuunnittelun keinoin.
  • — Ulkoasiainhallinnon henkilöstöstrategian 2015—2020 toimeenpanoa jatketaan. Johtajapolitiikassa kiinnitetään erityistä huomiota ministeriön vahvistamien hyvän johtajuuden periaatteiden toteuttamiseen kaikessa esimiestyötä hyödyntäen muun muassa 360-arviointien tuloksia.
  • — Työhyvinvoinnin valtavirtaistamista jatketaan muun muassa hyödyntämällä työtyytyväisyysbarometrin tuloksia työhyvinvoinnin arvioinnissa. Keskeisenä tavoitteena on henkilöstön työhyvinvoinnin säilyttäminen saavutetulla korkealla tasolla.
  • — Hallinnonalan tavoitteena on ottaa käyttöön valtionhallinnon yhteisen Kieku-järjestelmän henkilöstöhallinto-osuus vuoden 2016 loppupuolella.

Ulkoasiainhallinnolle asetettujen tavoitteiden mukaiset tunnusluvut

  2014
toteutuma
2015
ennakoitu
2016
tavoite
       
Kansalaispalvelut      
Hädänalaisten avustaminen Tapaus aloitettu 24 h kuluessa tiedoksi saamisesta Tapaus aloitettu 24 h kuluessa tiedoksi saamisesta Tapaus aloitettu 24 h kuluessa tiedoksi saamisesta
Kriisipäivystys/tehostettu tilanneseuranta Käynnistetty 1 h kuluessa tiedoksi saamisesta Käynnistetty 1 h kuluessa tiedoksi saamisesta Käynnistetty 1 h kuluessa tiedoksi saamisesta
Matkustustiedotteet Päivitetty joka toinen kuukausi ja vähintään 10 h kuluessa siitä, kun toimialueen turvallisuustilanteessa on tapahtunut muutos Päivitetty joka toinen kuukausi ja vähintään 10 h kuluessa siitä, kun toimialueen turvallisuustilanteessa on tapahtunut muutos Päivitetty joka toinen kuukausi ja vähintään 10 h kuluessa siitä, kun toimialueen turvallisuustilanteessa on tapahtunut muutos
Konsulikomennuskuntien lähtövalmius/vastaanottaminen Korkeintaan 6 h kuluessa lähettämispäätöksestä Korkeintaan 6 h kuluessa lähettämispäätöksestä Korkeintaan 6 h kuluessa lähettämispäätöksestä
       
Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittäminen    
Työtyytyväisyysbarometrin johtajuusindeksi1) - 3,6 3,6
Työtyytyväisyysbarometrin osaamisen johtamisindeksi - 3,7 3,7
Työhyvinvointi-indeksi - 3,8 3,8
Työtyytyväisyysbarometrin vastausprosentti2) - UM 85 % UM 85 %
  - UE 70 % UE 70 %
Terveysprosentti (sairauspäivättömien osuus henkilöstöstä) 54 % 55 % 55 %

1) Vuonna 2014 ei toteutettu työtyytyväisyysbarometria.

2) UM= ulkoasiainministeriö, UE= ulkomaanedustustot

01. Ulkoasiainhallinnon toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 224 765 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös:

1) kunniakonsulien menojen maksamiseen

2) valtion virastoille maksettavien tutkimus- ja kehittämistoiminnasta aiheutuvien kulutusmenojen maksamiseen

3) ulkoasiainhallinnon toimialaan liittyvien tutkimusapurahojen maksamiseen

4) Suomeen suuntautuvien ministerivierailujen menojen ja niihin liittyvän tilapäisen työvoiman palkkioiden ja työnantajamaksujen maksamiseen.

Selvitysosa:

Ulkoasiainhallinnon toimintamenot vuonna 2016 (euroa)

   
Ministeriö, 834 henkilötyövuotta 72 632 000
Toimintamenot 14 581 000
Henkilöstömenot 58 051 000
   
Edustustot, 88 toimipistettä, 544 henkilötyövuotta1) 137 547 000
Toimintamenot 73 618 000
Henkilöstömenot 63 929 000
   
Hallinnonalan toimialavastaavat menot 14 586 000
Tietohallinto 12 208 000
Kiinteistöhallinto 698 000
Turvallisuus 1 680 000
Yhteensä 224 765 000

1) Toimipisteiden lukumäärä alueittain: Eurooppa 30, Itä 7, Aasia ja Amerikka 26, Afrikka ja Lähi-itä 20 ja pysyvät ja erityisedustustot 5 toimipistettä

Edustustojen henkilöstömenoissa on esitetty lähetetyn henkilökunnan peruspalkkojen lisäksi seuraavat ulkomaan edustautumisen korvaukset: paikallis-, puoliso- ja lapsikorvaus, olosuhdekorvaus, lasten koulutuskorvaukset, hautajais-, kotiloma- ja tapaamismatkat, lähetetyn henkilöstön terveydenhuoltoon liittyvät korvaukset, varustaumiskorvaus, päivähoitokorvaus sekä muuttokorvaus. Paikalta palkatun henkilöstön henkilöstömenot sisältyvät edustustojen toimintamenoihin.

Hallinnonalan yhteisillä menoilla katetaan vuoden mittaan ko. toimialojen menoja sekä ministeriössä että edustustoissa.

Hallinnonalan julkisoikeudellisista suoritteista saamat tulot kertyvät pääasiassa edustustoista saatavista passi- ja oleskelulupatuloista ja ne esitetään osana edustustojen toimintamenoja.

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)

  2014
toteutuma
2015
varsinainen
talousarvio
2016
esitys
       
Bruttomenot 263 992 243 407 234 582
Bruttotulot 50 881 10 206 9 817
Nettomenot 213 111 233 201 224 765
       
Siirtyvät erät      
— siirtynyt edelliseltä vuodelta 12 956    
— siirtynyt seuraavalle vuodelle 16 906    

Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma, julkisoikeudelliset suoritteet (1 000 euroa)

  2014
toteutuma
2015
varsinainen
talousarvio
2016
esitys
       
Maksullisen toiminnan tuotot      
— suoritteiden myyntituotot 46 086 5 300 5 752
— suoritteiden myyntituotot mom.12.24.99 (viisumien käsittelymaksut) - 43 440 19 800
Tuotot yhteensä 46 086 48 740 25 552
       
Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset      
— erilliskustannukset 16 356 17 422 11 277
— osuus yhteiskustannuksista 17 033 18 896 14 086
Kustannukset yhteensä 33 389 36 318 25 363
       
Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset) 12 697 12 422 189
Kustannusvastaavuus, % 138 134 101

Määrärahan mitoituksessa on otettu huomioon nettobudjetoitavina tuloina ulkoasiainhallinnon suoritteiden maksuista annetun asetuksen (377/2014) mukaiset tulot sekä edustustojen pankkitilien korkotulot. Vuodesta 2015 lähtien viisumien käsittelymaksut on bruttobudjetoitu momentille 12.24.99.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Edustustojen sulkemisten välttäminen -2 700
IAEA-erityisasiantuntija Suomen Wienin suurlähetystössä (siirto momentille 32.01.01) -22
IMO-erityisasiantuntija Suomen Lontoon suurlähetystössä (siirto momentilta 31.20.01) 283
Maksullisen toiminnan tulojen vähentyminen (viisumien käsittelymaksut) 2 000
Oikeusalan erityisasiantuntija Suomen Tallinnan suurlähetystössä (siirto momentilta 25.30.01) 39
Siirto momentille 24.90.66 -1 000
Ulkomaan edustustojen kiinteistöjen vaihdoista aiheutuvat vuokra- ja käyttömenolisäykset (Haag, Reykjavik, Buenos Aires) 157
VNHY:n perustamisesta aiheutuva siirto momentille 23.01.01 (-12 htv) -5 278
Hankinnasta maksuun -säästö (HO 2015) -71
Palkkaliukumasäästö -635
Palkkausten tarkistukset 748
Toimintamenojen tuottavuussäästö -1 207
Toimintamenosäästö (HO 2015) -750
Yhteensä -8 436

2016 talousarvio 224 765 000
2015 I lisätalousarvio 325 000
2015 talousarvio 233 201 000
2014 tilinpäätös 217 061 000

21. Ulkoasiainministeriön hallinnonalan tuottavuusmääräraha (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 1 155 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää ministeriön hallinnonalan tuottavuuden edistämiseen tähtäävien investointien, selvitysten sekä koulutus- ja muiden palvelujen hankkimiseen.

Selvitysosa:Momentille on koottu hallinnonalan tuottavuustoimenpiteistä aiheutuneita säästöjä vastaavat määrärahat.


2016 talousarvio 1 155 000
2015 talousarvio 1 155 000
2014 tilinpäätös 974 000

29. Ulkoasiainministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 15 229 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös kehitysyhteistyöhön käytettyjen ja kotimaasta hankittujen palvelujen ostoihin sisältyvien arvonlisäveromenojen maksamiseen.

Selvitysosa:Arvonlisäverolain mukaan ministeriöiden kehitysyhteistyötä varten kotimaasta ostamat palvelut ovat arvonlisäverollisia. Jotta arvonlisäverolla ei rasiteta Suomen kehitysyhteistyötä arvonlisäveromenot budjetoidaan erikseen.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Siirto momentille 23.01.29 -830
Siirto momentille 27.01.29 -300
Valtori (siirto momentilta 28.01.29) 157
Tasomuutos 3 884
Yhteensä 2 911

Määräraha on kehyksen ulkopuolinen.


2016 talousarvio 15 229 000
2015 II lisätalousarvio 6 000 000
2015 talousarvio 12 318 000
2014 tilinpäätös 22 171 222

74. Talonrakennukset (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 9 900 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää ulkoasiainhallinnon toimitilojen rakennus- ja korjaushankkeisiin.

Määrärahaa saa käyttää myös valtiolle vuokrattujen tilojen peruskorjausluonteisten korjaus- ja muutostöiden maksamiseen.

Momentilta voidaan maksaa myös ennakkomaksuja. Niiden osalta määräraha budjetoidaan maksuperusteisena.

Selvitysosa:Suomen New Delhin suurlähetystön kiinteistö peruskorjataan vuosina 2015—2018. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 12,1 milj. euroa.

Ulkoasiainministeriö myy omistamansa Suomen Haagin ja Reykjavikin suurlähetystöjensä kansliakiinteistöt ja siirtyy vuokratiloihin. Uudet vuokratilat vaativat muutostöitä ja turvallisuusparannuksia soveltuakseen ulkoasiainhallinnon käyttöön. Ulkoasiainministeriö myy myös omistamansa Suomen Buenos Airesin suurlähetystön virka-asunnon ja hankkii tilalle uuden. Uusi omistuskiinteistö vaatii muutostöitä ja turvallisuusparannuksia soveltuakseen ulkoasiainhallinnon käyttöön.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Buenos Airesin suurlähetystön virka-asunnon muutostyöt 100
Haagin suurlähetystön kanslian muutostyöt 500
New Delhin kiinteistöhanke 5 000
Reykjavikin suurlähetystön kanslian muutostyöt 300
Yhteensä 5 900

2016 talousarvio 9 900 000
2015 talousarvio 4 000 000
2014 tilinpäätös 4 000 000

76. Kiinteistöjen ja huoneistojen hankkiminen (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 1 500 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää Suomen Buenos Airesin suurlähetystön virka-asunnon hankintaan.

Selvitysosa:Ulkoasiainministeriö luopuu Suomen Buenos Airesin suurlähetystön nykyisestä virka-asunnosta ja hankkii tilalle uuden. Nykyisen virka-asunnon myynnistä saadut tulot on budjetoitu momentille 12.24.99.


2016 talousarvio 1 500 000