Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2016

01. Ympäristöministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)PDF-versio

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 28 491 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös korvauksiin, joita suoritetaan Turvallisuus- ja kemikaalivirastolle seuraavista EU-asetuksiin ja EU-direktiiveihin perustuvista markkinavalvontatehtävistä:

1) sähkö- ja elektroniikkalaitteissa, pakkauksissa sekä paristoissa ja akuissa käytettävien vaarallisten aineiden käytön rajoittaminen ja pakkausten perusvaatimukset, raskasmetallipitoisuudet ja merkinnät

2) otsonikerrosta heikentäviä aineita sekä fluorattuja kasvihuonekaasuja koskevien Euroopan yhteisöjen asetusten edellyttämä laitteiden huoltajien pätevyyden toteaminen ja rekisteröiminen

3) rakennustuotteet

4) rakennustuotteiden ekosuunnittelu ja energiamerkintä.

Lisäksi määrärahaa saa käyttää korvauksiin Motiva Services Oy:lle Euroopan unionin ympäristömerkin myöntämisjärjestelmän mukaisten tehtävien hoidosta, Tukesille korvauksiin CE-merkitsemättömien tuotteiden markkinavalvonnasta sekä valtionavustusten maksamiseen yliopistoille, korkeakouluille ja muille vastaaville tutkimustoimintaa harjoittaville yhteisöille tutkimustoimintaan.

Selvitysosa:Ympäristöministeriön keskeiset tavoitteet vuodelle 2016:

Vähähiilinen ja energiatehokas Suomi
  • — Saadaan aikaan riittävän kattava ja sitova kansainvälinen sopimus ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja siihen sopeutumiseksi sekä vaikutetaan EU:ssa vuodelle 2030 asetetun vähintään 40 %:n päästövähennystavoitteen toimeenpanoon. Vahvistetaan arktisten alueiden ilmastonmuutoskysymysten näkyvyyttä ja vaikuttavuutta.
  • — Parannetaan uudisrakentamisen sekä olemassa olevan rakennuskannan laatua, sisäilmastoa ja energiatehokkuutta eri ohjausvälineillä.
  • — Tuulivoimarakentamista edistetään kehittämällä ohjauskeinoja ja hyvää suunnittelua.
Luonnonvarojen kestävä käyttö ja toimivat kierrätysmarkkinat
  • — Kehitetään vihreää taloutta muun muassa vaikuttamalla EU:n kiertotalous- ja jätelainsäädäntöaloitteiden valmisteluun, arvioimalla eri politiikkatoimien mahdollisuuksia ja vaikuttavuutta, ja niiden toimeenpanoon sekä edistämällä uusia käytännönläheisiä toimintamalleja ja kehittämis- ja kokeiluhankkeita.
  • — Edistetään haitallisten aineiden ja kemikaalien hallintaa kestävän kierrätystalouden turvaamiseksi.
  • — Valmistellaan jätelain (646/2011) muutosta ja lain nojalla annettavia asetuksia, sekä jatketaan jätelainsäädännön tuottajavastuusäädösten toimivuuden arviointia ja viimeistellään valtakunnallinen jätesuunnitelma.
Hyvä ympäristön tila
  • — Ohjataan uuden ympäristönsuojelulain toimeenpanoa ja varmistetaan EY:n teollisuuspäästödirektiivin täytäntöönpano osana ympäristölupien päätöksentekoa.
  • — Valmistellaan uuden kansallisen pilaantuneiden maa-alueiden riskinhallintaohjelman toimeenpanon edellyttämät säädökset ja ohjeistukset. Tehostetaan ympäristövahinkojen torjunnan alueellista ja valtakunnallista suunnittelua ja koordinointia.
  • — Käynnistetään valtakunnallisen öljyntorjuntaohjelman laatiminen.
  • — Valmistellaan kansallista ilmansuojeluohjelmaa.
  • — Haitallisten ja vaarallisten aineiden seurantaa tehostetaan lisääntyneiden vaatimusten takia.
  • — Käynnistetään merenhoidon toimenpideohjelman toteutus ja merenhoitosuunnitelman ensimmäisen osan päivitys.
  • — Valmistellaan valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden uudistamista ja kaavajärjestelmän kehittämistä.
  • — Maankäytön ja rakentamisen ohjausta uudistetaan.
  • — Valmistellaan kuntien rakennusvalvontayksiköiden määrää ja kokoa koskeva lakiesitys viranomaisohjauksen tehostamiseksi. Sähköinen asiointi sujuvoittaa rakentamisen lupamenettelyitä.
  • — Uudistetaan rakentamismääräyskokoelmaa ja edistetään rakentamismääräysten ennakoivaa ja yhtenäistä tulkintaa.
  • — Tehostetaan ja sujuvoitetaan ympäristöön kohdistuvia lupa- ja arviointimenettelyitä. Valmistellaan EU:n YVA-direktiivin muutos osaksi kansallista lainsäädäntöä.
  • — Edistetään digitalisaatiota koko ympäristöhallinnon toimialueella.
  • — Toteutetaan valtioneuvoston hyväksymiä vesienhoitosuunnitelmia vuoteen 2021.
Monimuotoinen luonto ja toimivat ekosysteemipalvelut
  • — Huolehditaan luonnon monimuotoisuutta koskevan yleissopimuksen ja EU:n biodiversiteettistrategian kansallisesta toimeenpanosta toteuttamalla Suomen luonnon monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytön kansallista strategiaa ja toimintaohjelmaa.
  • — Jatketaan luonnonsuojelualueiden perustamissäädösten valmistelua.
  • — Parannetaan lajien ja luontotyyppien suojelun tasoa ja kohdennetaan suojelutoimia uhanalaisimpiin lajeihin ja kohteisiin. Toteutetaan soidensuojelua täydentäviä toimia valtakunnallisesti arvokkaan suoluonnon turvaamiseksi ja jatketaan METSO-ohjelman toteuttamista.
  • — Edistetään ekosysteemipalvelujen kestävää käyttöä kehittäen erityisesti luonnon virkistyskäyttöä sekä luonto- ja maatilamatkailua ja luontoyrittäjyyttä.
Hyvinvointia ja kilpailukykyä tukevat asumisolot
  • — Edistetään ikääntyneiden ja muiden erityistä tukea tarvitsevien ryhmien kotona asumista ja ehkäistään asunnottomuutta.
  • — Kaupunkiseutujen maankäytön, asumisen, liikenteen, palvelujen ja elinkeinojen suunnitteluyhteistyöllä eheytetään kaupunkiseutujen yhdyskuntarakennetta ja vähennetään liikennetarpeita ja parannetaan elinympäristön laatua sekä edistetään asuntorakentamista erityisesti Helsingin seudulla.
Tutkimus-, ennakointi-, arviointi ja selvitystoiminta (TEAS)

Tuotetaan hallinnolle tietoa, joka palvelee toiminnan ennakointia, ympäristöpolitiikan ja -lainsäädännön valmistelua, kehittämistä ja toimeenpanoa, kansainvälistä yhteistyötä sekä päätöksentekoa ja päätösten vaikutusten arviointia.

Vuoden 2016 kohteita ovat uudistetun ympäristönsuojelulain ja uuden jätelainsäädännön toimeenpano, kustannustehokas ja kestävä ilmastopolitiikka, luonnonvarojen kestävän käytön ja materiaalitehokkuuden edistäminen, vesien- ja merenhoitosuunnitelmien, luonnon monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytön toimintaohjelman ja METSO-ohjelman toimeenpano, maankäyttö- ja rakennuslain toimivuusarvioinnin jatkotoimenpiteet, rakennetun ympäristön laatu ja kestävyys (mm. ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja energiatehokkuus), kaupunkiseutujen yhdyskunta- ja palvelurakenne, maankäytön, asumisen ja liikenteen yhteensovittaminen kaupunkiseuduilla ml. metropolipolitiikka, asuntopolitiikka, kulttuuriympäristö, suunnitelmallinen kiinteistönpito ja korjausrakentaminen sekä kokonais- ja kohdealuearkkitehtuurityö.

Markkinavalvontatehtävät

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) hoitaa ympäristöministeriön toimeksiannosta vaarallisten aineiden käytön rajoittamisesta sähkö- ja elektroniikkalaitteissa annetun lain (387/2013) ja akuista ja paristoista annetun valtioneuvoston asetuksen (520/2014) markkinavalvontaa. Tukes hoitaa myös otsonikerrosta heikentävistä aineista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1005/2009 ja fluoratuista kasvihuonekaasuista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 517/2014 edellyttämät pätevyystodistukset ja niiden rekisteröinnin valtioneuvoston asetuksen (452/2009) mukaisesti. Pätevyystodistusten käsittelytuotot tuloutetaan momentille 12.35.99. Markkinavalvonta laajeni 10.7.2014 alkaen myös pakkausten perusvaatimuksia, raskasmetallipitoisuuksia ja merkintöjä koskevien Euroopan unionin direktiiviin pohjautuvien tuotevaatimusten valvontaan pakkauksista ja pakkausjätteistä annetun valtioneuvoston asetuksen (518/2014) mukaisesti.

EU:n rakennustuoteasetukseen (EU) N:o 305/2011 perustuvaa rakennustuotteiden markkinavalvontaa hoitaa Tukes maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 181 §:n nojalla. 1.7.2013 voimaan tulleessa rakennustuoteasetuksessa säädetään velvoitteet CE-merkittyjen rakennustuotteiden markkinavalvonnalle. Rakennustuotteiden CE-merkinnän tultua pakolliseksi 1.7.2013 ja harmonisoitujen tuotestandardien määrän lisääntyessä on sekä neuvonta- ja valvontatarve kasvanut merkittävästi. 1.1.2015 voimaan tulleen maankäyttö- ja rakennuslain 181 §:n muutoksen nojalla Tukes hoitaa myös eräiden rakennustuotteiden tuotehyväksynnästä annetun lain (954/2012) mukaisen markkinavalvonnan. Energiamerkintädirektiivin (2010/30/EU) ja Eco-design direktiivin (2009/125/EY) täytäntöönpanosäädösten asianmukaisen soveltamisen markkinavalvonta perustuu lakiin tuotteiden ekologiselle suunnittelulle ja energiamerkinnälle asetettavista vaatimuksista (1005/2008), jonka mukaisesti Tukes vastaa markkinavalvonnasta.

EU-ympäristömerkistä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (66/2010/EY) 4 artiklan toimeenpanon kansalliseksi toimivaltaiseksi elimeksi on laissa EU-ympäristömerkin myöntämisjärjestelmästä (86/2011) nimetty Motiva Services Oy, jolle korvataan ympäristömerkkiin liittyvistä tehtävistä aiheutuvia menoja.

Työajan jakautuminen tehtäväalueille (htv)

Tehtäväalue 2014
toteutuma
2015
arvio
2016
arvio
       
Ympäristönsuojelu 57 55 54
Luontoympäristö 50 50 48
Rakennettu ympäristö 88 88 85
Kansainväliset ja EU-asiat 19 19 19
Viestintä 13 11 10
Johto ja hallinto 57 39 34
Yhteensä 284 262 250

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)

  2014
toteutuma
2015
varsinainen
talousarvio
2016
esitys
       
Bruttomenot 36 317 31 902 29 291
Bruttotulot 762 800 800
Nettomenot 35 555 31 102 28 491
       
Siirtyvät erät      
— siirtynyt edelliseltä vuodelta 10 222    
— siirtynyt seuraavalle vuodelle 11 675    

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Kestävän kehityksen pääsihteeristö (siirto momentille 23.01.01) (-1 htv) -100
Kosteus- ja hometalkoot -700
Poliittinen toiminta (HO 2015) -65
Siirto momentille 23.01.02 -75
Siirto momentille 35.01.04 -500
Siirto momentilta 35.01.21 11
Tukes korvaukset 60
VNHY:n perustamisesta aiheutuva siirto momentille 23.01.01 (-3 htv) -770
Hankinnasta maksuun -säästö (HO 2015) -11
Palkkaliukumasäästö -83
Palkkausten tarkistukset 130
Toimintamenojen tuottavuussäästö -170
Toimintamenosäästö (HO 2015) -340
Valtion vahingonkorvaustoiminnan keskittäminen (siirron palautus momentilta 28.20.01) 2
Yhteensä -2 611

2016 talousarvio 28 491 000
2015 talousarvio 31 102 000
2014 tilinpäätös 37 008 000