Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         10. Verotus ja tulli
         50. Eläkkeet ja korvaukset
         90. Kuntien tukeminen
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2016

02. Maistraattien toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)PDF-versio

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 31 088 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös kuluttajaneuvontaa koskevien tehtävien hoitamisesta Ahvenanmaalla annetussa asetuksessa (720/2014) määritellyistä tehtävistä aiheutuvien kulujen korvaamiseen Ahvenanmaan maakunnan hallitukselle.

Selvitysosa:Maistraateille asetetaan strategisissa tulossopimuksissa toiminnallisen tuloksellisuuden tavoitteet, joiden toteutumista arvioidaan Itä-Suomen aluehallintoviraston maistraattien ohjaus- ja kehittämisyksikön ja maistraattien välisissä tulosneuvotteluissa ja arviointiraporteissa.

  2014
toteutuma
2015
arvio
2016
arvio
       
Tuotokset ja laadunhallinta      
Edunvalvontaan määrääminen      
— maistraatin päätöksellä ratkaistut, aika keskimäärin 3,4 kk 4 kk 4 kk
Edunvalvonta-tilintarkastus      
— vuositilit tarkastettu tilin saapumisesta maistraattiin, aika keskimäärin 3,5 kk 6 kk 6 kk
Lupa-asiat      
— ratkaisut hakemuksen saapumisesta maistraattiin, aika keskimäärin 1,2 kk 2 kk 2 kk
Julkisen notaarin palvelut      
— palvelujen saanti, aika enintään 1 pv 2 pv 2 pv
Kuluttajaneuvonta      
— valtakunnallinen puhelinneuvonta, soittoyrityksistä vastataan vähintään 71,5 % 80 % 80 %
       
Toiminnallinen tehokkuus      
Maksullinen julkisoikeudellinen tietopalvelu
— tuottavuus: suoritetta/htv
6 241 7 200 7 200
— taloudellisuus: euroa/suorite 15,34    
Maksuttomat henkilö-, perhe- ja perintöoikeudelliset palvelut
— tuottavuus: suoritetta/htv
7 308 8 375 8 375
— taloudellisuus: euroa/suorite 13,10    
Kuluttajaneuvontapalvelut, neuvonta
— tuottavuus: suoritetta/htv
2 051 2 320 2 320
— taloudellisuus: euroa/suorite 47,47    
       
Henkilövoimavarojen hallinta ja kehittäminen      
Henkilötyövuodet virasto, yhteensä 711 696 624
Sairauspoissaolot, pv/htv 11,2 9 9
Työtyytyväisyysindeksi, 1—5 VMBaro 3,3 3,3 3,3

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)

  2014
toteutuma
2015
varsinainen
talousarvio
2016
esitys
       
Bruttomenot 49 138 45 773 45 738
Bruttotulot 16 621 14 681 14 650
Nettomenot 32 517 31 092 31 088
       
Siirtyvät erät      
— siirtynyt edelliseltä vuodelta 5 468    
— siirtynyt seuraavalle vuodelle 4 868    

Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma (1 000 euroa)

  2014
toteutuma
2015
varsinainen
talousarvio
2016
esitys
       
Julkisoikeudelliset suoritteet      
Maksullisen toiminnan tuotot 15 857 11 650 14 400
       
Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset 21 920 16 400 18 600
       
Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset) -6 063 -4 750 -4 200
Kustannusvastaavuus, % 72 71 77
       
Liiketaloudelliset suoritteet      
Maksullisen toiminnan tuotot 659 380 250
       
Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset 151 342 225
       
Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset) 508 38 25
Kustannusvastaavuus, % 437 111 111

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Maistraattien rekisterien uusiminen, sähköinen asiointikokonaisuus (MERP) ja VAKAVA-kassajärjestelmä (siirto momentilta 28.01.21) 850
Muuttopuhelinpalvelu (siirto momentille 28.30.03) -200
Hankinnasta maksuun -säästö (HO 2015) -43
Omakustannusperiaatteen toteuttaminen Senaatti-kiinteistöjen vuokrissa -470
Palkkaliukumasäästö -220
Palkkausten tarkistukset 262
Toimintamenojen tuottavuussäästö -156
Toimintamenosäästö (HO 2015) -350
Vuokramenojen indeksikorotus 36
Vuokramenojen indeksikorotusta vastaava säästö -32
Tasomuutos 319
Yhteensä -4

2016 talousarvio 31 088 000
2015 I lisätalousarvio 100 000
2015 talousarvio 31 092 000
2014 tilinpäätös 31 917 000