Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2016

18. Puolustusmateriaalihankinnat (siirtomääräraha 3 v)PDF-versio

Momentin perusteluja muutetaan siten, että muihin puolustusmateriaalihankintoihin kuin tilausvaltuuksista aiheutuvien menojen tai niihin liittyvistä indeksi- ja valuuttakurssimuutoksista aiheutuvien menojen maksamiseen määrärahaa saa käyttää enintään 75 766 000 euroa.

Valtuus

Puolustusvoimien materiaalinen kehittäminen 2016 (PVKEH 2016) -tilausvaltuuden enimmäismäärää vähennetään 11 000 000 eurolla 171 276 000 euroon tilausvaltuuden maksatusaikaa muuttamatta.

Selvitysosa:PVKEH 2016 -tilausvaltuuden enimmäismäärän vähentäminen 11 000 000 eurolla aiheutuu Jurmo -luokan venekaluston peruskorjauksen hankintavalmistelun viivästymisestä, jonka vuoksi tilausvaltuuden vuoden 2016 maksatusmäärärahasta siirretään 4 000 000 euroa muihin puolustusmateriaalihankintoihin ja tilausvaltuudesta vähennettävät vuosien 2017 ja 2018 maksatusosuudet ehdotetaan budjetoitavaksi määrärahaksi myöhemmin.

Tilausvaltuuden muutokset toteutetaan puolustusministeriön hallinnonalalle vahvistettujen valtiontalouden kehysten puitteissa.

Tehtyjen muutosten jälkeen määrärahasta arvioidaan käytettävän 445 564 000 euroa aikaisemmin myönnetyistä tilausvaltuuksista aiheutuvien menojen maksamiseen, 30 550 000 euroa vuonna 2016 myönnetystä tilausvaltuudesta aiheutuvien menojen maksamiseen, 7 737 000 euroa tilausvaltuuksiin liittyvistä indeksi- ja valuuttakurssimuutoksista aiheutuvien menojen maksamiseen sekä 75 766 000 euroa muihin puolustusmateriaalihankintoihin.

Päätösosaan tehtyjen muutosten johdosta valtuustaulukko muuttuu seuraavanlaiseksi:

Valtuuden käyttöön liittyvistä sitoumuksista ja sopimuksista aiheutuvat valtion menot (1 000 euroa)

  2016 2017 2018 2019 2020— Yhteensä vuodesta 2016 lähtien
             
Vanhat tilausvaltuudet            
Valmiusyhtymien varustaminen (VYV 1) -tilausvaltuus 14 175 9 800 19 100     43 075
Puolustusvoimien materiaalinen kehittäminen (PVKEH 2007) -tilausvaltuus 24 107         24 107
Puolustusvoimien materiaalinen kehittäminen (PVKEH 2009) -tilausvaltuus 22 042 15 000       37 042
Puolustusvoimien materiaalinen kehittäminen (PVKEH 2012) -tilausvaltuus 89 251 11 541 6 057 5 000   111 849
Puolustusvoimien materiaalinen kehittäminen (PVKEH 2013) -tilausvaltuus 128 236 66 152       194 388
Tekninen tutkimus, tuotekehitys ja hankevalmistelu 2013 (TTK-PROTO 2013) -tilausvaltuus 8 160         8 160
Puolustusvoimien materiaalinen kehittäminen (PVKEH 2014) -tilausvaltuus 97 600 81 350 49 950 51 000 22 000 301 900
Puolustusvoimien materiaalinen kehittäminen (PVKEH 2015) -tilausvaltuus 61 993 50 000 16 825 14 700   143 518
Vanhat tilausvaltuudet yhteensä 445 564 233 843 91 932 70 700 22 000 864 039
             
Uusi tilausvaltuus            
Puolustusvoimien materiaalinen kehittäminen (PVKEH 2016) -tilausvaltuus 30 550 65 426 52 100 12 000 11 200 171 276
Uusi tilausvaltuus yhteensä 30 550 65 426 52 100 12 000 11 200 171 276
             
Valtuudet yhteensä 476 114 299 269 144 032 82 700 33 200 1 035 315

Momentille ei edellä olevan johdosta ehdoteta lisämäärärahaa.


2016 III lisätalousarvio
2016 II lisätalousarvio 16 882 000
2016 talousarvio 542 735 000
2015 tilinpäätös 469 563 000
2014 tilinpäätös 427 561 000