Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2016

90. Kuntien tukeminenPDF-versio

31. Kuntien yhdistymisen taloudellinen tuki (arviomääräraha)

Momentin perusteluja muutetaan siten, että määrärahaa saa käyttää enintään 1 000 000 euroa kuntarakennelain 16 §:n mukaisiin erityisiin selvityksiin sekä kuntarakennelain 41 §:n mukaisiin yhdistymisselvityksiin.

Selvitysosa:Kuntarakennelain 41 §:ssä on säädetty, että kunnalle maksetaan avustusta lain 4 c—e §:ssä säädettyjen selvitysperusteiden osoittamalla selvitysalueella tai 4 i §:n 1 momentissa tarkoitetun ministeriön päätöksen perusteella niistä poikkeavalla alueella toteutettavan yhdistymisselvityksen kustannuksiin. Lain 41 § on kumottu lailla 20.11.2015/1335, joka tuli voimaan 1.12.2015. Osa lain mukaisista, vuonna 2015 toteutetuista yhdistymisselvityksistä on valmistunut vasta vuoden 2015 lopussa, ja niitä koskevat selvitysavustukset ovat tulleet maksettaviksi vasta vuonna 2016. Näin ollen momentin 28.90.31 käyttöperustetta tulee laajentaa koskemaan myös kuntarakennelain 41 §:n mukaisia yhdistymisselvityksiä.

Momentille ei edellä olevan johdosta ehdoteta lisämäärärahaa.


2016 III lisätalousarvio
2016 talousarvio 25 574 000
2015 tilinpäätös 34 164 743
2014 tilinpäätös 33 901 729

34. Paikallisten kuntakokeilujen rahoitus (siirtomääräraha 3 v)

Momentin perusteluja muutetaan siten, että momentin määrärahaa saa käyttää enintään kolmea henkilötyövuotta vastaavan määräaikaisen henkilöstön palkkaamiseen paikallisten kuntakokeilujen ohjaus- ja hanketehtäviin.

Selvitysosa:Momentille ei edellä olevan johdosta ehdoteta lisämäärärahaa.


2016 III lisätalousarvio
2016 talousarvio 520 000
2015 tilinpäätös 520 000
2014 tilinpäätös 520 000