Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2016

88. Senaatti-kiinteistötPDF-versio

4. Valtuudet

Momentin perusteluja täydennetään siten, että Senaatti-kiinteistöt oikeutetaan luovuttamaan Lapis Rakennus Oy:lle perustettavan yhtiön tai perustettavien yhtiöiden lukuun Helsingissä sijaitsevan kiinteistön 91-4-61-4 sillä olevine rakennuksineen 26 500 000 euron kauppahinnalla sekä Senaatti-kiinteistöjen muutoin määräämin ehdoin.

Lisäksi momentin perusteluja täydennetään siten, että Senaatti-kiinteistöt oikeutetaan luovuttamaan Technopolis Oyj:lle perustettavan yhtiön tai perustettavien yhtiöiden lukuun Espoossa sijaitsevan rakentamattoman määräosan 35/57 osaa kiinteistöstä 49-10-19-2 14 385 000 euron kauppahinnalla sekä Senaatti-kiinteistöjen muutoin määräämin ehdoin.

Selvitysosa:Ensimmäisen valtuuden mukainen kiinteistövarallisuus sijaitsee Helsingissä osoitteessa Uudenmaankatu 1—5. Myytävän kiinteistön pinta-ala on noin 2 448 m2 ja kiinteistöllä sijaitsevan rakennuksen pinta-ala on yhteensä noin 11 800 brm2. Kiinteistö toimi aiemmin Tullihallituksen toimitalona. Avoimeen tarjousmenettelyyn perustuneessa myyntiprosessissa kiinteistövarallisuudesta saatu korkein tarjous on ollut 26 500 000 euroa, joka vastaa omaisuuden käypää arvoa.

Toisen valtuuden mukainen kiinteistövarallisuus sijaitsee Espoon Otaniemessä osoitteessa Tietotie 3. Myytävä määräosaosuus oikeuttaa erikseen tehtävän hallinnanjakosopimuksen nojalla hallinnoimaan pinta-alaltaan on noin 3,4 hehtaarin suuruista aluetta ja yhteensä 35 000 kem2 rakennusoikeusosuutta kiinteistöstä. Avoimeen tarjousmenettelyyn perustuneessa myyntiprosessissa kiinteistövarallisuudesta saatu korkein tarjous on ollut 14 385 000 euroa, joka vastaa omaisuuden käypää arvoa.

Momentille ei edellä olevan johdosta ehdoteta lisämäärärahaa.


2016 II lisätalousarvio
2016 talousarvio
2015 tilinpäätös
2014 tilinpäätös