Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2016

01. Osuus Suomen Pankin voitostaPDF-versio

Talousarvioesitys HE 30/2015 vp (28.9.2015)

Momentille arvioidaan kertyvän 130 000 000 euroa.

Selvitysosa:Suomen Pankista annetun lain (214/1998) mukaan osa pankin voitosta siirretään käytettäväksi valtion tarpeisiin. Lain mukaan voitosta käytetään puolet vararahaston kartuttamiseen ja muu osa siirretään käytettäväksi valtion tarpeisiin. Pankkivaltuusto voi kuitenkin lain mukaan päättää voiton käyttämisestä toisin, jos se on pankin taloudellisen aseman tai vararahaston suuruuden vuoksi perusteltua. Valtiolle tuloutettava osuus sisältää 21 milj. euroa Kreikan valtionvelkakirjoista saatavia tuottoja. Nämä sijoitukset on toteutettu Euroopan keskuspankkijärjestelmän arvopaperimarkkinaohjelman puitteissa.

  2012 2013 2014 2015
         
Suomen Pankin voiton tuloutus, milj. euroa 185 227 180 138
Osuus edellisen vuoden voitosta, % 73 67 75 92

2016 talousarvio 130 000 000
2015 II lisätalousarvio -12 500 000
2015 talousarvio 150 000 000
2014 tilinpäätös 180 000 000

 

Eduskunnan kirjelmä EK 28/2015 vp (18.12.2015)

Momentille arvioidaan kertyvän 130 000 000 euroa.

 

III lisätalousarvioesitys HE 221/2016 vp (27.10.2016)

Momentilta vähennetään 32 000 000 euroa.

Selvitysosa:Vähennys aiheutuu pankkivaltuuston 21.3.2016 vahvistamasta tuloutuspäätöksestä.


2016 III lisätalousarvio -32 000 000
2016 talousarvio 130 000 000
2015 tilinpäätös 137 500 000
2014 tilinpäätös 180 000 000

 

Eduskunnan kirjelmä EK 26/2016 vp (25.11.2016)

Momentilta vähennetään 32 000 000 euroa.