Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Tuloarviot
     21. Eduskunta
       30. Aikuiskoulutus
       70. Opintotuki
       80. Taide ja kulttuuri
       90. Liikuntatoimi
       91. Nuorisotyö

Talousarvioesitys 2015

32. Valtionosuus ja -avustus oppisopimuskoulutukseen (arviomääräraha)PDF-versio

Momentille myönnetään 102 578 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (1705/2009) mukaisten valtionosuuksien ja enintään 13 350 000 euroa valtionavustusten maksamiseen.

Oppisopimusopiskelijoiden enimmäismäärä ammatillisessa lisäkoulutuksessa on 19 650. Oppisopimuksena järjestettävän ammatti- ja erikoisammattitutkintoon valmistavan koulutuksen yksikköhinta on 3 268,70 euroa ja muun ammatillisen lisäkoulutuksen 2 360,73 euroa opiskelijaa kohden.

Selvitysosa:Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (1705/2009) 8 §:n mukaisen kunnan omarahoitusosuuden muuttamisesta.

Määrärahan arvioitu käyttö ja siihen vaikuttavat tekijät (euroa)

   
Peruskoulutuksen laskennalliset kustannukset (opiskelijat * yksikköhinta) 97 161 000
— kunnallinen ammatillinen koulutus (10 180 * 7 009 €) 71 352 000
— yksityinen ammatillinen koulutus (3 500 * 7 374 €, sis. alv) 25 809 000
Kuntien rahoitusosuus -67 604 000
Lisäkoulutus  
— ammattitutkintoon ja erikoisammattitutkintoon valmistava koulutus (14 738 * 3 268,70 €) 48 174 000
— muu lisäkoulutus (4 913 * 2 360,73 €) 11 598 000
Valtionavustus nuorten oppisopimuskoulutuksen edistämiseen, tuettuun oppisopimuskoulutukseen ja muuhun kehittämiseen (enintään) 5 850 000
Valtionavustus korotettuun koulutuskorvaukseen (enintään) 5 000 000
Valtionavustus työpaikkaohjaajien koulutukseen (enintään) 2 500 000
Yhteensä 102 578 000

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Aikuiskoulutuksen kehittäminen (siirto momentille 29.30.21) -4 000
Kertamenon poistuminen -7 500
Kuntien omarahoitusosuuden muutos ammattikorkeakoulujen rahoitusuudistuksen vuoksi (siirto momentille 29.40.55) -11 203
Kustannustason muutos (+1,2 %) 438
Yhteensä -22 265

2015 talousarvio 102 578 000
2014 I lisätalousarvio -1 000 000
2014 talousarvio 124 843 000
2013 tilinpäätös 117 855 890