Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Tuloarviot
     21. Eduskunta
       30. Aikuiskoulutus
       70. Opintotuki
       80. Taide ja kulttuuri
       90. Liikuntatoimi
       91. Nuorisotyö

Talousarvioesitys 2015

30. Valtionosuus ja -avustus yleissivistävän koulutuksen käyttökustannuksiin (arviomääräraha)PDF-versio

Momentille myönnetään 712 770 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (1705/2009) mukaisten valtionosuuksien ja -avustusten maksamiseen

2) enintään 3 800 000 euroa edellä mainitun lain 13 §:n 3 momentin mukaisille muille kuin oppivelvollisille järjestettävän perusopetuksen aineenopetuksen käyttökustannuksiin

3) enintään 2 400 000 euroa avustuksina yksityisten opetuksen järjestäjien käyttökustannuksiin

4) enintään 6 000 000 euroa joustavan perusopetuksen käyttökustannuksiin

5) enintään 1 300 000 euroa opetus- ja kulttuuriministeriön määräämin perustein edellä mainitun lain 44 §:n mukaisten avustusten maksamiseen opetustuntikohtaista taiteen perusopetuksen valtionosuutta saaville opetuksen järjestäjille

6) enintään 136 000 euroa muiden kuin opetustuntikohtaista valtionosuutta saavien taiteen perusopetuksen järjestäjien harkinnanvaraisiin valtionavustuksiin

7) enintään 8 296 000 euroa innovatiivisiin oppimisympäristöihin, digitaalisiin koulutuspilvipalveluihin, tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön edistämiseen sekä sen hyödyntämisen kehittämiseen ylioppilastutkinnon suorittamisessa ja ylioppilastutkintolautakunnan tieto- ja viestintäteknologiseen varustamiseen sekä koulujen ja oppilaitosten kansainväliseen toimintaan

8) enintään 12 000 000 euroa koulutuksellista tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin

9) enintään 30 000 000 euroa perusopetuksen opetusryhmäkoon pienentämiseen

10) enintään 3 745 000 euroa avustuksina koululaisten kerhotoiminnan tukemiseen

11) enintään 160 000 euroa Suomen ja Ruotsin välillä yhteistyöstä ulkomaanopetuksen alalla tehdyn sopimuksen mukaisten menojen maksamiseen

12) enintään 11 975 000 euroa opetus- ja kulttuuriministeriön määräämin perustein edellä mainitun lain 45 §:n mukaisten avustusten maksamiseen täydentävän vieraskielisten oppilaiden äidinkielen ja suomi/ruotsi toisena kielenä -opetuksen sekä heidän muun opetuksensa tukemiseen

13) enintään 75 000 euroa opetus- ja kulttuuriministeriön määräämin perustein edellä mainitun lain 45 §:n mukaisten avustusten maksamiseen saamenkielisten ja romanikielisten oppilaiden äidinkielen opetuksen järjestämiseen

14) enintään 120 000 euroa saamelaiskäräjien käytettäväksi valtionavustuksen maksamiseen saamelaiskäräjistä annetun lain (974/1995) 4 §:ssä tarkoitetuille saamelaisten kotiseutualueen kunnille saamenkielisten lasten päivähoitopalveluiden turvaamiseksi

15) rahoituslain 45 §:n 1 momentin ja saamenkieliseen ja saamen kielen opetukseen perusopetuksessa, lukiossa ja ammatillisessa koulutuksessa myönnettävän valtionavustuksen perusteista annetun valtioneuvoston päätöksen (191/1999) 4 ja 5 §:n mukaisten saamenkielisen ja saamen kielen opetuksen valtionavustuksen maksamiseen

16) EU:n kemikaaliviraston henkilöstön lasten päivähoidon järjestämiseen Suomessa samoin edellytyksin kuin henkilöiden omissa kotikunnissa.

Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain mukaisen aamu- ja iltapäivätoiminnan valtionosuuden laskennallisena perusteena käytettävä ohjaustuntien määrä on enintään 3 390 000 tuntia. Ohjaustunnin hinta on 26,00 euroa.

Valtionosuuden laskennallisena perusteena käytettävä tuntimäärä on musiikin perusopetuksessa enintään 1 653 000 ja muussa opetustuntiperusteisen valtionosuuden piiriin kuuluvassa taiteen perusopetuksessa enintään 140 800 tuntia.

Selvitysosa:Hallitus antaa eduskunnalle esityksen laiksi lukiolain (629/1998), opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (1705/2009) ja kunnan peruspalveluiden valtionosuudesta annetun lain (1704/2009) muuttamisesta sekä asetuksen perusopetusasetuksen (852/1998) muuttamisesta. Säädetään laki oppivelvollisuudesta. Muutetaan valtioneuvoston asetus perusopetuslaissa tarkoitetun opetuksen valtakunnallisista tavoitteista ja perusopetuksen tuntijaosta. Lisäksi eräitä kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain perusteella määräytyviä perusopetuksen rahoitusperusteita muutetaan.

Määrärahan arvioitu käyttö ja siihen vaikuttavat tekijät (euroa)

   
1) Laskennalliset kustannukset (opiskelijamäärä * yksikköhinta) 637 542 000
— kunnallinen lukiokoulutus (91 850 * 6 028,91 €) 553 755 000
— yksityinen lukiokoulutus (9 560 * 6 308,68 €, sis. alv.) 60 311 000
— kunnallinen yli 18-vuotiaana aloittaneiden  lukiokoulutus (5 660 * 3 291,02 €) 18 627 000
— yksityinen yli 18-vuotiaana aloittaneiden lukiokoulutus (1 400 * 3 463,29 €, sis. alv.) 4 849 000
Kuntien rahoitusosuus -456 241 000
Perusopetus, vaikeimmin kehitysvammaiset 43 675 000
Perusopetus, muut vammaisoppilaat 193 178 000
Maahanmuuttajien valmistava opetus 43 996 000
Lisäopetus 16 267 000
Muiden kuin oppivelvollisten esi- ja perusopetus 13 932 000
Sisäoppilaitoslisä 1 593 000
Koulukotikorotus 1 027 000
Aamu- ja iltapäivätoiminnan valtionosuus 50 240 000
Opetustuntikohtainen taiteen perusopetuksen valtionosuus 78 243 000
Ulkomailla toimivien koulujen valtionosuus 3 223 000
Yksityisen opetuksen järjestäjän alkavan ja laajenevan toiminnan rahoitus 3 588 000
   
2) Muiden kuin oppivelvollisten perusopetuksen aineenopetus (enintään) 3 800 000
3) Avustukset yksityisten opetuksen järjestäjien käyttökustannuksiin (enintään) 2 400 000
4) Joustavan perusopetuksen lisä (enintään) 6 000 000
5) Avustukset opetustuntikohtaista taiteen perusopetuksen valtionosuutta saaville opetuksen järjestäjille (enintään) 1 300 000
6) Avustukset muille kuin opetustuntikohtaista valtionosuutta saaville taiteen perusopetuksen järjestäjille (enintään) 136 000
7) Innovatiivisiin oppimisympäristöihin, digitaalisiin koulutuspilvipalveluihin, tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön edistämiseen sekä sen hyödyntämisen kehittämiseen ylioppilastutkintolautakunnan tieto- ja viestintäteknologiseen varustamiseen sekä koulujen ja oppilaitosten kansainväliseen toimintaan (enintään) 8 296 000
8) Koulutuksellista tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin (enintään) 12 000 000
9) Perusopetuksen opetusryhmäkoon pienentämiseen (enintään) 30 000 000
10) Kerhotoiminnan tukeminen (enintään) 3 745 000
11) Ulkomaanopetuksen menot 160 000
12) Vieraskielisten oppilaiden äidinkielen ja suomi/ruotsi toisena kielenä -opetuksen sekä heidän muun opetuksensa tukeminen (enintään) 11 975 000
13) Rahoituslain 45 §:n mukaiset avustukset saamenkielisten ja romanikielisten oppilaiden äidinkielen opetuksen järjestämiseen (enintään) 75 000
14) Saamenkielisten lasten päivähoitopalveluiden turvaamiseen saamelaisten kotiseutualueen kunnissa (enintään) 120 000
15) Rahoituslain 45 §:n 1 momentin ja saamenkieliseen ja saamen kielen opetukseen perusopetuksessa, lukiossa ja ammatillisessa koulutuksessa myönnettävän valtionavustuksen perusteista annetun valtioneuvoston päätöksen (191/1999) 4 ja 5 §:n mukaisten saamenkielisen ja saamen kielen opetuksen valtionavustuksen maksamiseen 2 000 000
16) Euroopan kemikaaliviraston henkilöstön lasten päivähoidon tuki 500 000
Yhteensä 712 770 000

Päivähoitopalvelun EU:n kemikaaliviraston henkilöstön lapselle tuottavalla kunnalla on oikeus periä palvelun tuottamisesta aiheutuneiden kokonaiskustannusten ja perheen maksuosuuden välinen erotus Suomen valtiolta.

Määrärahan mitoituksessa käytetyt arviot (ei sis. alv)

   
Kotikuntakorvauksen perusosa 6 232,40 euroa/asukas
Lukiokoulutus 6 004,52 euroa/opisk.
Taiteen perusopetus  
— opetustuntikohtainen yksikköhinta 75,56 euroa/opetustunti
Aamu- ja iltapäivätoiminta 26,00 euroa/ohjaustunti

Valtionosuuden mitoituksessa huomioon otettu kuntien rahoitusosuus sisältää 10 945 000 euroa kuntien osuutena lukiokoulutuksesta harjoittelukouluissa ja valtion yleissivistävissä oppilaitoksissa.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Kertaluontoisen vähennyksen poistuminen 2 680
Kuntien omarahoitusosuuden muutos ammattikorkeakoulujen rahoitusuudistuksen vuoksi (siirto momentille 29.40.55) -80 773
Kustannustason muutos, lukio ja taiteen perusopetus (1,2 %) 4 368
Kustannustason muutos, perusopetuksen kotikuntakorvaus (+0,7 %) 2 205
Laskennallisten tekijöiden vaikutus lukiokoulutuksen rahoitukseen (HO) -15 000
Lukiokoulutuksen menosäästön uudelleenkohdennus (siirto momentilta 29.10.01) 127
Lukiokoulutuksen yksikköhinnan leikkaus (säästöpäätös) -7 000
Maahanmuutto ja kotiuttaminen; lukiokoulutukseen valmistava koulutus 1 100
Muiden kuin evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen uskonnon sekä elämänkatsomustiedon opetuksen minimiryhmäkoon nostaminen 10 henkeen, lukiokoulutus -70
Oppivelvollisuusiän nosto 17 vuoteen 3 410
Perusopetuksen opetusryhmäkoon pienentäminen (HO) 17 300
Toisen asteen koulutuksen järjestäminen ja rahoitus (rakennepoliittinen ohjelma) -1 500
Yksityisten perusopetuksen järjestäjien valtionavustusten leikkaus (säästöpäätös) -1 100
Säästöpäätös -57 000
Yhteensä -131 253

2015 talousarvio 712 770 000
2014 talousarvio 844 023 000
2013 tilinpäätös 817 307 162