Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Tuloarviot
     21. Eduskunta
       01. Hallinto
       02. Valvonta
       20. Työttömyysturva
       30. Sairausvakuutus
       40. Eläkkeet
            50. Rintamalisät

Talousarvioesitys 2015

54. Rintama-avustus eräille ulkomaalaisille vapaaehtoisille rintamasotilaille (siirtomääräraha 2 v)PDF-versio

Momentille myönnetään 55 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) valtioneuvoston vahvistamien perusteiden mukaan rintama-avustuksen maksamiseen eräille vaikeissa olosuhteissa Virossa ja muualla entisen Neuvostoliiton alueella eläville, Suomen puolustusvoimissa vuosien 1939—1945 sotiin osallistuneille ulkomaalaisille vapaaehtoisille rintamasotilaille

2) rintama-avustuksen myöntämiseen myös Suomessa pysyvästi asuville vapaaehtoisille rintamasotilaille.

Selvitysosa:Tavoitteena on tukea vaatimattomissa taloudellisissa oloissa elävien veteraanien toimeentuloa.

Toiminnan laajuus 2012—2015

  2012
toteutunut
2013
toteutunut
2014
arvio
2015
arvio
         
Avustusta saavien lukumäärä 167 128 105 80
Avustus euroa/henkilö 540 540 540 540

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Tasomuutos ulkomaalaisten vapaaehtoisten rintamasotilaiden vähenemisestä johtuen -5
Yhteensä -5

2015 talousarvio 55 000
2014 talousarvio 60 000
2013 tilinpäätös 70 000