Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2015

Valtion eläkerahasto (VER)PDF-versio

Valtion eläkerahaston avulla varaudutaan valtion eläkejärjestelmän piiriin kuuluvien tulevien eläkkeiden maksamiseen ja pyritään tasaamaan tulevien vuosien eläkemenoja. Rahastoon kerätään työnantajan eläkemaksuina 1 312 milj. euroa v. 2015, mikä vastaa kuluvan vuoden kertymää. Työntekijän eläkemaksuja ja työttömyysvakuutusmaksuja kerätään rahastoon yhteensä 415 milj. euroa.

Valtion eläkerahaston sijoitussalkku oli maaliskuun 2014 lopussa markkina-arvoltaan 0,7 mrd. euroa viime vuoden vastaavaa ajankohtaa suurempi eli 16,5 mrd. euroa, mikä on n. 18 % suhteessa valtion eläkevastuuseen. Rahastolla on valtion eläkelaissa säädetty rahastointitavoite. Sen mukaan rahastoa kartutetaan, kunnes rahaston arvo vastaa 25 % valtion eläkevastuusta. Rahaston tuloista siirretään valtion talousarvioon vuosittain enintään 40 % valtion vuotuisesta eläkemenosta. Siirto talousarvioon on 2 275 milj. euroa v. 2015, ml. ylimääräinen 500 milj. euron tuloutus.

Valtiovarainministeriön asettama strateginen tulostavoite on, että Valtion eläkerahaston sijoitustoiminta tuottaa pitkällä aikavälillä enemmän kuin valtion näkökulmasta riskitön sijoitusvaihtoehto, jolla tarkoitetaan valtion nettovelan kustannusta. Toiminnallisena tulostavoitteena on saavuttaa riskikorjattu sijoitustuotto, joka ylittää rahaston sijoitussuunnitelmassa määritellyn vertailuindeksin tuoton.