Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
              44. Luonnonhaittakorvaukset
            (50.) Vesitalous
         (60.) Metsätalous
         63. Metsähallitus
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2015

40. Maa- ja puutarhatalouden kansallinen tuki (siirtomääräraha 2 v)PDF-versio

Momentille myönnetään 322 900 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista annetun lain (1559/2001) ja Euroopan unionin suorista tuista maataloudelle annetun lain (193/2013) mukaiseen kansalliseen tukeen

2) vuonna 2014 ja sitä aikaisempina vuosina myönnettyjen tukien maksamiseen.

Määräraha budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena.

Valtuus

Vuonna 2015 tehdyistä tukipäätöksistä saa aiheutua vuoden 2016 ja sitä seuraavien vuosien määrärahasta maksettavia menoja enintään 30 000 000 euroa.

Selvitysosa:Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen laeiksi Euroopan unionin suorista tuista annetun lain, maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista annetun lain ja maatalouden tukien toimeenpanosta annetun lain muuttamisesta. Maa- ja puutarhatalouden kansallisen tuen tavoitteena on täydentää EU:n tukijärjestelmiä (EU-tulotuet, luonnonhaittakorvaukset, ympäristökorvaus ja eläinten hyvinvointikorvaukset) sekä osaltaan turvata maa- ja puutarhatalouden toimintaedellytyksiä ja tuotannon kannattavuutta sekä maaseudun elinvoimaisuuden säilymistä.

Etelä-Suomen kansallista tukea maksetaan tukialueiden A ja B sika- ja siipikarjataloudelle sekä puutarhataloudelle komission vuonna 2013 hyväksymän tukiohjelman perusteella. Vuoteen 2014 asti Etelä-Suomen kansallista tukea maksettiin myös märehtijät-sektorille, mutta vuodesta 2015 alkaen märehtijät-ryhmän tuotantoon sidotut tuet tukialueella A ja B rahoitetaan kokonaan EU:n varoista ja budjetoidaan momentille 30.20.41.

Pohjoista tukea maksetaan Keski- ja Pohjois-Suomessa (C-tukialueella) kotieläintaloudelle, puutarhataloudelle, kasvinviljelylle ja eräille muille kohteille komission vuonna 2009 hyväksymän pitkäaikaisen pohjoisen tuen tukijärjestelmän perusteella. Vuoteen 2014 asti momentilta maksettiin luonnonhaittakorvauksen kansallista lisäosaa, mutta vuodesta 2015 alkaen vastaavanlainen tuki maksetaan momentilta 30.20.44.

Lisäksi määrärahasta maksetaan eräitä muita kansallisia tukia.

Maa- ja puutarhatalouden kansallisen tuen arvioitu jakautuminen eri kohteisiin vuosina 2013—2015 sekä arvio menojen siirtymisestä seuraavien vuosien määrärahasta maksettavaksi (milj. euroa)

  2013
toteutuma
2014
arvio
2015
arvio
       
Tuki yhteensä ao. vuoden tuotannolle 504,9 499,4 322,9
   Etelä-Suomen kansallinen tuki 62,5 62,9 28,9
   Pohjoinen tuki 317,4 310,9 288,5
   Luonnonhaittakorvauksen kansallinen lisäosa 119,3 119,7 -
   Muu kansallinen tuki 5,7 5,9 5,5
Edellisiin vuosiin kohdistuvia tukimenoja maksetaan ao. vuoden määrärahasta 6,1 - -
Valtuus budjetissa 30,0 30,0 30,0

Valtuuksien käyttöön liittyvistä sitoumuksista ja sopimuksista aiheutuvat valtion menot (milj. euroa)

  2015 2016 2017 2018 2019 Yhteensä vuodesta 2015 lähtien
             
Vuoden 2015 sitoumukset - 30,0 - - - 30,0
Menot yhteensä - 30,0 - - - 30,0

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Hallituksen menosäästöpäätös -31 000
HO-säästön vähennys 1 200
Kertaluonteisen lisäyksen poisto -15 000
Siirto momentille 30.20.44 -120 000
Tasomuutos (vastaava lisäys momentilla 30.20.20) -750
Tasomuutos (vastaava lisäys momentilla 30.20.62) -50
Säästöpäätös -10 300
Yhteensä -175 900

2015 talousarvio 322 900 000
2014 talousarvio 498 800 000
2013 tilinpäätös 511 000 000