Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2015

10. Verotus ja tulliPDF-versio

01. Verohallinnon toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Valtuus

Momentin perusteluja muutetaan siten, että verotusjärjestelmien kokonaisuudistukseen liittyvään valmisohjelmistohankintaan myönnetyn valtuuden vuodelle 2014 käyttämättä jääneestä osasta saa tehdä sopimuksia vuonna 2015 enintään 32 370 000 eurolla.

Selvitysosa:Verohallinto on valmistellut kokonaisarkkitehtuurinsa uudistusta, joka kattaisi kaikki nykyiset verolait ja niiden käsittelyä hoitavat verotusohjelmistot. Uudistus perustuu tuotepohjaiseen toiminnanohjausjärjestelmään. Tämän ns. valmisohjelmistouudistuksen arvioidaan turvaavan parhaiten verotuksen pidemmän aikavälin häiriöttömän toiminnan.

Valtuuden käyttöön liittyvistä sitoumuksista ja sopimuksista aiheutuvat valtion menot (1 000 euroa)

  2013—2014 2015 2016— Yhteensä
vuodesta 2013
lähtien
         
Ennen vuotta 2015 tehdyt sitoumukset 11 960 14 907 49 755 76 622
Vuoden 2015 sitoumukset - 2 275 30 095 32 370
Menot yhteensä 11 960 17 182 79 850 108 992

Momentille ei edellä olevan johdosta ehdoteta lisämäärärahaa.


2015 IV lisätalousarvio
2015 I lisätalousarvio 2 500 000
2015 talousarvio 410 566 000
2014 tilinpäätös 463 123 000
2013 tilinpäätös 431 378 000

02. Tullin toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään lisäystä 5 880 000 euroa.

Lisäksi momentin perusteluja täydennetään siten, että määrärahaa saa käyttää myös korkeimman hallinto-oikeuden päätöksestä KHO:2015:20, joka koski tullilain 20 §:n mukaan Tullille korvauksetta luovutettavien valvontatilojen kattavuutta, aiheutuviin toimitila- ja korkomenoihin sekä Unionin tullikoodeksin ja sen toimeenpanoasetuksen vaatiman tulliselvityksen tietojärjestelmäuudistuksen rahoittamiseen.

Selvitysosa:Lisäyksestä 3 280 000 euroa aiheutuu Helsingin Satamalle maksettavista takautuvista vuokrista viivästyskorkoineen. Korkein hallinto-oikeus on päätöksessään KHO:2015:20 antanut ratkaisunsa Tullin ja Helsingin Sataman väliseen erimielisyyteen tullilain 20 §:n mukaisista Vuosaaren satamassa olevista ilmaistiloista, jotka Tullilla on ollut korvauksetta käyttössä liikennepaikan haltijalta. KHO:n ratkaisun mukaan osa Tullin käytössä olleista ilmaistiloista on ollut muita kuin tullilain 20 §:ssa tarkoitettuja valvontatiloja ja siten Helsingin Satama on oikeutettu perimään niistä käyvän vuokran viivästyskorkoineen siitä lähtien, kun asia on riitautettu Vuosaaren sataman käyttöönoton jälkeen (joulukuusta 2008).

Lisäyksestä 2 600 000 euroa aiheutuu tulliselvityksen tietojärjestelmäuudistuksen toteutuksen aikaistumisesta.


2015 IV lisätalousarvio 5 880 000
2015 I lisätalousarvio 310 000
2015 talousarvio 164 003 000
2014 tilinpäätös 166 359 000
2013 tilinpäätös 167 475 000

63. Takaisin maksetut verot (arviomääräraha)

Momentille myönnetään lisäystä 1 200 000 euroa.

Selvitysosa:Lisäys aiheutuu valtiovarainministeriön vuonna 2012 tekemästä arvonlisäveroa koskevasta huojennuspäätöksestä.


2015 IV lisätalousarvio 1 200 000
2015 talousarvio 3 200 000
2014 tilinpäätös 4 603 049
2013 tilinpäätös 4 169 592