Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2015

02. Tullin toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)PDF-versio

Momentille myönnetään lisäystä 6 463 000 euroa.

Lisäksi momentin perusteluja täydennetään siten, että määrärahaa saa käyttää myös korkeimman hallinto-oikeuden päätöksestä KHO:2015:20, joka koski tullilain 20 §:n mukaan Tullille korvauksetta luovutettavien valvontatilojen kattavuutta, aiheutuviin toimitila- ja korkomenoihin sekä Unionin tullikoodeksin ja sen toimeenpanoasetuksen vaatiman tulliselvityksen tietojärjestelmäuudistuksen rahoittamiseen.

Selvitysosa:Lisäyksestä 3 280 000 euroa aiheutuu Helsingin Satamalle maksettavista takautuvista vuokrista viivästyskorkoineen. Korkein hallinto-oikeus on päätöksessään KHO:2015:20 antanut ratkaisunsa Tullin ja Helsingin Sataman väliseen erimielisyyteen tullilain 20 §:n mukaisista Vuosaaren satamassa olevista ilmaistiloista, jotka Tullilla on ollut korvauksetta käyttössä liikennepaikan haltijalta. KHO:n ratkaisun mukaan osa Tullin käytössä olleista ilmaistiloista on ollut muita kuin tullilain 20 §:ssa tarkoitettuja valvontatiloja ja siten Helsingin Satama on oikeutettu perimään niistä käyvän vuokran viivästyskorkoineen siitä lähtien, kun asia on riitautettu Vuosaaren sataman käyttöönoton jälkeen (joulukuusta 2008).

Lisäyksestä 2 600 000 euroa aiheutuu tulliselvityksen tietojärjestelmäuudistuksen toteutuksen aikaistumisesta.

Lisäyksestä 583 000 euroa aiheutuu tullivalvonnan tehostamisesta Tornion tullin alueella.


2015 IV lisätalousarvio 6 463 000
2015 I lisätalousarvio 310 000
2015 talousarvio 164 003 000
2014 tilinpäätös 166 359 000
2013 tilinpäätös 167 475 000