Siirry sisältöön
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
   Tuloarviot
       01. Hallinto ja tutkimus
            42. Eräät korvaukset
            62. Eräät valtionavut
       40. Luonnonvaratalous

Talousarvioesitys 2015

20. Maa- ja elintarviketalousPDF-versio

42. Eräät korvaukset (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään lisäystä 3 400 000 euroa.

Vuoden 2013 talousarviossa myönnetystä kolmevuotisesta siirtomäärärahasta peruutetaan 3 400 000 euroa.

Selvitysosa:Lisämääräraha on peruutetun määrärahan uudelleenbudjetointia ja tarkoitus käyttää vuoden 2015 satovahinkojen korvaamiseen.

Sääolosuhteiden vuoksi kylvöt myöhästyivät koko maassa eikä osalle alasta saatu perustettua viljelykasvustoa. Liiallinen märkyys tuhosi kasvustoja. Kasvustojen kehitys viivästyi myös alhaisen keskilämpötilan vuoksi. Korjuu siirtyy tavanomaisesta korjuun kannalta epäedullisen myöhäiseen, sääolosuhteiden kannalta riskialttiiseen ajankohtaan. Satovahinkojen korvausjärjestelmä päättyy vuoden 2015 lopussa. Kun vuoden 2015 satovahinkojen korvaamiseen on käytettävissä vuodelta 2014 siirtynyttä määrärahaa 3 400 000 euroa, lisäyksen jälkeen käytettävissä olevien varojen määrä on 6 800 000 euroa. Lisämäärärahalla varmistetaan, että kaikkiin korvausjärjestelmän aikana aiheutuneiden vahinkojen korvauksiin olisi käytettävissä riittävä määräraha. Lopulliset tiedot vuoden 2015 satovahinkojen määristä on käytettävissä helmi—maaliskuussa 2016.

Määrärahan peruuttaminen on otettu huomioon momentin 12.39.04 tuloarviossa.


2015 IV lisätalousarvio 3 400 000
2015 talousarvio 230 000
2014 tilinpäätös 3 722 400
2013 tilinpäätös 6 890 000

62. Eräät valtionavut (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään lisäystä 320 000 euroa.

Momentin perusteluja muutetaan siten, että määrärahaa saa käyttää enintään 5 200 000 euroa tiloilla kuolleiden tuotantoeläinten keräilystä ja hävittämisestä aiheutuneiden valtionapujen maksamiseen (VNA 96/2010).

Selvitysosa:Tiloilla kuolleiden tuotantoeläinten keräilystä ja hävittämisestä aiheutuviin välttämättömiin menoihin arvioidaan tarvittavan 320 000 euroa enemmän kuin talousarviossa on osoitettu. Kuolleista tuotantoeläimistä saadaan mm. tilakoon kasvusta johtuen aikaisempaa suurempi osa lainsäädännön vaatimusten mukaisesti keräilyn piirin, jonka johdosta valtionavun tarve on kasvanut.


2015 IV lisätalousarvio 320 000
2015 talousarvio 5 580 000
2014 tilinpäätös 5 523 703
2013 tilinpäätös 5 424 217