Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2015

01. Hallinto ja tutkimusPDF-versio

21. Kansainvälinen yhteistyö (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään lisäystä 800 000 euroa.

Momentin perusteluja täydennetään siten, että määrärahaa saa käyttää myös Suomen ja Kiinan välillä vientitodistuksia välittävän sähköisen järjestelmän kehittämiseen enintään 800 000 euroa.

Lisäksi momentin perusteluja muutetaan siten, että määrärahaa saa käyttää enintään kolmea henkilötyövuotta vastaavan määräaikaisen henkilöstön palkkausmenojen maksamiseen.

Momentin määräraha muutetaan kolmevuotiseksi siirtomäärärahaksi.

Selvitysosa:Lisämääräraha on tarkoitus käyttää Suomen ja Kiinan välillä vientitodistuksia välittävän sähköisen järjestelmän kehittämiseen. Järjestelmän suunnitteluun ja toteutukseen arvioidaan tarvittavan 800 000 euroa ja yksi henkilötyövuosi. Vientiasiakirjojen sähköisellä käsittelyllä helpotetaan ja nopeutetaan vientitapahtumaa. Lisäksi sähköinen järjestelmä parantaa dokumenttien aitouden selvittämistä sekä mahdollistaa tietojen tallentamisen keskitetysti ja yhdenmukaisesti.


2015 I lisätalousarvio 800 000
2015 talousarvio 669 000
2014 talousarvio 669 000
2013 tilinpäätös 669 000