Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
   Tuloarviot
       01. Hallinto
       60. Energiapolitiikka
       70. Kotouttaminen

Talousarvioesitys 2015

46. Laivanrakennuksen innovaatiotuki (siirtomääräraha 3 v)PDF-versio

Momentille myönnetään 20 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää laivanrakennuksen innovaatioihin myönnettävien valtionavustusten myöntämiseen ja maksamiseen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotukea koskevan Euroopan unionin ja Suomen lainsäännön mukaisesti.

Määräraha budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena.

Selvitysosa:Määrärahaa on tarkoitus käyttää avustuksia koskevien sitoumusten myöntämiseen Suomessa rekisteröidylle laivanrakennusyritykselle, laivankorjausyritykselle tai laivakonversioyritykselle uuden alustyypin kehittämiseen ja suunnitteluun, aluksen innovatiivisiin osiin, jotka voidaan erottaa aluksesta erillisinä osina sekä innovatiivisten tuotanto-, suunnittelu- ja logistiikkamenetelmien kehittämiseen ja toteuttamiseen. Avustuksen myöntämisestä on tarkoitus säätää valtioneuvoston asetuksella.


2015 I lisätalousarvio 20 000 000
2014 III lisätalousarvio 10 000 000
2014 talousarvio 3 200 000
2013 tilinpäätös 26 100 000