Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Tuloarviot
       30. Aikuiskoulutus
       70. Opintotuki
       80. Taide ja kulttuuri

Talousarvioesitys 2014

40. Korkeakouluopetus ja tutkimusPDF-versio

Valtuus

Suomen Akatemian momenteilta 29.40.51 ja 29.40.53 rahoitettaviin tutkimushankkeisiin ja Akatemian rahoittamaan tutkimuksen edistämiseen saa vuonna 2014 hyväksyä sitoumuksia 280 016 000 euron arvosta. Valtuudesta vähintään 10 000 000 euroa on tarkoitettu kansallisen ja kansainvälisen tason tutkimusinfrastruktuurien vahvistamiseen ja vähintään 10 000 000 euroa on tarkoitettu tutkimus-, kehittämis- ja innovaatio-ohjelman (ICT) toteuttamiseen. Lisäksi mikäli vuoden 2013 myöntämisvaltuutta on jäänyt käyttämättä, saa käyttämättä jääneestä osasta hyväksyä sitoumuksia vuonna 2014.

Selvitysosa:Päätösosa korvaa talousarvioesityksen luvun päätösosan valtuuskohdan ensimmäisen kappaleen.

Valtuuden lisäys 2 000 euroa talousarvioesityksen 280 014 000 euroon nähden aiheutuu momentille 29.40.51 tehdystä lisäyksestä.

01. Suomen Akatemian toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 12 332 000 euroa.

Selvitysosa:Päätösosa korvaa talousarvioesityksen momentin päätösosan.

Lisäys 27 000 euroa talousarvioesityksen 12 305 000 euroon nähden aiheutuu palkkausten tarkistuksista.


2014 talousarvio 12 332 000
2013 IV lisätalousarvio -26 000
2013 talousarvio 12 455 000
2012 tilinpäätös 12 958 000

02. Arkistolaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 19 102 000 euroa.

Selvitysosa:Päätösosa korvaa talousarvioesityksen momentin päätösosan ensimmäisen kappaleen.

Lisäys 43 000 euroa talousarvioesityksen 19 059 000 euroon nähden aiheutuu palkkausten tarkistuksista.


2014 talousarvio 19 102 000
2013 IV lisätalousarvio -34 000
2013 talousarvio 19 588 000
2012 tilinpäätös 19 406 000

03. Kotimaisten kielten keskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 1 999 000 euroa.

Selvitysosa:Päätösosa korvaa talousarvioesityksen momentin päätösosan.

Muutos talousarvioesityksen 2 013 000 euroon nähden on 14 000 euroa, missä on otettu huomioon vähennyksenä 17 000 euroa siirtona momentille 23.01.22 valtioneuvoston tutkimus- ja selvitystoimintaan ja lisäyksenä 3 000 euroa palkkausten tarkistuksista johtuen.


2014 talousarvio 1 999 000
2013 IV lisätalousarvio -13 000
2013 talousarvio 2 055 000
2012 tilinpäätös 2 049 000

04. Varastokirjaston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 1 869 000 euroa.

Selvitysosa:Päätösosa korvaa talousarvioesityksen momentin päätösosan.

Lisäys 3 000 euroa talousarvioesityksen 1 866 000 euroon nähden aiheutuu palkkausten tarkistuksista.


2014 talousarvio 1 869 000
2013 IV lisätalousarvio -3 000
2013 talousarvio 1 621 000
2012 tilinpäätös 1 609 000

20. Korkeakoululaitoksen ja tieteen yhteiset menot (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 31 964 000 euroa.

Selvitysosa:Päätösosa korvaa talousarvioesityksen momentin päätösosan ensimmäisen kappaleen.

Lisäys 600 000 euroa talousarvioesityksen 31 364 000 euroon nähden aiheutuu momentille 29.40.66 ehdotetun siirron poistamisesta.


2014 talousarvio 31 964 000
2013 III lisätalousarvio 200 000
2013 talousarvio 35 431 000
2012 tilinpäätös 30 526 000

50. Valtionrahoitus yliopistojen toimintaan (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 1 884 643 000 euroa.

Selvitysosa:Päätösosa korvaa talousarvioesityksen momentin päätösosan ensimmäisen kappaleen.

Vähennys 8 615 000 euroa talousarvioesityksen 1 893 258 000 euroon nähden aiheutuu yliopistoindeksin muutosennusteen alenemisesta 1,4 prosenttiin saavutetun työmarkkinaratkaisun johdosta. Talousarvioesityksen määräraha perustui yliopistoindeksin ennustettuun 1,9 prosentin nousuun.


2014 talousarvio 1 884 643 000
2013 talousarvio 1 862 922 000
2012 tilinpäätös 1 832 287 000

51. Suomen Akatemian tutkimusmäärärahat (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 143 809 000 euroa.

Selvitysosa:Päätösosa korvaa talousarvioesityksen momentin päätösosan ensimmäisen kappaleen.

Lisäys 2 000 euroa talousarvioesityksen 143 807 000 euroon nähden aiheutuu palkkausten tarkistuksista.


2014 talousarvio 143 809 000
2013 IV lisätalousarvio -27 000
2013 talousarvio 238 592 000
2012 tilinpäätös 251 695 000

53. Veikkauksen ja raha-arpajaisten voittovarat tieteen edistämiseen (arviomääräraha)

Määrärahaa saa käyttää:

3) Suomen Akatemian käytettäväksi myöntämisvaltuuteen sisältymättömänä enintään 4 066 000 euroa 1-vuotisiin hankkeisiin: kansainvälisten järjestöjen rahoitusosuuksista aiheutuvien menojen maksamiseen, tutkimusrahoituksen tietojärjestelmien kehittämis- ja ylläpitomaksuihin sekä muihin 1-vuotisiin hankkeisiin.

Selvitysosa:Päätösosan kohta 3) korvaa talousarvioesityksen momentin päätösosan toisen kappaleen kohdan 3).


2014 talousarvio 103 213 000
2013 talousarvio 102 191 000
2012 tilinpäätös 101 155 735

66. Rahoitusosuudet kansainvälisille järjestöille (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 17 788 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää Suomen maksuosuuksien maksamiseen Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskukselle (CERN), Euroopan eteläiselle observatoriolle (ESO), Euroopan molekyylibiologian laboratoriolle (EMBL), Euroopan molekyylibiologian konferenssille (EMBC), Euroopan Yliopistoinstituutille (EUI) ja eurooppalaiselle synkrotonisäteilykeskukselle (ESRF) sekä vastaaville kansainvälisille tieteellisille järjestöille.

Selvitysosa:Päätösosa korvaa talousarvioesityksen momentin päätösosan.

Vähennys 600 000 euroa talousarvioesityksen 18 388 000 euroon nähden aiheutuu momentilta 29.40.20 ehdotetun siirron poistamisesta. Euroopan antiprotoni- ja ionitutkimuslaitoksen (FAIR) jäsenmaksu ei tule maksettavaksi vielä vuonna 2014.


2014 talousarvio 17 788 000
2013 IV lisätalousarvio 101 000
2013 talousarvio 17 334 000
2012 tilinpäätös 16 987 916