Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2014

20. RajavartiolaitosPDF-versio

01. Rajavartiolaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 229 539 000 euroa.

Selvitysosa:Päätösosa korvaa talousarvioesityksen momentin päätösosan ensimmäisen kappaleen.

Lisäys 718 000 euroa talousarvioesityksen 228 821 000 euroon nähden aiheutuu palkkausten tarkistuksista.


2014 talousarvio 229 539 000
2013 IV lisätalousarvio -516 000
2013 III lisätalousarvio 2 000 000
2013 talousarvio 227 386 000
2012 tilinpäätös 225 594 000

70. Ilma- ja vartioalusten hankinta (siirtomääräraha 3 v)

Valtuus

Mikäli vuoden 2013 talousarviossa uusittua ulkovartiolaivan hankintaan tarkoitettua valtuutta on jäänyt käyttämättä, saa käyttämättä jääneestä osasta tehdä sitoumuksia vuonna 2014.

Selvitysosa:Momentti palautetaan talousarvioesitykseen.

Rajavartiolaitoksen tilaaman ulkovartiolaivan luovutuksen telakalta Rajavartiolaitokselle piti tapahtua marraskuussa 2013. Luovutus tulee kuitenkin myöhästymään Rajavartiolaitoksesta riippumattomista syistä tämän hetken tiedon mukaan helmikuulle 2014. Ulkovartiolaivan tilausvaltuus uusitaan vuodelle 2014, jotta valtuuden sopimusmuutoksiin varattu sitomaton osuus, noin 150 000 euroa, voidaan tarvittaessa käyttää.


2014 talousarvio
2013 IV lisätalousarvio
2013 III lisätalousarvio 20 500 000
2013 talousarvio 76 000 000
2012 tilinpäätös 44 421 000