Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Tuloarviot
     21. Eduskunta
       01. Hallinto
       02. Valvonta
       20. Työttömyysturva
       30. Sairausvakuutus
       40. Eläkkeet

Talousarvioesitys 2014

50. Avustukset yhteisöille ja säätiöille terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseen (arviomääräraha)PDF-versio

Momentille myönnetään 308 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää arpajaislain (1047/2001) 17 §:n 2 momentissa ja 22 §:n 1 ja 3 momentissa mainittuihin tarkoituksiin.

Selvitysosa:Sosiaali- ja terveysministeriö on alustavasti sopinut Raha-automaattiyhdistyksen kanssa seuraavista tulostavoitteista avustustoiminnalle vuodelle 2014:

Avustustoiminnan lähtökohtana on avustusstrategian (2012—2015) kolme päälinjaa: avustuksia suunnataan 1) terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin vahvistamiseen, 2) terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia uhkaavien ongelmien ehkäisemiseen ja 3) ongelmia kohdanneiden auttamiseen.

Järjestöt tarjoavat ihmisille mahdollisuuden osallistua, toimia ja vaikuttaa sekä saada mm. vertaistukea. Ne edistävät jäsenistönsä, jonkin erityisryhmän, väestönosan tai koko väestön terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia. Järjestöt ovat tärkeitä toimijoita terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämisessä ja ko. toimintaan liittyvien uusien toimintatapojen kehittämisessä.

Terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistäminen on jäsennetty Raha-automaattiyhdistyksen avustusstrategiassa kolmen päälinjan muodostamaksi kokonaisuudeksi. Ensimmäiseen päälinjaan sisältyvät toiminnot, joilla vahvistetaan hyvinvoinnin, normaalin arkielämän, yhteisöllisyyden ja osallisuuden toteutumista. Teema-alueita ovat muun muassa ihmisten osallistumisen ja mukanaolon edistäminen, hyvinvoinnille suotuisten elämäntapojen ja valintojen mahdollistaminen sekä ihmisten vaikuttamismahdollisuuksien edistäminen.

Toiseen päälinjaan kuuluvat toiminnot, joilla ehkäistään erilaisia terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia uhkaavia ongelmia tai riskejä. Teema-alueita ovat mm. terveyttä uhkaavien ongelmien havaitseminen ja varhainen puuttuminen niihin, sosiaalista hyvinvointia ja turvallisuutta uhkaavien ongelmien ehkäiseminen sekä omaehtoisen suoriutumisen edistäminen myös elämän riskitilanteissa sekä ongelmien ja riskien vähentäminen vaikuttamalla niiden kehitykseen.

Kolmannessa päälinjassa on kyse ihmisten auttamisesta ja tukemisesta tilanteissa, joista selviämisessä tarvitaan erityisesti myös kanssaihmisten apua ja tukea. Teema-alueita ovat järjestölähtöisen avun ja tuen tarjoaminen kanssaihmisille, käyttäjä- ja asiakasnäkökulman ja -kokemuksen varmistaminen palveluiden kehittämisessä sekä syrjäytyneiden auttaminen ja tukeminen heidän saamisekseen yhteiskunnan mahdollisuuksien ja palveluiden piiriin.

Elinkeinotoimintaan verrattavaan, korvausta vastaan tapahtuvaan, palvelutoimintaan ei avustuksia myönnetä kilpailun vääristymisen ehkäisemiseksi. Avustukset kohdennetaan raha-automaattiavustuksista annetun lain mukaisesti järjestötoimintaan, joka toteutetaan ostopalvelu- ja kilpailuttamisjärjestelmien ulkopuolella.

Palveluihin liittyvässä kehittämistoiminnassa edistetään soveltuvilta osin järjestöjen ja kuntien välistä yhteistoimintaa. Avustusten suuntaamisessa huomioidaan myös hallitusohjelman toteuttamiseen mahdollisesti sisältyvät kehittämis- tms. ohjelmat siltä osin kuin ne soveltuvat Raha-automaattiyhdistyksen avustusstrategian raamittamaan avustusjärjestelmään ja kansalaisjärjestöjen toimintaan sekä ovat sosiaali- ja terveysministeriön ja Raha-automaattiyhdistyksen välisen tulossopimuksen linjausten mukaisia.

Avustusmäärärahan käyttö vuosina 2012—2014

Vuodesta 2012 lähtien avustusmäärärahan käyttösuunnitelma tehdään avustusstrategian kolmen päälinjan mukaisella jaottelulla.

Avustusstrategian 2012—2015 päälinjojen mukainen esitys (milj. euroa)

  2013 2014
     
Terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin vahvistaminen 88 90
Terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia uhkaavien ongelmien ehkäiseminen 93 95
Ongelmia kohdanneiden auttaminen ja tukeminen 120 123
Yhteensä 301 308

Avustusmäärärahan käyttö vuosina 2012—2014 (milj. euroa)

  2012 2013 2014
       
Järjestötoiminnan rakenteiden tukeminen 69 90 92
Matalan kynnyksen osallistumis- ja toimintapaikat 20 26 27
Loma- ja leiritoiminta 15 18 18
Viestinnällinen vaikuttaminen ja koulutus 24 23 24
Ryhmämuotoinen tuki ja toimintakyvyn edistäminen 42 41 42
Yksilöllinen tuki ja toimintakyvyn edistäminen 26 32 33
Asumisen edistäminen ja kehittäminen 33 21 21
Palvelujärjestelmän ja toimintakokonaisuuksien kehittäminen 36 30 31
Kriisiauttaminen 17 20 20
Yhteensä 282 301 308

Avustusmäärärahan käyttö avustuslajeittain vuosina 2012—2014 (milj. euroa)

  2012 2013 2014
       
Yleisavustukset 52 53 54
Kohdennetut toiminta-avustukset 133 135 138
Investointiavustukset 31 41 42
Projektiavustukset 66 72 74
Yhteensä 282 301 308

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
RAY:n tuottoarvion kasvu momentilla 12.33.90 7 000
Yhteensä 7 000

2014 talousarvio 308 000 000
2013 talousarvio 301 000 000
2012 tilinpäätös 282 180 000