Siirry sisältöön
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         01. Hallinto
         10. Verotus ja tullitoimi
         20. Palvelut valtioyhteisölle
         50. Eläkkeet ja korvaukset
         90. Kuntien tukeminen
              69. Maksut Euroopan unionille
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2014

92. EU ja kansainväliset järjestötPDF-versio

Selvitysosa:Vuosi 2014 on seuraavan EU:n monivuotisen rahoituskehyksen ensimmäinen varainhoitovuosi. Eurooppa-neuvosto on helmikuussa 2013 saavuttanut yhteisymmärryksen neuvoston kannasta, mutta rahoituskehyksen hyväksymiseksi vaaditaan myös Euroopan parlamentin hyväksyminen. Lisäksi rahoituskehyksen toimeenpano vaatii vielä mm. omien varojen päätöksen hyväksymisen ja ratifioinnin kansallisissa parlamenteissa, minkä odotetaan vievän muutaman vuoden. Vuoden 2014 talousarvioon sisältyy Yhdistyneen kuningaskunnan maksualennuksen jatkuminen. Lisäksi edellä mainittuun alennukseen osallistumisesta myönnetyt alennukset Saksalle, Itävallalle, Alankomaille ja Ruotsille jatkuvat ennallaan keskeytyksettä. Arvonlisäveropohjaan perustuvat alennukset ja kertakorvausalennukset päättyvät vuoden 2013 lopussa. Niitä korvaavat uudet alennukset tulevat maksuun vasta takautuvasti omien varojen päätöksen hyväksymisen jälkeen, mikä arvion mukaan tapahtuu vuonna 2016.

20. Euroopan unionin osallistuminen matkamenojen korvauksiin (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 2 500 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää EU:n jäsenvaltioiden valtuuskuntien matkakulujen korvaamisesta annetun päätöksen mukaisten matkustusmenojen sekä matkustusmenoihin liittyvien arvonlisäveromenojen maksamiseen.

Selvitysosa:Euroopan unioni maksaa neuvoston ja sen työryhmien kokouksiin osallistumisesta aiheutuvien matkamenojen korvauksen ennakkoon jäsenmaille. Jäsenvaltio saa vuotuisen kokonaismäärärahan, joka on kullekin jäsenvaltiolle vahvistettu prosentuaalinen osuus EU:n talousarvion yleiset kokouskulut -alamomentin määrärahasta. Siltä osin kuin matkustamisesta aiheutuu menoja, joita EU ei hyväksy korvattavaksi, ne maksetaan toimintamenomäärärahoista. Jäsenvaltioiden on toimitettava vuosittain helmikuun loppuun mennessä neuvoston pääsihteerille tilitys jäsenvaltiolle osoitetun määrärahan käytöstä.

Vastaavat tulot on merkitty momentille 12.28.93.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Tarkentunut arvio -300
Yhteensä -300

2014 talousarvio 2 500 000
2013 talousarvio 2 800 000
2012 tilinpäätös 2 400 000

40. Isäntämaakorvaus Pohjoismaiden Investointipankille (kiinteä määräraha)

Momentille myönnetään 9 140 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää sen taloudellisen hyödyn korvaamiseksi, minkä Suomen Pohjoismaiden Investointipankin isäntämaana katsotaan saavan.

Selvitysosa:Suomen katsotaan hyötyvän Pohjoismaiden Investointipankin sijainnista Helsingissä vuosittain noin 9 140 000 euroa, mikä vastaa pankin vuonna 2012 henkilökuntansa palkoista pidättämien verojen määrää. Määrärahan tarkoituksena on vahvistaa pankin asemaa erityisesti kansainvälisillä markkinoilla. Sitä ei ole tarkoitettu käytettäväksi lisäetujen antamiseksi pankin henkilökunnalle. Järjestelystä sovittiin aikanaan 10.11.1997 Helsingissä pidetyssä Pohjoismaiden valtiovarainministereiden kokouksessa. Koska Pohjoismaiden ympäristörahoitusyhtiön ja Pohjoismaiden kehitysrahaston työntekijät ovat muodollisesti Pohjoismaiden investointipankin palkkaamia, sisältyy isäntämaakorvaukseen myös edellä mainittujen instituutioiden työntekijöiden maksamat palkkaverot.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
TAE 2014 arvio toteutumien perusteella 790
Yhteensä 790

2014 talousarvio 9 140 000
2013 talousarvio 8 350 000
2012 tilinpäätös 7 929 302

67. Kansainvälisille rahoituslaitoksille annettujen sitoumusten lunastaminen (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 170 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) kansainvälisille rahoituslaitoksille jäsenyyden perusteella vuosina 1982—1986 annettujen sitoumusten lunastamiseen sekä lunastamisesta aiheutuvien kustannusten maksamiseen

2) vuoden 1986 jälkeen annettujen sitoumusten lunastamisen yhteydessä aiheutuvien valuuttakurssitappioiden ja lunastamiskustannusten maksamiseen.

Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena.

Selvitysosa:Vuosina 1982—1986 annettuja sitoumuksia oli 31.12.2012 lunastamatta noin 1,0 milj. euroa.


2014 talousarvio 170 000
2013 talousarvio 170 000
2012 tilinpäätös

68. Suomen osuus Kansainvälisen jälleenrakennus- ja kehityspankin peruspääoman korottamisesta (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 3 340 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää Kansainvälisen jälleenrakennus- ja kehityspankin (International Bank for Reconstruction and Development, IBRD) peruspääoman korottamisesta aiheutuvan vuoden 2014 Suomen neljännen maksuosuuden, suuruudeltaan n. 4 350 000 Yhdysvaltain dollaria vasta-arvoltaan n. 3 340 000 euroa, maksamiseen. Lisäksi määrärahaa saa käyttää arvonsäilytysvelvoitteesta mahdollisesti aiheutuviin maksuihin.

Selvitysosa:Momentin vasta-arvot on laskettu 18.4.2013 mukaisella valuuttakurssilla EUR/USD=1,3046.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Päivitetty arvio valuuttakurssilla EUR/USD =1,3045 -10
Yhteensä -10

2014 talousarvio 3 340 000
2013 talousarvio 3 350 000
2012 tilinpäätös 3 288 274

69. Maksut Euroopan unionille (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 1 925 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) Euroopan unionille suoritettavien arvonlisäveropohjaan ja bruttokansantuloon perustuvien Suomen maksuosuuksien maksamiseen

2) Yhdistyneelle Kuningaskunnalle myönnettävän maksuhelpotuksen rahoitusosuuden maksamiseen.

Selvitysosa:EU:n talousarvion rahoittamiseen annettavista varoista ja jäsenvaltioiden maksuosuuksista säädetään EU:n omia varoja koskevassa neuvoston päätöksessä (2007/436/EY).

EU:n omat varat sisältävät

1) sekalaisia tuloja ja perinteisiä omia varoja eli tulleja ja sokerin tuotantomaksuja

2) jäsenvaltioiden suoritettavat arvonlisäveropohjaan ja bruttokansantuloon perustuvat maksut (ALV-maksu ja BKTL-maksu).

Suomen EU:n puolesta keräämät perinteiset omat varat eivät kantopalkkioita lukuun ottamatta sisälly Suomen valtion talousarvioon.

ALV-maksun ja BKTL-maksun tarkemmat laskentaperusteet sisältyvät seuraaviin neuvoston asetuksiin (EY)

1) N:o 1150/2000: asetus EU:n omista varoista tehdyn päätöksen soveltamisesta

2) N:o 1553/1989: asetus arvonlisäverosta kertyvien omien varojen kannon lopullisesta menettelystä

3) N:o 2223/1996: asetus markkinahintaisen bruttokansantulon muodostamisesta.

Vuosi 2014 on EU:n seuraavan rahoituskehyskauden ensimmäinen vuosi. Määräraha perustuu arvioon Eurooppa-neuvoston 8.2.2013 rahoituskehystä koskevan sovun vaikutuksista. Määrärahataso perustuu rahoituskehyksen maksukaton tasolle.

Määrärahan arvioitu käyttö (euroa)

   
Arvonlisäveropohjaan perustuvat maksut 292 000 000
Bruttokansantuloon perustuvat maksut 1 497 000 000
Yhdistyneelle Kuningaskunnalle myönnettävän maksuhelpotuksen rahoitus 136 000 000
Yhteensä 1 925 000 000

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Tarkentunut arvio -5 000
Yhteensä -5 000

2014 talousarvio 1 925 000 000
2013 talousarvio 1 930 000 000
2012 tilinpäätös 1 789 958 053

(87.) Suomen osuus Euroopan investointipankin peruspääoman korottamisesta (siirtomääräraha 3 v)

Selvitysosa:Momentti ja sen määräraha ehdotetaan poistettavaksi talousarviosta.


2013 talousarvio 127 835 000
2012 tilinpäätös