Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         01. Hallinto
         10. Poliisitoimi
         20. Rajavartiolaitos
              20. Erityismenot
         40. Maahanmuutto
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2014

02. Hätäkeskuslaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)PDF-versio

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 65 751 000 euroa.

Selvitysosa:Sisäasiainministeriö asettaa Hätäkeskuslaitokselle seuraavat alustavat toiminnalliset tulostavoitteet:

Toteutetaan hätäkeskustoiminnan strategisten linjausten mukaisia toimenpiteitä. Hätäkeskuslaitos jatkaa toiminnan yhdenmukaistamista yhdessä hätäkeskuspalveluita käyttävien viranomaisten kanssa. Yhdenmukaistaminen tulee saattaa tasolle, joka mahdollistaa verkottuneen toimintamallin käyttöönoton uudella tietojärjestelmällä. Uuden hätäkeskustietojärjestelmän kehitystyötä ja käyttöönoton valmistelua jatketaan siten, että käyttöönotto voidaan toteuttaa vuoden 2015 loppuun mennessä. Vuonna 2014 yhdistetään Keski-Suomen hätäkeskus (Jyväskylä) Pohjanmaan hätäkeskukseen (Vaasa) ja Länsi-Uudenmaan hätäkeskus (Lohja) Keravan hätäkeskukseen sekä Hämeen hätäkeskus (Hämeenlinna) Varsinais-Suomen hätäkeskukseen (Turku).

Hätäkeskuslaitos 2012
toteutuma
2013
arvio
2014
tavoite
       
Tuotokset      
Ilmoitusten määrä, kpl, josta 4 137 000 4 327 000 4 367 000
— hätäpuhelujen määrä, kpl 3 021 000 3 072 000 3 100 000
— välitettyjen tehtävien määrä, kpl 1 647 000 1 752 000 1 770 000
Panokset      
Hätäkeskustoiminnan kokonaismenot, brutto, 1 000 euroa 66 605 68 075 69 721
Henkilötyövuodet 746 721 711
Toiminnan tehokkuus      
Hätäilmoitusten määrä/hätäkeskuspäivystäjä (pl. vuoromestarit) 8 000 8 200 8 200
Hätäkeskustoiminnan kustannukset, euroa/asukas, enintään 11,6 11,8 11,2
Hätäkeskustoiminnan kustannukset, euroa/hätäkeskusilmoitus, enintään 15,1 14,5 13,7
Toiminnan laatu ja palvelukyky      
Hätäkeskuslaitoksen yhteistyöviranomaisten tyytyväisyys, indeksi, vähintään (asteikko 1—5) 3,22 - 3,5
Väestöstä keskeiset hätäkeskuspalvelut tuntee, (%) - 90 95
Henkiset voimavarat      
Työtyytyväisyys, indeksi (asteikko 1—5) 3,18 3,21 3,24
Sairauspoissaolot, työpäivää/htv, enintään 15,9 15,0 14,0
Henkilöstön määrä 735 725 720

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)

  2012
toteutuma
2013
varsinainen
talousarvio
2014
esitys
       
Bruttomenot 66 605 68 434 69 721
Bruttotulot 4 331 4 363 3 970
Nettomenot 62 274 64 071 65 751
       
Siirtyvät erät      
— siirtynyt edelliseltä vuodelta 6 463    
— siirtynyt seuraavalle vuodelle 3 672    

Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma (1 000 euroa)

  2012
toteutuma
2013
varsinainen
talousarvio
2014
esitys
       
Maksullisen toiminnan tuotot, suoritteiden myyntituotot 4 286 4 267 3 973
       
Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset      
— erilliskustannukset 1 907 1 765 2 183
— osuus yhteiskustannuksista 467 1 818 467
Kustannukset yhteensä 2 374 3 583 2 650
       
Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset) 1 912 684 1 323
Kustannusvastaavuus, % 181 119 150

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Hätäkeskuslaitoksen rakennemuutokseen liittyvä muutosturva -243
Hätäkeskuslaitoksen rakennemuutokseen liittyvän muutosturvan aikaistaminen 1 336
Kunnallisten toimijoiden liittäminen TUVE-verkkoon 1 000
Säästöjen kohdentuminen (osuus 10 milj. eurosta) -300
Tietoluovutusten maksuttomuus (siirto momentille 31.20.01) -18
Toimintamenojen säästö (osuus 60 milj. eurosta) 189
Toti-hanke ja rakennemuutos 790
Uusien tuottavuustoimien vähennys -495
Hallinnon tilatehokkuus (HO) -500
Palkkausten tarkistukset 195
Raamisopimuksen mukaisten koulutusrahojen keskittäminen -139
Yhteishankintojen lisääminen (HO) -135
Yhteensä 1 680

2014 talousarvio 65 751 000
2013 I lisätalousarvio 525 000
2013 talousarvio 64 071 000
2012 tilinpäätös 59 483 000